skip to Main Content
Menu

Erilainen juhannus – kun Saksan julkinen liikenne toimii kuin junan vessa!

Vaikka Suomessa onkin kuulemma sadellut lunta ja ollut muutenkin kesäiset kelit näin juhannuksen alla, halusin kovasti vaalia perinteitä ja päästä järven rantaan juhannusviikonlopuksi. Niinpä sovin rakkaan ystäväni Katarinan kanssa, että lähdetään Bodenjärvelle juhannuksen viettoon. Bodenjärvi sijaitsee Saksan, Sveitsin ja Itävallan rajalla ja on kuulemma aivan äärettömän kaunis paikka.

Varasimme Airbnb:n kautta asunnon aivan järven rannalta ja sovimme treffit Konstanzin kaupunkiin lauantaiaamuksi. Katarina saapuisi Konstanziin junalla Sveitsin Thunista ja minä lähtisin bussilla Düsseldorfista jo perjantai-iltana kello 23:10, jotta olisin perillä Konstanzissa 10:15. Pitkä yö edessä siis.

Suomalaiseen tapaan olin ”hieman” ajoissa Düsseldorfin päärautatieaseman bussipysäkillä. Eli siis noin 40 minuttia ennen lähtöä. Onneksi tapasin siinä bussia odotellessa mukavan saksalaistytön, jonka kanssa jutella ajankuluksi. En paljoa pakannut reilun vuorokauden reissua varten mukaan, varsinkaan kun määränpäähän, eli Sveitsin Eschenziin, lupailtiin aurinkoa ja 27 asteen lämpötiloja (otin riskin ja luotin säätiedotukseen).

Bussin oli tosiaan tarkoitus noukkia meidät Düsseldorfista kyytiin tulevat mukaan kello 23:10. Kuinka ollakaan, kello 22:50 saimme bussifirmalta tekstiviestin, jossa kerrottiin, että bussissa on tekninen vika ja se on vähän myöhässä. Ah, okei, vähän myöhässä, ei haittaa mitään. Onhan meillä tässä aikaa. Itselläni olisi joka tapauksessa kahden tunnin vaihto Stuttgartissa, joten ajattelin, että jääpähän vaihtoaika lyhyemmäksi. Ja mikäs tässä odotellessa, kun juttuseuraakin on tarjolla.

Seuraava tekstiviesti bussifirmalta tuli 25 minuuttia alkuperäisen lähtöajan jälkeen. Viestissä ilmoitettiin, että teknisen ongelman vuoksi bussi on ainakin kaksi tuntia myöhässä. Noh, vastoinkäymiset ovat olennainen osa matkustelua, ja olimmehan odotelleet bussia jo 25 minuuttia, mikä tarkoitti sitä, että meillä oli enää tunti ja 35 minuuttia jäljellä. Chillaillaan pysäkillä, ei hätää. Sitä paitsi, jos bussi on kaksi tuntia myöhässä, voin silti ehtiä vaihtobussiin Stuttgartissa. Alkoi vaan siinä keskiyön viileässä viimassa kesätamineissa reissuun lähtenyttä suomalaistakin vähän paleltaa.

Kun reilu kaksi tuntia alkuperäisestä lähtöajasta oli kulunut, ryhdyimme pommittamaan bussifirman asiakaspalvelua. Kello oli noin 01:15, kun asiakaspalvelusta kerrottiin, että bussi viedään piakkoin mekaanikon tarkistettavaksi, jotta saataisiin selvitettyä missä vika piilee. Siis mitä!?!? Tekninen vika oli tiedossa jo yli kaksi tuntia sitten, mutta vasta nyt, kun matkastaan maksaneet asiakkaat tärisevät kylmissään pysäkillä jo kolmatta tuntia, vasta nyt ryhdytään tarkistamaan että mikäs vika siinä bussissa onkaan!? Soitimme vielä uudestaan perään varmistaaksemme, että missä se bussi mahtaa olla. No Essenissä! Autolla matka Düsseldorfiin veisi 20–30 minuuttia Autobahnia ajellessa, bussilla noin tunnin. Eli bussia ei siis kuuluisi vielä piiiiitkään aikaan.

Bussiasemalla väriseminen siis jatkui. Kolme tuntia alkuperäisen lähtöajan jälkeen eräs saksalaisherra soitti taas kerran bussiyhtiön asiakaspalveluun kyselläkseen, että missäs meidän bussi oikein on. Asiakaspalvelusta saimme kaikkien aikojen parhaan vastauksen: ”Saimme mekaanikon tänne bussia katsomaan, mutta se olikin väärä mekaanikko. Nyt meidän pitää odottaa, että oikea mekaanikko saapuu paikalle. Bussia ei ole vielä peruttu, mutta epäilen vahvasti, että se ei tänä yönä tule.”

Väärä mekaanikko? Häh? Mikä on väärä mekaanikko? Täytyy varmaan tarkistaa sanakirjasta.

Kello oli 02:10 ja totesin, että taisi tulla juhannuslomalle loppu ennen kuin se ehti alkaakaan. Onneksi sain Katarinan kiinni keskellä yötäkin, joten sovimme, että yritämme ensi viikonloppuna uudestaan. Nyt vaan sormet ristissä toivotaan, että saadaan vuokratusta kämpästä rahat takaisin. Lähdin kävelemään kotia kohti ja toivottelin hyvää onnea niille reppanoille, jotka edelleenkin jäivät pysäkille palelemaan ja odottamaan joko jonkin sortin ihmettä tai sitten klo 06:35 saapuvaa bussia (tai siis bussia, jonka OLISI määrä saapua klo 06:35). Tässä vaiheessa bussifirman asiakaspalvelusta ei enää vastattu, useista soittoyrityksistä huolimatta.

Kun saavuin kotiin noin klo 03:30, bussifirmalta tuli viimeinen tekstiviesti, jossa kerrottiin, että bussi ei tänä yönä tulekaan. Ne ei varmaan sitten saanut sitä oikeaa mekaanikkoa koskaan paikalle. Oh well, taitaa bussifirma saada vähän asiakaspalautetta huomenna.

Ensi viikonloppuna siis uusi yritys – juhannus vol. 2! Toivottavasti ensi viikolla pääsisin edes matkan puoleen väliin, sekin olisi jo jotakin. Taidan kyllä etsiä mieluummin kimppakyytiä tällä kertaa. Hiukan tuntuu siltä, että menetin luottamuksen erääseen saksalaiseen bussifirmaan, varsinkin, kun muut bussia odottelevat kertoivat aikaisemmista kokemuksistaan – ei ollut ensimmäinen kerta kun näin käy!

Matkailu avartaa. Vaikka en eilen matkustanutkaan sen enempää kuin kävelymatkan välillä koti–päärautatieasema–koti, niin tapasin ainakin mielenkiintoisia ihmisiä ja olen taas yhtä kokemusta rikkaampi. Jee!

Ensi viikolla parempi tuuri. Toivottavasti.

Tiesitkö muuten, että Live now — dream later on myös Facebookissa. Sivulle päivittelen matka- ja juttuvinkkejä myös sellaisina päivinä, kun blogin puolelle ei ilmesty uutta. Ja hei, mikset seuraisi myös Twitterissä ja Instagramissa, joista löydyn nimimerkillä @saanajaakkola.

  • Suomeksi
  • In English

Saana

Unelmien ja luonnonläheisten elämysten liikuttama toimittaja ja sisällöntuottaja sekä työssä että vapaalla. Kotipaikkana Rauma, leikkikenttänä koko maailma. Parhaat seikkailut syntyvät äkkilähdöillä sen suuremmin suunnittelematta, ja ikimuistoisimmat hetket koetaan kotimaan kamaralla. Elämä on nyt!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

CommentLuv badge

Back To Top
Search