skip to Main Content
Menu

Miksi Kalev Spa on yksi Tallinnan suosituimmista kylpylöistä? Oma näkemykseni.

Vietimme rentouttavan kylpyläviikonlopun Tallinnassa helmikuun puolessa välissä. Visiitin aikana testasimme kaksi toisistaan täysin poikkeavaa kylpylähotellia. Ensimmäisen kohteemme oli nimeltään Kreutzwald Hotel Tallinn. Toiseksi päiväksi ja yöksi siirryimme yhteen Tallinnan suosituimmista kylpylöistäKalev Spa -hotelliin.

Odotin aika jännittyneenä, minkälainen mielikuva minulle Kalev Spasta heräisi sisään astuessani, sillä olen majoittunut kyseisessä hotellissa kerran aikaisemmin äitini kanssa. Siitä on vuosia aikaa, joten muistikuvani olivat hyvin hatarat. Kuviakaan ei tuosta lomasta ole säilynyt, kiitos kömpelölle itselleni. Tiputin aikoinaan ulkoisen kovalevyni lattialle, ja kovalevyn hajoamisen myötä menetin kaikki valokuvani digikameravuosien ajalta. Sitä luulisi, että moisen harmituksen jälkeen oppisi tekemään useampia varmuuskopioita kuvistaan, mutta arvatkaapas mitä? Kaikki kuvani ovat edelleenkin yhdellä ja samalla ulkoisella kovalevyllä! (*Kirjoittaa muistilapulle: tee varmuuskopiot kuvista!*)

Tätä postausta varten piti lainata muutama kuva Kalev Span nettisivuilta, sillä ne ovat huomattavasti omiani edustavampia, enkä uskaltautunut esimerkiksi allasosastolle oman kameran kanssa.

Kalev Spa – yksi Tallinnan suosituimmista kylpylöistä | Live now – dream later -matkablogi

Lähde: Kalev Spa.

Jälleen kerran saavuimme hotellille muutama tunti ennen sisäänkirjausaikaa, ja tälläkin kertaa se kannatti, sillä saimme huoneen heti käyttöömme. Huone oli ihan oikeasti tilava, vaikka alla oleva otokseni ei sitä parhaalla mahdollisella tavalla esiin tuokaan. Kulmahuoneesta oli kivat näkymät vanhaankaupunkiin.

Huoneesta on vielä erikseen mainittava sen rauhallisuus. Meitä nimittäin epäilytti, joutuisimmeko heräämään kukonlaulun aikaan aamuvirkkujen hotellivieraiden metelöinnin vuoksi, sillä huoneemme sijaitsi todella lähellä aamiaisravintolaa. Mutta pihaustakaan ei kuulunut huoneen sisäpuolelle, joten pisteet myös siitä!

Kalev Spa – yksi Tallinnan suosituimmista kylpylöistä | Live now – dream later -matkablogi

Ensivaikutelma oli kerrassaan mainio, mutta se ei vielä kerro koko totuutta siitä, miksi Kalev Spa on yksi Tallinnan suosituimmista kylpylähotelleista. Tässä muutama syy minun näkökulmastani:

1. Sijainti, sijainti ja sijainti

Suomalaiset matkustavat Tallinnaan lähes poikkeuksetta vesiteitse, ja satamaan päästyään he suuntaavat vanhaankaupunkiin. Kalev Spa on sopivasti siinä välissä, aivan vanhankaupungin laidalla. Sijainti on siis täydellinen, ja vihreän kylttinsä ansiosta hotelli on erittäin helppo bongata satamasta vanhaakaupunkia kohti kävellessään.

2. Vesipuisto

Kalev Spa on kylpylä nimenomaan siinä muodossa, kuin me suomalaiset olemme sanan omaksuneet. Allas- ja saunaosasto ovatkin hotellin suurimpia houkutuksia, ja lastenaltaiden, porealtaiden ja vesiliukumäkien ansiosta myös lapsiperheille erinomainen vaihtoehto. Hotellin vesipuisto on myös paikallisten suosiossa, joten rauhallista pulikointi- ja saunatuokiota kaivatessasi kannattaa keskittää uiskentelut aamuun tai iltaan ruuhka-aikaa välttääksesi.

Kalev Spa – yksi Tallinnan suosituimmista kylpylöistä | Live now – dream later -matkablogi

Allasosasto. Lähde: Kalev Spa.

3. Vastinetta rahalle

Jos hotellia valitessa omien valintakriteeriesi kärkeen nousee huonehintaan kuuluvat palvelut, niin Kalev Spassa tämä toteutuu mielestäni erinomaisesti. Aamiaisen lisäksi huonehintaan nimittäin sisältyy muun muassa allasosaston ja saunaosaston käyttö, kuntosalin käyttö sekä vesijumppa aamuisin. Se, käyttääkö kaikkia palveluja hyväkseen, on jokaisen oma asia. Meiltä jäi esimerkiksi uimista lukuun ottamatta kuntoilu kokonaan väliin, koska viivyimme Kalev Spassa vain yhden yön, ja aamulla piti lähteä takaisin satamaan. Edellisellä vierailullani tuli testattua niin vesivoimistelu kuin kuntosalikin. Mahdollisuus näihin palveluihin on mainio lisä etenkin useamman päivän mittaiseen vierailuun.

Kalev Spa – yksi Tallinnan suosituimmista kylpylöistä | Live now – dream later -matkablogi

Aamiainen. Lähde: Kalev Spa

Buffetaamiainen tarjoillaan hotellin neljännessä kerroksessa. Aamiaiselle kannattaa ottaa mukaan hitunen kärsivällisyyttä, sillä tarjottavat on asetettu hieman ahtaaseen ja epäkäytännölliseen tilaan, josta puuttuu myös selkeä ”aloita tästä” -ohjeistus. Tästä johtuen nälkäiset hotellivieraat päätyvät törmäilemään toisiinsa täysine kahvikuppeineen ja muine kantamuksineen. Itse olisin kaivannut aamiaiseen hieman enemmän monipuolisuutta, mutta kokonaisuudessaan aamiainen oli maittava, ja vatsantäytettä sai riittävästi kotimatkaa varten.

4. Kattava hoitovalikoima

Kalev Span Wellness-osaston palvelut ovat omien tutkimusteni mukaan keskusta-alueen tarjonnan edullisimmasta päästä. 45 minuutin klassinen hieronta maksoi 30 euroa, ja rentoutuminen kun oli matkamme tarkoituksena, tavoite tuli täytettyä. Seiniä pidellen oli käveltävä hieronnan jälkeen takaisin huoneeseen, kun eivät jalat enää kantaneet (hieronnan ja rentoutumisen ansiosta, väärinkäsityksiä välttääkseni). Hotellin tarjonnasta löytyy laaja skaala erilaisia, vähän eksoottisempiakin vartalohoitoja sekä kauneushoitolan ja terveyskeskuksen palveluja.

Kalev Span monipuolisuuden, suhteellisen edullisen hintatason ja huonehintaan sisältyvien palveluiden sekä erinomaisen sijainnin huomioiden ei ole ihme, että Kalev Spa on yksi Tallinnan suosituimmista kylpylähotelleista. Hotelli sopii erityisesti aktiiviseen lomaan, mutta myös rentoutumiseen. Edellä lueteltujen ominaisuuksien myötä hotellista tosin uupuu tietynlainen intiimi tunnelma, eli romanttiseen, kahdenkeskiseen yhdessäoloon Kalev Spa ei välttämättä ole se ihanteellisin valinta. Näin jälkeenpäin itseäni jäi lähinnä harmittamaan vierailumme lyhyys, jonka vuoksi emme ehtineet hyödyntämään kaikkia hotellin palveluja. Ensi kerralla sitten!


Seuraa Live now – dream later -blogia myös somessa:

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER | PINTEREST

  • Suomeksi
  • In English

Saana

Unelmien ja luonnonläheisten elämysten liikuttama toimittaja ja sisällöntuottaja sekä työssä että vapaalla. Kotipaikkana Rauma, leikkikenttänä koko maailma. Parhaat seikkailut syntyvät äkkilähdöillä sen suuremmin suunnittelematta, ja ikimuistoisimmat hetket koetaan kotimaan kamaralla. Elämä on nyt!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

CommentLuv badge

Back To Top
Search