skip to Main Content
Menu

Selkämeren kansallispuisto + Kaljaasi Ihana = täydellisen kesäpäivän resepti!

  • Suomeksi
  • In English
Suomen kesä on lyhyt mutta vähäluminen, sanotaan. Tänä vuonna kesä tuli ennätysaikaisin, onneksi, sillä viime kesänä jäi työkiireiden ja surkeiden sadesäiden vuoksi moni ihana reissu tekemättä. Yksi niistä oli kirjaimellisesti ihana – nimittäin Kaljaasi Ihana!

Ihana Airistolla #airisto #erstan

A post shared by Kaljaasi Ihana (@kaljaasi_ihana) on

 

Olin sopinut purjehduksesta Kaljaasi Ihanalla jo yli vuosi sitten, kun kirjoitin Ihanasta artikkelin Matkailu kotimaassa -lehteen. Ihana on todellakin nimensä arvoinen purjealus, eikä ihan tavallinen sellainen.

Kaljaasi Ihanan kotisatama löytyy Satakunnasta, Luvian Laitakarista. Siellä se laskettiin ensi kertaa vesille kuusi vuotta sitten tuhansien ihmisten ja presidentti Tarja Halosen saattelemana. Suurimman osan kesästä Ihana purjehtiikin pitkin Luvian saaristoa ja Selkämeren kansallispuistoa.

Rauman ja Porin välissä sijaitseva Luvia on pieni ja monelle varmasti melko tuntematon saaristokunta, mutta sillä on pitkät perinteet Ihanan kaltaisten purjealusten valmistuksessa. Näistä perinteistä Kaljaasi Ihanakin syntyi – luvialaisena käsityönä talkoovoimin.

Selkämeren kansallispuisto + Kaljaasi Ihana = täydellisen kesäpäivän resepti | Live now – dream later -matkablogi­

Bongasin Ihanan matkalla kohti Luvian Laitakaria jo purjehdustamme edeltävänä iltana, kun vietimme iltaa Luvian rannoilla.

Selkämeren kansallispuisto + Kaljaasi Ihana = täydellisen kesäpäivän resepti | Live now – dream later -matkablogi­

Selkämeren kansallispuisto + Kaljaasi Ihana = täydellisen kesäpäivän resepti | Live now – dream later -matkablogi­

27-metrinen Kaljaasi Ihana on aitoa satakuntalaista käsityötä. Alus rakennettiin vapaaehtoisvoimin, ja kuuden vuoden aikana talkootyötunteja kertyi yli 43 000. Ihanaa oli rakentamassa kaikkiaan 126 vapaaehtoista, joista meidän miehistössäkin mukana ollut Esa Tuominen oli yksi aktiivisimmista 4 000 tunnin työpanoksellaan. Tässä kuvassa Esa esittelee minulle nauloja, joita Ihanaan naputeltiin 9 000 kappaleen verran. On siinä naputeltavaa!

Kaljaasi Ihanan tarina on kertomisen arvoinen, mutta itse purjehdusta eivät sanat riitä kuvailemaan – se on koettava itse! Ihanan purjehduksissa on nimittäin jotakin aivan ainutlaatuista.

Oli tuulta tai tyyntä, jokaisella purjehduksella koneet sammuvat ja ainakin osa Ihanan kahdeksasta purjeesta nostetaan ylös, joka ikinen kerta.

Selkämeren kansallispuisto + Kaljaasi Ihana = täydellisen kesäpäivän resepti | Live now – dream later -matkablogi­

Tällä purjehduksella ei ole kiire minnekään, ei määränpäätä saavutettavana, vaan Selkämeren laineilla seilataan merituulahduksen tuomista raikkaista tuoksuista, täydellisestä hiljaisuudesta ja lumoavan kauniista saaristomaisemista nauttien. Mennään sinne, minne tuuli kuljettaa, ihan hiljalleen.

Ja jos tuulet ovat suotuisat, saatetaan mennä melko vauhdikkaastikin. Ihana purjehtii parhaimmillaan 11 solmun vauhtia. Meille maakravuille se tarkoittaa noin 20 kilometrin tuntivauhtia.

Ai eikö joutenolo kannella maita? No sepäs sattui, sillä Ihanalla ihan jokainen pääsee osaksi miehistöä niin halutessaan!

Hoplaa, näin ne purjeet nousevat ja laskevat!

Selkämeren kansallispuisto + Kaljaasi Ihana = täydellisen kesäpäivän resepti | Live now – dream later -matkablogi­

Selkämeren kansallispuisto + Kaljaasi Ihana = täydellisen kesäpäivän resepti | Live now – dream later -matkablogi­

Selkämeren kansallispuisto + Kaljaasi Ihana = täydellisen kesäpäivän resepti | Live now – dream later -matkablogi­

Maata näkyvissä, hiiohoi! Kaljaasi Ihanalla matkustajat pääsevät osaksi miehistöä. Kaikki halukkaat saavat auttaa purjeiden nostossa ja laskussa, ja innokkaimmat pääsevät myös purjealuksen kippariksi. Oma kapteeninlakki jäi kotiin, mutta eikös tämä ihanan pinkki pääkallolippis annakin sopivan merirosvomaisen filliksen?

Ketään ei kansimiehen hommiin pakoteta, mutta mielestäni miehistön mukana puuhastelu tekee elämyksestä ihanan autenttisen. ”Kaikki paitsi purjehdus on turhaa”, ne laulavat, mutta jos omaa purjealusta ei satu laiturista löytymään, niin Kaljaasi Ihanalla merielämään saa juuri oikeanlaisen kosketuksen.

Eikä haittaa, vaikka heittäytyisi ummikkona hommiin – niin minä ainakin tein. Jo ennen ensimmäisen purjeen nostoa toppuuttelin miehistön jäseniä hidastamaan puhetahtiaan, kun purjehdussanakirjani oli jäänyt kirjaston hyllylle.

Skuutti? Preventteri? Mesaani? Niin siis mitä!?

Onneksi Ihanan miehistön jäsenet – vapaaehtoisia hekin – opastavat innolla uusia tulokkaita harrastuksen pariin.

Selkämeren kansallispuisto + Kaljaasi Ihana = täydellisen kesäpäivän resepti | Live now – dream later -matkablogi­

Selkämeren kansallispuisto + Kaljaasi Ihana = täydellisen kesäpäivän resepti | Live now – dream later -matkablogi­

Jos ei kansimiehen puuhat innosta, niin ei muuta kuin kannelle pötkölleen katselemaan muiden ahertelua ja huutelemaan ohjeita soppakulhon ääreltä. Neljän tunnin mittaisilla saaristoristeilyillä purjehduksen hintaan kuuluu kalakeittolounas mehuineen ja kahveineen.

Ihanalla ei ole anniskeluoikeuksia, mutta omat virvokkeet – myös alkoholipitoiset – ovat sallittuja, kunhan muistaa käyttäytyä ja seilata turvallisesti vesillä. Saaristossa nimittäin liikkuu muitakin veneilijöitä…

Selkämeren kansallispuisto + Kaljaasi Ihana = täydellisen kesäpäivän resepti | Live now – dream later -matkablogi­

Itse asiassa en ole aivan varma kieltääkö Ihanan miehistö matkustajilta yhtään mitään! Tarpeeksi kauan mastoon johtavia köysitikkaita katseltuaan matkassa mukana ollut ystäväni, uudelta nimeltään ”Herra Mastoapina”, rohkaistui kysymään kipparilta lupaa tähystystehtäviin. No tottahan toki se järjestyy, kunhan turvavaljaiden käyttö sujuu!

23,4 metrin korkeudelta oli sen verran upeat näkymät, että ystäväni Pitek kapusi mastoon purjehduksen aikana kahdesti – ensin ilman kameraa ja myöhemmin kameran kanssa.

Selkämeren kansallispuisto + Kaljaasi Ihana = täydellisen kesäpäivän resepti | Live now – dream later -matkablogi­

Selkämeren kansallispuisto + Kaljaasi Ihana = täydellisen kesäpäivän resepti | Live now – dream later -matkablogi­

Selkämeren kansallispuisto + Kaljaasi Ihana = täydellisen kesäpäivän resepti | Live now – dream later -matkablogi­

Selkämeren kansallispuisto + Kaljaasi Ihana = täydellisen kesäpäivän resepti | Live now – dream later -matkablogi­

Selkämeren kansallispuisto + Kaljaasi Ihana = täydellisen kesäpäivän resepti | Live now – dream later -matkablogi­

Selkämeren kansallispuisto + Kaljaasi Ihana = täydellisen kesäpäivän resepti | Live now – dream later -matkablogi­

Selkämeren kansallispuisto + Kaljaasi Ihana = täydellisen kesäpäivän resepti | Live now – dream later -matkablogi­

Mistä tunnistaa maakravun? Meidän ryhmä rämä Ihanan ruorin takana. Viimeisen viiden kuvan krediitit kuuluvat kunnioitetusti Herra Mastoapinalle.

Kaljaasi Ihana purjehtii kuluvan kesän aikana muuallakin kuin Luvialla. Kaikki ihanat purjehdukset löydät täältä.

Niin, ja onhan Luvian Laitakari todella kaunis paikka kesäpäivän viettoon ja käymisen arvoinen ilman purjehdustakin.

Me osallistuimme ystävieni kanssa neljän tunnin mittaiselle aamupäiväpurjehdukselle. Onneksemme saimme matkalle mukaan sekä aurinkoa että pienen tuulenvireen. Pilvet kerääntyivät taivaalle vasta paluumatkalla, kun Laitakarin satama oli jo näkyvissä. Neljä tuntia kului aivan hetkessä, ja Ihanan miehistö houkuttelikin meitä nyt jo niin kokeneita purjehtijoita jatkamaan iltapäivän uusintakierrokselle. Niin paljon kuin ajatus houkuttelikin, oli meidän jatkettava matkaa kohti kotia.

Perinnelaivayhdistys Ihana ry järjestää keväisin koulutuksen, johon osallistumalla pääsee osaksi Ihanan miehistöä. Ehkäpä ensi keväänä hankin itselleni kansimiehen paperit ja seilailen koko ensi kesän Selkämeren kansallispuiston kimaltelevilla laineilla. Kyllä näissä maisemissa kelpaisi kesäpäivänsä viettää, vai mitä olet mieltä?

Selkämeren kansallispuisto + Kaljaasi Ihana = täydellisen kesäpäivän resepti | Live now – dream later -matkablogi­

Selkämeren kansallispuisto + Kaljaasi Ihana = täydellisen kesäpäivän resepti | Live now – dream later -matkablogi­

Selkämeren kansallispuisto + Kaljaasi Ihana = täydellisen kesäpäivän resepti | Live now – dream later -matkablogi­

Selkämeren kansallispuisto + Kaljaasi Ihana = täydellisen kesäpäivän resepti | Live now – dream later -matkablogi­

Selkämeren kansallispuisto + Kaljaasi Ihana = täydellisen kesäpäivän resepti | Live now – dream later -matkablogi­

Suuret kiitokset vielä kerran ihanalle Ihanan miehistölle:Tommille, Harrille, Esalle, kippari-Jormalle, Pekalle ja Henriikalle, sekä tietenkin Perinneyhdistys Ihana ry:n Sannalle, joka mahdollisti osallistumisemme purjehdukselle.

Oletko koskaan käynyt vastaavalla purjehduksella? Jos et, lähtisitkö?


Selkämeren kansallispuisto + Kaljaasi Ihana = täydellisen kesäpäivän resepti | Live now – dream later -matkablogi­

Luitko jo nämä merelliset jutut Satakunnasta?

 

Melontaretki Rauman saaristossa

Suloinen syyskuu – 24 tunnin meriretki

Suomalaisen saariston lumoissa

Koeajossa Rauman uusin aktiviteetti: Poroholma Wakepark!

Rulliksilla Raumalla – keskusta-alueen kepeimmät kesäväylät

Turistina omassa kotikaupungissa: kohteena Rauman merimuseo


Mikset seuraisi myös somessa?

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER | PINTEREST | BLOGIT.FI

Saana

Unelmien ja luonnonläheisten elämysten liikuttama toimittaja ja sisällöntuottaja sekä työssä että vapaalla. Kotipaikkana Rauma, leikkikenttänä koko maailma. Parhaat seikkailut syntyvät äkkilähdöillä sen suuremmin suunnittelematta, ja ikimuistoisimmat hetket koetaan kotimaan kamaralla. Elämä on nyt!

This Post Has 44 Comments
    1. Kiitos kommentista Sarsa! 🙂 Ihana on todellakin nimensä veroinen. Purjehdus oli aivan mieletön kokemus, suosittelen!

  1. Suutarin lapsilla jne. Me luvialaiset ollaan hyvin kotiseuturakkaita, ja vähän hävettää tunnustaa että mä en ole koskaan purjehtinut Ihanalla. Mökkiterassilta sitä ihaillut kyllä lukuisia kertoja. Kenties jo tänä kesänä.

    1. Eikä, en tiennytkään, että olet Luvialta? 😀 Suutarin lapset juurikin, raumalainen ei ole raumalainen, jos ei omaa paattia löydy (mulla on oma kajakki, mutta sitä ei kai lasketa?). Luvia on aivan ihana paikka. Vietimme tosiaan purjehdusta edeltävän illan ja yön ystävien rantatalolla melko lähellä Laitakaria, ja kyllä siellä sielu ja mieli lepää ihan rannallakin rentoutuessa. Tosin suosittelen astumaan Ihanaan ja lähtemään purjehdukselle, sen verran upea kokemus se oli!

  2. Mä olen niin maakrapu, etten oikein koskaan ole innostunut minkään maailman veneilystä tai purjehtimisesta. 🙂 Tämä kuitekin näyttää aika hauskalta! Mutta mitä tarkoittaa Kaljaasi? Se ei varmaan viittaa siihen juomaan.. 😀

    1. Haha, ei se taida viitata kaljaan (vaikka sitä saakin purjehduksen aikana halutessaan nautiskella). Kaljaasi on purjealuksen tyyppi, aivan kuten kuunari, fregatti, priki, jne. Nimi määräytyy rungon rakenteiden ja esim. mastojen määrän mukaan (näin karkeasti selittäen, enhän itsekään ole varsinainen purjealusekspertti). Kaljaasilla ja kuunarilla ei käsittääkseni ole kovinkaan suuria eroja, ja Ihanastakin puhutaan englanniksi kuunarina eli käännöksellä ’schooner Ihana’. Kaljaasi Ihanasta tekee tietenkin erityisen se fakta, että Ihana on ihan oikeasti talkoovoimin käsityönä rakennettu, ja sen miehistö koostuu niin ikään vapaaehtoisista. Ja se ihana hiljaisuus, mikä tuolla saariston laineilla kesäpäivänä vallitsee, oih! Ei tarvi onneksi olla kovinkaan hurja purjehtija tällaiselle päiväretkelle lähteäkseen, eikä näissä purjeiden nostoissa ja laskuissa ja muissa hommissa ole pakko tietenkään auttaa, vaan voi myös nautiskella sitä kaljaa, nauttia kesäpäivästä ja katsella kun muut ahertaa! 🙂

  3. Kyllä kelpaisi kesäpäivä tuolla! Tosin miehistön avuksi minusta ei olisi, olen sen verran pahoinvoiva merellä, että minun ei auta muu kuin loikoilla ja ihastella maisemia. Mutta se sopisi minulle vallan mainiosti 😉

    1. Loikoilu on aina hyvä vaihtoehto! 😉 Meidän purjehduksella tuuli juuri sopivasti, eli päästiin eteenpäin, mutta minkäänlaista keinumista ei ollut havaittavissa. Eräs miehistön jäsenistä tosin kertoi aina välillä toivovansa kunnon myrskyä. Tyynellä kelillä seilaaminen on kuulemma tylsää! 😀

  4. No onpas hieno! Sukulaisia asuu tuolla päin ja Rauma on suuntana ensi viikonloppunakin, täytyypäs kysäistä ovatko käyneet purjehtimassa Ihanalla. Mä olen kanssa todellinen maakrapua mutta tuollaisella isolla paatilla uskaltaisin jopa minäkin mennä. aurinkoinen sää, pieni tuulenvire ja hienot suomalaiset maisemat, why not! 🙂

    1. Oi, mahtavaa! Käytkö Raumalla useinkin? Kuun lopussa Ihana tosiaan purjehtii myös Raumalla. Ensi viikonlopun purjehdukset ovat Luvialla, mutta eipä sinne pitkä matka täältä ole. Raumalla taas on luvassa ihan muunlaista menoa ensi viikonloppuna. Saa tulla perjantaina ja lauantaina Otanlahteen seuraamaan kuinka telon itseni beachfutisturnauksessa! 😀

      1. Harvemmin tulee enää ihan siellä asti kun serkku muutti sieltä takaisin Euraan mutta silloin tällöin. Enemmänkin siellä on tullut poikettua ihan pelaamassa ärsyttäviä Pallo-Iiroja vastaan. 😀 Ai siellä on ihan beachfutistakin? Aikoinaan tuli Yyterissä käytyä, se on ihan huippu laji! 🙂

      2. Monna eeeei… mää olen ite Eurasta alun perin kotoisin! 😀 Villi veikkaus, todennäköisesti tunnen sun serkun, jos ikäluokka menee hiukkaakaan yksiin! 🙂 Ja olen siis itse EuPan eli Euran Pallon kasvatti, ja Raumallakin kun pelaan, pelaan FC Raumassa, joten yhdyn tuohon ärsyttävät Pallo-Iirot-kommenttiin! 😀 Just tulin kotiin tämän päivän beachfutis-peleistä ja nyt pitää sanoa, että turpaan tuli. Siis kirjaimellisesti sain viimisessä pelissä pallon niin täysillä keskelle naamaa, että päästä huippaa vieläkin. Tulee hauska pelipäivä huomenna, varsinkin, kun lupaavat sadetta ja ukkosta koko päiväksi. Ah, Suomen kesä! <3

      3. Ei oo todellista! 😀 Maailma on välillä niiiin pieni, hauskaa. Ja huh onneks ei P-Iirot sentään. 😀 Todnäk ollaan myös pelattu vastakkainkin joskus. Voi ei, toivottavasti ei aivotärähdystä :/ Katotaan onnistutaanko törmätä joskus!

      4. Missä joukkueessa sää siis olet pelannut? Mitä rantafutikseen tulee, en ole ennen ollut turnauksessa. En oikeastaan edes tiedä miksi. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Hauskaa oli, vaikka vähän sattuikin eikä menty ihan finaaleihin asti. Toisaalta, en olis ehkä jaksanut enää yhtään matsia. 5 peliä imi mehut, ja huomenna on edessä uudet haasteet! 😉

    1. Seuraavan kerran kun tulette kesälomalle Suomeen, niin kerron mielelläni monta syytä lisää tulla tänne länsirannikolle! 😉 Ihana on kyllä yksi ihanimmista syistä. (Kauankohan menee ennen kuin ihmisillä menee hermo tähän ihanaan sanaleikkiin…? 😀 )

  5. Hauskaa lukea Satakunnasta juttua, koska mää oon Porist kotosi. 😀 Laitakari ja Luvia ovat molemmat hyvin tuttuja paikkoja ja jonkun isomman paatin kyydissä olen ollut, mutta en tiedä oliko se Kaljaasi Ihana, pitää kysyä isovanhemmilta. 🙂
    Toivottavasti elokuussa on vielä lämmintä, kun palaan täältä Saksasta, on ikävä Suomen kaunista kesää.
    Tiia/ReiseReise recently wrote…Voi sitä näinkin opiskellaMy Profile

    1. Eikä, ooks sää oikeest Porist? Voi ei…! Otan osaa! 😀 Tästä blogistahan löytyy aika paljonkin satakuntalaistarinoita (olen paljasjalkainen, Eurasta alun perin kotoisin), tosin toistaiseksi ei taida yhtään olla kirjoitettuna Porista. Se on niin kaukana Raumasta, etten ole vielä ehtinyt sinne asti lomailemaan! 😉 Toivottavasti ehdit nauttimaan Suomen kesästä, Luvia on kyllä upea paikka kesänviettoon, viettipä sitä maalla tai merellä. Tiedän tuon tunteen, itse kun asuin Düsseldorfissa kaksi vuotta sitten, Suomessa vallitsi oikea intiaanikesä kun taas Düsseldorfissa satoi ja myrskysi itse asiassa niin pahasti, että se vaati jopa ihmishenkiäkin. Silloin kuulin, että Düsseldorf olisi koko Saksan sateisin kaupunki. Sittemmin olen kuitenkin kuullut, että aika monesta Saksan kaupungista sanotaan samaa! 🙂

  6. Apua, luen tätä postausta todella väsyneenä (nukuin viime yönä tunnin, kun palattiinm yöllä Tatarstanista) ja ajatuksissani mietin, että miten Selkämeren kansallispuisto liittyy KALJAKELLUNTAAN. 😀 😀 Ei tämä ollutkaan kaljakelluntaa…

    Purjehtiminen houkuttelee, mutta mieluummin jossain Välimeren auringon alla kuin Suomessa. 😉 Ei mutta ihanalta näyttää tämä!

    1. Hahah, tuo sana kaljaasi tuntuu herättävän herkästi sekaannuksia erinäisten kesäaktiviteettien välillä! 🙂 Itse nautin Suomen kesästä niin paljon, etten edes tunne kovin suurta paloa matkustaa kotimaan rajojen ulkopuolelle kesäkaudella. Pitää nauttia sen lyhyen ajan, kun meillä kesäilmoja on. Ja johan muuttuu ääni kellossa, kun syysmyrskyt ja loskakelit saapuvat.

    1. Se yöttömän yön purjehdus kieltämättä houkuttelisi. Olisi melko mahtavaa viettää kesäyötä merellä seilaten! 🙂

    1. Tällaisilla purjehduksilla saa kivasti tuntumaa siihen, minkälaista olisi ihan oikeasti purjehtia maailman merillä. Vaikka onhan Ihana huikeasti isompi alus ”tavispurjeveneeseen” nähden, mutta musta oli kiva osallistua purjeiden nostoon ja laskuun ja leikkiä kapteenia! 🙂

  7. Onneksi Anne oli kysynyt tuon Kaljaasi-sanan merkityksen 😀 Nyt on selkeää mullekin. Olisipa ihana viedä äitee tuonne. Hän kun on tuolla suunnalla nuoruusvuosiaan viettänyt. Voisi nähdä aivan erilaisesta vinkkelistä tutut hoodit 🙂 Ihanalta kuulostaa ja näyttää! Tämä nostetaan kotimaan matkailu-listalle!

    1. Ajattelin jo, että nyt kun Metsien kätkemän ensimmäinen jakso on näytetty telkkarissa, kenenkään ei tarvi enää kysyä, mitä kaljaasi tarkoittaa! 🙂 Jos satuit katsomaan, niin sehän oli nimenomaan kaljaasi, millä Antti, Reetta ja ihana Luna-koira matkasivat. Ja jos joku ei vielä tiedä, mikä on Metsien kätkemä, niin kannattaa käydä Yle Areenasta katsomassa! 🙂

  8. Oooh, tää olis niin mun juttu! Täytyypä vähän selvitellä millaisia reissuja, missä päin ja millä aikataululla nuo järjestävät. Toi jalkapuoli matkakumppani ei varmasti pääse vielä tänä kesänä purjehtimaan, mutta josko sitä vois ajatella menevänsä itekseen, tai sit odotellaan sitä ens kevään miehistökurssia :).

    1. Arna, tälle paatille Artokin voi jalkapuolena tulla. Arto voi ottaa olutta ja huudella sulle ohjeita, kun olet mukana purjeiden nostossa ja laskussa! 😉 Pääsääntöisesti lähdöt ovat Luvialta, mutta Raumalle tulevat kesäkuun lopulla ja uudestaan muistaakseni elokuussa (löytyvät sieltä linkin takaa). Tehän olette tulossa Raumalle muutenkin tänä kesänä, eikö niin…? 😉

  9. Aikoinaan, kun firmoilla taisi olla rahat löysemmässä kuin nykyisin, niin tällaisilla vanhoilla purjealuksilla tuli parhaimmillaan tehtyä montakin purjehdusta kesän mittaan, milloin tiimitapahtumana milloin asiakasryhmien kanssa.
    Mukavia retkiähän ne olivat! Nyt ei vaan ihan viime vuosina ole osunut moisia enää kohdalle 🙁

    1. Ihanaakin voi vuokrata vastaaviin tilaisuuksiin, ja ajattelin jo meidän purjehduksen aikana, että jos jonakin päivänä menen naimisiin, voisin hyvin kuvitella vuokraavani Ihanan siihen tarkoitukseen (jos jostain kumman syystä Barbados-suunnitelma ei toteudu – toisaalta, en ole kyllä naimisiin menossakaan 😀 ). Nukkumapaikkojakin löytyi muistaakseni 12 hengelle miehistön lisäksi, eli pidemmätkin reissut onnistuvat. En tiedä silti siitä rahan löysyydestä, tällaisen aluksen vuokraaminen firman illanviettoon tuskin maksaa sen enempää kuin tilavuokra missä tahansa. Ehkei tänä päivänä vaan osata ajatella oman kantapaikan ulkopuolelta.

  10. Tää kuulostaa ja näyttää tosi kivalta! Mä en ole koskaan purjehtinut ja mua vähän se jännittää, varsinki merellä, mahdollisen rankan merenkäynnin vuoksi. Tää paatti on onneksi vähän isomman oloinen, joten ehkä sitä ei heti aallot hetkauta.

    1. Ihanalla purjehtiminen oli tosiaan siitä ihanaa, että siinä sai kivan kosketuksen purjehdukseen, eikä hommiin ole tosiaan pakko osallistua, jos ei halua. Meidän purjehduspäivänä oli tosi tyyni ilma, en tuntenut yhtään keinumista. Tosin taisinkin jo jossakin kommentissa mainita, kuinka eräs miehistön jäsen sanoi, että tyynellä purjehtiminen on tylsää. Eli kai siihenkin sitten tottuu, kun muutaman tyynen purjehduksen jälkeen alkaa oikein kaipaamaan pientä myrskyä. Se on kuulemma jännää! 🙂

    1. Tämä on ihan totta, Tiia. Itse ainakin ihan ilolla pyhitän Suomen lyhyen kesän kotimaanmatkailulle. Täällä on niin paljon kaikkea mahtavaa. Huomaat sen sitten, kun saatte sen kesäkruisailuduunin! 🙂 Mulla on muuten sitten ihan hurjasti vinkkejä ympäri Suomea (kiitos Matkailu kotimaassa -lehden, jonne olen kirjoittanut jo kaksi vuotta ja ihan itku meinaa päästä, kun ei jokaisessa paikassa pääse käymään henkilökohtaisesti) eli jos ideoita kaipaat, niin pistä ihmeessä viestiä. Huomaathan, kuinka varma olen, että saatte sen duunin!? 😀

  11. Olen osallistunut tuollaiselle purjehdukselle joskus Helsingissä. En vaan enää muista laivan tyyppiä, kaksi mastoa kuitenkin oli.

    Maillä kävi vaan tosi huono tuuri. Laivan koneet rikkoontuivat, tai siis joku hirtti kiinni ja miehistö joutui ajamaan sen vahdilla hiekkasärkälle. Sitten tilattiin taksivene jolla päästiin takaisin rantaan. Taksiveneeseen mentiin keulaköysiä pitkin. Olihan sekin kokemus : – )

    1. Haha, no teidän purjehduksella tuntui olevan vähän enemmän extreme-meininkiä! Oispa todellakin kokemus laskeutua alukselta köysiä pitkin, voisin tehdä sen ihan huvin vuoksi! 😀 Jäipähän mukava muisto siitäkin retkestä. Toivottavasti ainakin.

    1. Ai sulla on sukujuuret Luvialla? Tämä tuli uutena tietona! 🙂 Ja tuo purjehduskisa oli ihan huippuhomma, hetken jo ihmettelin, että otitko tosta vaan kokemattomana purjeveneen alle ja lähdit kisaamaan!? 😀 Jostain kumman syystä en olisi ihmetellyt, vaikka oisitkin tehnyt juuri niin…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

CommentLuv badge

Back To Top
Search