skip to Main Content
Menu

Ei ne päiväretketkään aina putkeen mene

On kai selvää, että kun matkustaa yhtä huolettomasti kuin allekirjoittanut, ei pettymyksiltäkään voi välttyä. Suunnitelmallisuudestani – tai sen puuttumisesta – kertonee jotain sekin, että huomenna tähän aikaan pitäisi olla jo lentokoneessa, enkä ole juuri uhrannut ajatustakaan tulevalle Prahan-matkalle. Tai no, tarttuihan viikonlopun Matkamessuilta mukaan pino brosyyrejä ja Prahan kartta, jotka löytyivät Tšekin messuständiltä. Lähes valmiina reissuun siis!

Ettei nyt ihan kokonaan eksyttäisi aiheesta, tämä tarina vie meidät takaisin tammikuiseen Vuokattiin ja Vuokatista alkavien päiväretkien rumbaan. Hepokönkään vesiputous ympäristöineen oli koluttu ja Eino Leinon polku todettu tylsäksi lumikenkäilyreitiksi, joten vuorossa oli täsmäretki Hiidenportin kansallispuiston talvisiin rotkomaisemiin. Tai se oli suunnitelma. Jota ei suunniteltu kovin hyvin.

Ei ne päiväretketkään aina putkeen mene – talvinen Hiidenportin kansallispuisto jäi näkemättä | Live now – dream later -matkablogi

Sattumusten ketju alkoi jo Katinkullan lomakämpältä, kun erinäisten sekoilujen seurauksena lähdimme liikkeelle aiottua myöhemmin. Seuraava viivytys odotti heti parkkipaikalla: lähes tyhjä auton eturengas. Pääsimme onneksi köröttelemään hengissä Sotkamoon asti, missä rengasliikkeen avulias setäihminen ruokki renkaamme ilmalla – paikallisilta kylmäasemilta kun ei moista mahdollisuutta löytynyt.

Matkamme jatkui koko tämänkertaisen Vuokatin-reissun ainoissa auringonsäteissä kohti Hiidenportin kansallispuistoa lumikengät auton takaluukussa kolisten. Silmiä häikivä auringonpaiste paljasti kansallispuistoon johtavien metsäteiden todellisen kunnon. Liukkauden vuoksi kaasujalkaa käytettiin entistä herkemmin, mikä luonnollisesti pidensi ajomatkan kestoa.

Tiesin, ettei Palolammen opastuspaikalle asti olisi aurattu tietä, mutta sosiaalisen median syövereistä saamani vinkin perusteella auraamaton osuus lisäisi lumikenkäilyurakkaa noin 2,5 kilometrin verran suuntaansa, mikä ei tällaiselle (kovia) kokeneelle talviurheilijalle ole matka eikä mikään. Palolammen opastuspaikalta olisi vielä 1,3 kilometrin matka Hiidenportin rotkolle.

Olin edellisenä iltana tiedustellut Hiidenportin kansallispuiston Facebook-sivujen kautta tämänhetkistä auraustilannetta saamatta varmaa vastausta, joten luotin aikaisemmin saamaani Hiidenportilla hiihdelleen retkeilijän vinkkiin. Koko totuus selvisi vasta paikan päällä – auraus päättyi yli 6 kilometriä ennen Palolammen opastuspaikkaa.

Ei ne päiväretketkään aina putkeen mene – talvinen Hiidenportin kansallispuisto jäi näkemättä | Live now – dream later -matkablogi

Hetken aikaa pohdiskelimme, mitäs nyt tehtäis. Oletettu 8 kilometrin lumikenkäilyretki olikin yhtäkkiä kasvanut 15 kilometrin mittaiseksi, mikä ei pituudeltaan sinänsä olisi ollut ongelma, mutta kello oli hiipinyt jo pitkälle iltapäivän puolelle. Mitä kauemmin vitkuttelisimme, sitä nopeammin pimeä ehtisi yllättää. Mikä ei olisi yllätys, koimmehan aikaisen valonmenetyksen jo Hepokönkäällä. Ajatus turhasta ajomatkasta ei tuntunut kivalta, joten kiinnitimme lumikengät tossuihin ja lähdimme tarpomaan.

Matkanteko sujui vastatuulessa odotettua verkkaisemmin. Itä-Suomessa myräkkä ei sentään ollut pahimmillaan – kyseessä oli nimittäin sama päivä, jolloin Itämerellä riehuivat 14-metriset aallot ja osumia saivat niin Viking Grace kuin Tallink Siljan Romantikakin.

Ei ne päiväretketkään aina putkeen mene – talvinen Hiidenportin kansallispuisto jäi näkemättä | Live now – dream later -matkablogi

Pieni testi kellon ja kartan kanssa selvitti, ettemme millään ehtisi Hiidenportin rotkolle ennen pimeän tuloa. Mahtaisiko jylhät rotkomaisemat säväyttää talvi-illan pimeydessä? Entä miltä paluumatka tuntuisi? Oliko täällä niitä susia?

Pari kilometriä tarvottuamme päätimme heittää lumikengät naulaan ja kääntyä takaisin autolle. Tästä päiväretkestä tuli siis odotettua lyhyempi ja maisemiltaan melko mälsä. Joskus on vaan annettava periksi, vaikka hiljainen ääni jossakin takaraivon perukoilla painostikin jatkamaan pimeän tulosta huolimatta.

Ei ne päiväretketkään aina putkeen mene – talvinen Hiidenportin kansallispuisto jäi näkemättä | Live now – dream later -matkablogi

Otin vahingosta vähän takaisin Vuokattiin saavuttuamme. Lumilautani sattui olemaan auton takaluukussa lumikenkien kaverina, ja niinpä Daniel ajoi minut Vuokatinvaaran laelle. Lautaparka oli odottanut autossa lähes koko viikon lumille pääsemättä, joten olin sille yhden ulkoiluttamisen velkaa. Yksi lasku on parempi kuin ei yhtään, sanoo piloille menneen päiväretken aiheuttaman surun laskettelurinteeseen hukuttanut lumikenkäilijä.

Ei ne päiväretketkään aina putkeen mene – talvinen Hiidenportin kansallispuisto jäi näkemättä | Live now – dream later -matkablogi

Ei ne päiväretketkään aina putkeen mene – talvinen Hiidenportin kansallispuisto jäi näkemättä | Live now – dream later -matkablogi

Hiidenportin kansallispuisto rotkoineen olisi ollut ollut varmasti upea näky talviasussaan. Mutta kuten matkaillessa ylipäätään, ei ne päiväretketkään aina voi mennä putkeen. Kuulostaako tutulta?


Mikset seuraisi myös somessa?

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER | PINTEREST

  • Suomeksi
  • In English

 

Saana

Unelmien ja luonnonläheisten elämysten liikuttama toimittaja ja sisällöntuottaja sekä työssä että vapaalla. Kotipaikkana Rauma, leikkikenttänä koko maailma. Parhaat seikkailut syntyvät äkkilähdöillä sen suuremmin suunnittelematta, ja ikimuistoisimmat hetket koetaan kotimaan kamaralla. Elämä on nyt!

This Post Has 6 Comments
  1. Me olimme joulun jälkeen Vuokatin lähistöllä mökkeilemässä ja kaunis ajatus oli matkaa suunnitellessa käydä Hiidenportilla, mutta juuri auraamattomien teiden vuoksi jäi käymättä. Ehkä kevväämmällä!

    Ei se aina tosiaan mene niin kuin on suunniteltu, mutta viisastahan se on kääntyä takaisin ennen pimeää.

    1. Oih, kohtalotoveri! 😀
      Olin niin kovassa uskossa, että oltaisiin päästy lähemmäs Palolammen opastuspaikkaa, mutta kai sekin jo jotain kertoo, jos ei kyseisen kansallispuiston somettajakaan osannut varmaksi sanoa. Näin sitä vaan pitää olla uppiniskainen ja uhrata viikon ainoa aurinkoinen päivä autossa istumiseen, vaikka Vuokatissa olisi vaaroja riittänyt. Pitänee tosiaan yrittää kevväämmällä uudelleen, kuten sanoit. Ehkäpä ne rotkomaisematkin ovat parhaimmillaan sulana aikana.

  2. Voi ei! Näin vuokattilaisena olen aina ihmetellyt, kuinka huonosti tuo Hiidenportti on ”tuotteistettu” ja siitä infottu. Parempaan päin, muttei näköjään vieläkään hyvin 🙂 Samoin Vaaran alueen lumikenkäily. Sapporo on maisemallisesti ylivertainen reitti noista Vaaran merkatuista vaellusreiteistä, sinne minä menisin lumikenkäilemäänkin Keimalta maisemia fiilistelemään 🙂

    1. Kiitos kommentista Heidi. Voi itku, tämän kun olisin noista Vuokatin vaarareiteistä tiennyt! En tiedä luitko jutun, mutta mehän lumikenkäiltiin Eino Leino, mikä osoittautui maisemiltaan tosiaan aikamoiseksi pettymykseksi. Leinoa ja Sapporoa yhdistelemällä olisi varmaan jäänyt Vuokatinvaarasta parempi fiilis, mutta tietoa ei tosiaan juuri löytynyt. Pelkästään maininnat, että tällaiset reitit on olemassa. Pitääkin viestittää sun vinkki eteenpäin Maailman äärellä -blogin Heidille, joka on juuri tekemässä lähtöä Vuokatin lumikenkäilyreiteille! 🙂
      Ja pidän ehdottomasti tämän vinkin mielessä, jos vielä ensi talvena päädytään lumilomalle Vuokattiin.

  3. Aina ei voi voittaa. Ei vaan, nämä ovat juuri niitä opettavaisia kokemuksia, joiden jälkeen taas muutama seuraava retki tulee suunnitelluksi vähän paremmin. Onneksi kävit kuitenkin ulkoiluttamassa lautaasi, päivä ei mennyt täysin hukkaan 🙂

    Valo on retkeilyssä yllättävänkin tarpeellista, pimeä muodostaa oman riskinsä. Ihan kotimetsässäkin meinaa eksyä otsalampun valossa, ellei koko ajan mieti missä on. Viikko sitten lumikenkäilin yksin Rukan Pyhävaaralla. Päivärepussani on kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä: pari varavirtalähdettä, energiapatukoita, nenäliinoja, aurinkorasvaa, rakkolaastareita, tulitikut, lilliputtikokoinen taskulamppu, ompelusetti (!) ja kiinalaiset sakset jne. Mutta kirkkaan Kuusamon iltapäiväauringon sädetyksessä näkökenttään ilmestyneet sahalaidat havaitessani tajusin mitä puuttui: migreenilääkkeet ja vesipullo. Auts. Ensi kerralla ei puutu. Tekemällä ihminen oppii…

    1. Auts! Ilmeisesti siis hyvin varautuneellekin voi sattua kömmähdyksiä! 😀

      Meillä oli kyllä otsalamput mukana, että sen puoleen olisi valoa ollut tepasteluun, muttei rotkosta olisi varmaan otsalampun valossa saanut irti ihan sitä parhainta puolta. Jotenkaan ei ihan ehditty sisäistämään sitäkään, että noin pohjoisessa se pimeä tosiaan hiipii paljon aikaisemmin kuin täällä etelässä. No, eiköhän Hiidenporttikin vielä ehditä valloittamaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

CommentLuv badge

Back To Top
Search