skip to Main Content
Menu

  • Suomeksi
  • In English

Seikkailumielinen matkabloggaaja Saana vaeltamassa jäätiköllä Ruotsin Lapissa

Ikuinen unelmien metsästäjä. Matkailuun jo potkuhousuissa hurahtanut luonnonlapsi. Aktiivinen ulkoilmaihminen. Saariston syleilyssä viihtyvä meloskelija. Jalkapallon perässä juokseva, kolmenkympin kriisin ylittänyt ikiteini. Hulluksi kissanaiseksikin haukuttu.

Unelmien perässä juokseminen on heitellyt minua paikasta toiseen. Se on saanut minut jättämään rakkaat asiat ja ihmiset taakseni ja muuttamaan ulkomaille – kolmesti. Se on syössyt minut vaikeuksiin, mutta myös uskomattomiin seikkailuihin. Se on saanut minut harkitsemaan luovuttamista, mutta nostanut minut takaisin jaloilleni kerta toisensa jälkeen. Miksi kaikki tämä vaiva? Koska olen etsinyt vastausta ikuiseen kysymykseen – mitä haluan elämälläni tehdä?

Kaikki se vaiva kannatti, sillä nyt tiedän.


Miksi matkablogi?

Saana VilnassaAloitin ensimmäisen matkablogini vuonna 2011 Espanjassa asuessani. Kyseinen blogi oli minulle helppo tapa välittää tuoreimmat kuulumiset kavereille ja perheelle yhdellä kertaa. Blogin nimi oli ”Saana Espanjassa”, eikä sitä ole enää olemassa. Mikäli syötät Googleen hakusanat ”Saana Espanjassa”, haluan vaan kertoa, että minä en ole se Saana, joka hakutulosten joukosta löytyy! 😉

Live now – dream later -matkablogi syntyi kesällä 2014. Asuin tuolloin Düsseldorfissa, ja työskentelin trivagolla PR:n ja sisällöntuotannon parissa. Puoli vuottani trivagolla oli lähtölaukaus täysin uusille urille. Niille, jotka kuljettavat minua tänäkin päivänä kohti todellisia unelmiani.

Tässä blogissa kirjoittelen matkajuttuja ja kokemuksia ulkomailla asumisesta rennolla otteella ja hitusella huumoria. Kun en reissaa ulkomailla, esittelen blogissani kauneinta Suomea. Sydämeni sykkii erityisesti Rauman ja Satakunnan saaristolle ja luonnolle, joita kiertelen milloin milläkin kulkupelillä. Jalat, kajakki, polkupyörä, rullaluistimet… kaikki käy.

Tämän matkablogin tarkoituksena on kannustaa ja inspiroida kaikkia haaveilijoita elämään unelmaansa haikailun sijaan. Muistathan, ettet ole koskaan liian vanha tekemään unelmistasi totta.

Live now – dream later on unelmien, luonnon ja edullisten matkatarjousten liikuttama seikkailumielinen ja spontaani matkablogiEtsitkö seikkailumielistä ja sujuvasanaista sisällöntuottajaa tai kiinnostaako blogiyhteistyö? Suuntaa siinä tapauksessa Sandria Sisällöntuotannon sivuille tai tämän blogin yhteistyösivulle.

Back To Top
Search