Suloinen syyskuu – 24 tunnin meriretki

Ennen lopullista syystunnelmiin telakoitumista, kirjoittelen vielä yhden saaristoaiheisen jutun, sillä eihän merimaisemia voi liikaa hehkuttaa – vai voiko!? Joka tapauksessa, aion nyt tehdä niin. Sillä kun lämpömittari syyskuisessa Suomessa näyttää tätä…

…on pakko mennä tekemään tätä:

Lauantaina 6. syyskuuta pakkasimme Danielin kanssa pitkästä aikaa retkeilykamppeet kasaan, köytimme kajakit auton katolle ja huristelimme Syvärauman pienvenesatamaan.

16:00 – Kamat ovat pakattuina kajakkeihin ja ilma on kuin morsian. Ei muuta kuin venheet vesille ja matkaan! Tällä kertaa meillä oli määränpää selvillä jo lähtöä tehdessä, sillä naapurimme suositteli meille tuntemaansa pikkusaarta jossa ei ole mökkejä, jonne paistaa ilta-aurinko eikä tuuli sovi ollenkaan. Naapurin kuvailema saari kuulosti juuri siltä mitä kaipasimmekin, joten päätimme luottaa hänen arvostelukykyynsä ja käänsimme kajakkien nokat kohti Pikku-Laakkoa.

16:30 – Vuoden tauon jälkeen merellä meloskelu vaatii aina pientä totuttelua, mutta hyvinhän me vauhtiin päästiin. Ohittaessamme Rauman Purjehdusseuran saaren, Kuuskarin, pysähdyimme ihastelemaan hulppeita rantataloja. Haaveissa olisi joskus omistaa samanlainen. Tai no, itse olisin ihan tyytyväinen vähän pienempäänkin pytinkiin, vaatimaton kun olen. Kunhan se olisi meren rannalla. Kuvan rantapalatsit vaatisivat yhden jos toisenkin lehtiartikkelin kirjoittamista. Tai lottovoittoa.

17:00 – En olisi ikimaailmassa uskonut, että Suomessa pääsee vielä syyskuussa tekemään tällaisen retken. Aurinko kimalteli meren pinnalla ja satunnaisia paatteja lukuunottamatta ympärillä oli aivan hiljaista. Siksi päätimmekin taittaa matkaa aivan hiljalleen, luonnon rauhasta nauttien. Tulipa matkalla meitä vastaan muitakin melojia, joten emme suinkaan olleet ainoita, jotka ymmärsivät ottaa kaiken irti suloisesta syyskuusta.

17:30 – Horisontissa näkyi tuttu saari. Alla olevan kuvan keskimmäinen saari on nimittäin juurikin se sama saari, jossa leiriydyimme viime vuoden melontaretkellämme.

Tässä välissä oli myös aika tutkiskella karttaa ja suunnitella reittivalintaamme tarkemmin. Lähtöpaikkamme eli Syväraumanlahti on kartassa ympyröity vihreällä. Melontareittimme kulki Rokinnokan ohitse Hevoskartaa kohti ja sieltä Puuvallin suntin läpi. Mustan ympyrän sisällä on saari, jossa yövyimme viime kesänä. Keltaisella on ympyröity Laakko, jonne teimme naapureiden kanssa veneretken kaksi vuotta sitten. Punaisen ympyrän sisältä löytyy meidän määränpäämme, eli Pikku-Laakko.

18:00 – Olimme saavuttaneet määränpäämme. Kiertelimme ensin saaren edustaa mereltä käsin tutkiaksemme, soveltuuko saari todella tarkoituksiimme ja löytäisimmekö sopivaa paikkaa mihin rantautua. Totta puhuen, naapuri ei puhunut potaskaa. Saari vaikutti kaikin puolin täydelliseltä leiriytymistä varten, joten meloimme rantaan, purimme lastin, nostimme kajakit vedestä ja lähdimme tutkimaan saarta jalkaisin.

18:30 – Saarta tutkittuamme ja telttapaikan valittuamme alkoi leirin rakentaminen. Ensimmäinen tehtävä oli tehdä kalliolle nuotiopaikka ja kerätä polttopuita vielä kun oli valoisaa.

19:00 – Kun sytykkeitä oli kerättynä iso kasa ja kävyt potkittu pois telttapaikalta, oli majanrakennuksen aika.

19:30 – Teltta oli pystytetty, nuotio loimusi… oli perinteisen naku-uinnin aika (ei kuvia tarjolla tästä aktiviteetista). Pulahdus syyskuiseen meriveteen oli aika nopea. Vesi oli virkistävää, kirjaimellisesti, mutta ei suinkaan liian kylmää. Ja olihan meillä nuotio meitä lämmittämässä.

20:00 – Ilta alkoi hämärtyä, joten ohjelmassa oli rentoutumista nuotion äärellä viinilasillisen kera, auringonlaskua ihaillen. Saana ylpeänä esittää: olohuoneemme tänä suloisena syyskuun iltana!

20:30 – 23:30 – Hodareiden grillausta, Yatzyn pelaamista, epämääräistä höpöttelyä ja nautiskelua kynttilöiden ja nuotion valaistuksessa, musiikin soidessa taustalla.

00:00 ~ Onnettomia yrityksiä ottaa kännykkäkameroiden avulla taiteellisia kuvia lähes täydestä kuusta ja sen merenpintaan piirtyvästä heijastuksesta. Lisää nautiskelua ja rentoutumista, kunnes oli aika kömpiä telttaan nukkumaan.

Tällä kertaa ei moottorisahan ulina herättänyt, joten nukuimme pitkään. Todella pitkään. Ylös noustuamme parisen tuntia kului roskia pois poltellen, telttaa ja muita tavaroita pakaten, leiripaikkaa siistien ja edellisen illan tähteitä napostellen.

Sunnuntai, 14:30 – Oli tullut aika heittää hyvästit Pikku-Laakolle ja suunnata takaisin kotia kohti. Joka lihasta särki, niska oli jumissa, vaatteet haisi savulle… mutta mieli oli reipas ja levännyt.

16:00 – Saavutimme kotisataman, pakkasimme kamat sekä kajakit autoon ja rojahdimme loppupäiväksi sohvalle. Olo oli kuin maratonin juosseella. En ole koskaan maratonia juossut kylläkään, mutta voisin kuvitella, että maratonin jälkeen olo on yhtä väsynyt, mutta onnellinen. Saksasta paluun jälkeinen tavoite oli saavutettu ja 24 tunnin melontaretki takanapäin. Mikä ihana tunne. Nyt saa syksy tulla!

 

• 
•