skip to Main Content
Menu

Onko suomi oikeasti vaikea kieli?

Viimeisen parin viikon ajan olen kirjoitellut artikkeleita Matkailu kotimaassa -lehteen melkoisen intensiivisesti. Mutta on se niin hienoa tehdä vihdoinkin työkseen juuri sitä, mistä eniten nauttii. Jos jokin huono puoli tarvitsee tästä tilanteesta löytää, niin silloin kun kädet ovat täynnä lehtiartikkeleiden kanssa, blogi jää automaattisesti vähemmälle huomiolle. Aika kun ei tahdo riittää kaikkeen, kun on vauvakin talossa (siitä lisää myöhemmin). Mutta hyvittelen menetettyjä hetkiä aina, kun siihen on aikaa. Kuten nyt.

Artikkeleita kirjoittaessa sitä väkisinkin törmää kieliopin ongelmakohtiin, ja aika ajoin saan karkean muistutuksen siitä, kuinka monimutkainen – mutta myös monimuotoinen – suomen kieli onkaan. En ole koskaan tällaisia tilastoja tutkiskellut, mutta uskoisin, että suomi on yksi vaikeimmin opittavista kielistä. Sen hankaluus on maailmanlaajuisesti tunnettu fakta, eikä se juuri houkuttele ulkomaalaisia opiskelemaan suomen kieltä. Jos ajatellaan ulkomaalaista, joka ei asu Suomessa tai ole töissä suomalaisessa firmassa, tai kenellä ei ole suomalaisia sukulaisia tai läheisiä ystäviä, olisi suomen kielen taitaminen lisäksi melko hyödytöntä.

Muutamaan otteeseen ulkomailla asuneena ja työskennelleenä olen huomannut, että suomen kielen hankaluus on oikeasti maailmalla tunnettu asia – ja ilmeisesti erittäin huvittava sellainen. Joten tutkiskelin internetin ihmeellisestä maailmasta löytyviä sanaleikkejä, jotka hyvin sarkastisella tavalla välittävät maailmalle viestiä suomen kielen outouksista.

Suurin osa näistä on varmasti suomalaisille tuttuja, ja näitähän löytyy vaikka millä mitalla, mutta valitsin joukosta muutaman, jotka mielestäni tuovat suomen kieltä ja suomalaisuutta parhaiten esille. Näistähän voi sitten itse kukin päätellä, onko suomi oikeasti vaikea kieli. Jos olisit ulkomaalainen, opiskelisitko suomea vapaaehtoisesti?

Yksi suomen kielen opiskelun hankaluuksista on tietenkin se, että vaikka jokin sana olisi kutakuinkin sama kaikilla muilla kielillä, suomen kielessä se on aivan jotain muuta. Näistä on esimerkkejä kasapäin, mutta tämä oli mielestäni hauska. Tämä esimerkki antaa myös aihetta pohdiskella, että mitenkäs nämä meidän yhdyssanamme oikein muodostuvatkaan.Onko suomi oikeasti vaikea kieli? | Live now – dream later -matkablogi

Eikä sanojen opiskelua varmaankaan helpota se, että yhdellä sanalla voi olla monta eri merkitystä.

 

Onko suomi oikeasti vaikea kieli? | Live now – dream later -matkablogi

Tosin uskoisin, että vaikeinta suomen kielen opiskelussa on sanojen taivutus. Mehän emme tunne suomen kielessä näitä pieniä hienoja sanoja nimeltä prepositiot, vaan jaksamme kasvattaa sanoja ylimittaisiin pituuksiin. Ja säännöt taivutuksille ovat kaikkea muuta kuin yksinkertaiset.

Ei riitä, että tietää milloin sanan perään tulee -lla ja milloin -llä, vaan on myös tiedettävä muuttuuko sanan vartalo. Miksi me sanomme, että lasi on pöydällä sen sijaan että sanoisimme sen olevan pöytällä? Yksinkertaista, eikö totta?

Kyllähän suomi on helppo kieli, kun sitä on kuullut ja puhunut koko elämänsä. Mutta sääliksi käy niitä, joiden on opeteltava suomen kieltä ulkomaalaisena.

Tämä on tietenkin myös syy siihen, miksi suomen kieli ei toimi Googlen käännöskoneessa. Olen niin kyllästynyt ulkomaalaisten ystävieni epätoivoisiin yrityksiin löytää pätkä tekstiä, joka kääntyisi oikein. Lauseet eivät vaan tarkoita yhtään mitään, ja joskus ne voivat olla jopa täysin siansaksaa. En ole vielä tavannut käännösrobottia, jota suomen kieli ei selättäisi.

Onko suomi oikeasti vaikea kieli? | Live now – dream later -matkablogi

Ja kun tuo poloinen suomea opiskeleva ulkomaalainen on oppinut, että yhdellä sanalla voi olla lukuisia eri merkityksiä ja että me suomalaiset tykkäämme taivutella sanoja mielin määrin ilman mitään selkeitä sääntöjä, miten tuon poloisen käy kun on muodostettava lauseita?

Onko suomi oikeasti vaikea kieli? | Live now – dream later -matkablogi

Toisaalta, me suomalaiset olemme ujo ja vähäpuheinen kansa. Me emme tunne käsitystä ‘small talk’, emmekä me istu tuntemattoman ihmisen viereen bussissa tai junassa. Mikäli ei oteta huomioon muutamia poikkeustapauksia, kuten allekirjoittanut, suomalaiset eivät normaalisti puhu paljoa. Joten ulkomaalainenkin voi osallistua suomenkieliseen keskusteluun muistamalla muutaman lyhyen sanan.

Onko suomi oikeasti vaikea kieli? | Live now – dream later -matkablogi

Jos näistä pienistä hankaluuksista huolimatta joku ulkomaalainen uskaltautuu ottamaan haasteen vastaan ja opiskelemaan suomea, se on mahdollista. Tosin tällä kirjoituksella en varmaankaan rohkaissut yhtään ketään aloittamaan moista projektia. Mutta tunnen kyllä ulkomaalaisia, jotka syystä tai toisesta haluavat oppia suomen kauniin kielen.

Paras syy, minkä olen tähän mennessä kuullut, on “haluan oppia suomea, koska se kuulostaa kuin se olisi ulkoavaruudesta. Jos avaruusoliot jonakin päivänä hyökkäävät, olen varma, että he puhuvat suomea.”

Ja mikäli tunnet ulkomaalaisen, joka tällaisen haasteen uskaltaa ottaa vastaan, seuraavat opiskeluvinkit saattavat olla hyödyksi.

On ihanaa syntyä Suomessa – ainakin se on helpoin tapa oppia suomen kieli!

Onko suomi oikeasti vaikea kieli? | Live now – dream later -matkablogi

Jos ihan oikeasti tunnet ulkomaalaisen, joka haluaisia oppia suomen kielen, voit vinkata hänelle tämän artikkelin englanninkielisestä vastineesta!


Onko suomi oikeasti vaikea kieli? Tallenna opiskeluvinkit Pinterestiin!

Onko suomi oikeasti vaikea kieli? | Live now – dream later -matkablogi


Seuraa Live now – dream later -blogia myös somessa:

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER | PINTEREST

  • Suomeksi
  • In English

Saana

Unelmien ja luonnonläheisten elämysten liikuttama toimittaja ja sisällöntuottaja sekä työssä että vapaalla. Kotipaikkana Rauma, leikkikenttänä koko maailma. Parhaat seikkailut syntyvät äkkilähdöillä sen suuremmin suunnittelematta, ja ikimuistoisimmat hetket koetaan kotimaan kamaralla. Elämä on nyt!

This Post Has 18 Comments
  1. Tykkän suurin osan näistä vitseistä. Monet näistä olen jo nähnyt erimerkiksi Facebookissa. Mutta ei viimeinen vitsikuva., englantia ei ole niin helppoa, olen tavanut japanilaisia jotka mielummin opsikelivat espanja. Muuten samanlaista kieliä ovat helpompia ymmärtää, mutta vaikeampi muistella. Se jonka on oppinut erilaisen kielen rakennen ei unohda niin helposti.

    Oikein mukava asiakirja suomen kielestä on Rune Ingon kirjoittama
    Suomen kieli vieraan silmin. Kirjoittaja on suomenruotsalainen ja käänöstieden professori.

    1. Voisi olla ihan mielenkiintoista lukea tuo mainitsemasi kirja. Itsehän törmään näihin “suomen kielen hankaluuksiin vieraan silmin” joka päivä, kun poikaystäväni on englantilainen. Vaikka hän onkin asunut Suomessa jo yli 10 vuotta, ei tämä suomen kieli kovin helposti häneltä taivu. Tosin, oma aktiivisuus vaikuttaa kyllä paljon, täällä kun kaikki puhuu englantia, ei hänen ole niin kovin ahkerasti tarvinnut suomea edes käyttää. Mutta sinä varmaan tiedät omasta kokemuksesta, ettei suomi tosiaan ole kovin helppo opiskeltava! 🙂 Vaikka onhan suomen kielessä jonkin verran ruotsista perittyjä sanoja, mikä varmaan helpottaa opiskelua.

  2. Omat haasteensa on kaikissa kielissä, mutta silti suomea vieraana kielellä opiskelevat saavat minulta paljon sympatiaa sijamuotojen selättämiseen ja verbien taivuttamiseen. Onneksi sentään sanojen sukuja ei tarvitse opetella!

    1. Totta, kyllä minkä tahansa kielen opiskelu on haastavaa. Ja nämä sarkastiset esimerkit, joita Facebookin välityksellä viljellään, tuovat tietenkin esille kaikkein uskomattomimmat ja täysin mahdottomilta tuntuvat kielioppihaasteet. Ja kyllähän sitä huomaa mitä tahansa keskustelupalstaa lukiessa, ettei suomen kieli meiltä suomalaisiltakaan aina täydellisesti taitu! 🙂

  3. Tää oli kyllä vähän huonohko kirjoitus monella tapaa, vaikka joitain hyviä pointtejakin oli.

    http://grammar.yourdictionary.com/for-students-and-parents/words-with-multiple-meanings.html

    Aloitetaanpa tuosta. Englannin kielessä sanoilla ei sitte ole monia merkityksiä?

    Ja kuten sanoit, sun poikaystävä puhuu kaikkien kanssa englantia, niin ei ihme, että suomen kieli ei taivu niin hyvin tähän mennessä. Se on ihan omasta aktiivisuudesta kiinni. Yksi kaverini on Israelista ja asunut Suomessa kuutisen vuotta. Selittää aina miten vaikeaa suomi on, mutta kävi kursseilla opiskelemassa sitä vain parin viikon ajan, kunnes jätti sen kesken. Puhuu aina pelkästään englantia vailla halua oppia suomea, mutta kokee silti asiakseen arvostella vaikeutta, vaikka todellinen syy on oma laiskuus.

    Suomen kielessä helppoa on se, että kun tiedät miten aakkoset ääntyvät, niin opit aika helposti miten sanat kirjoitetaan ja lausutaan. Englannin kielessä ongelmana on, että lisätyt kirjaimet voivat muuttaa ääntämisasun täysin.

    Kunhan on laaja sanavarasto, niin sillä pääsee pitkälle. Vaikka luettelisi sanoja perusmuodossa perätysten lauseen verran, niin ihmiset ymmärtävät kyllä mitä toinen on hakemassa. Jonkun -ssa ja -ssä oppiminenkaan ei ole ylivoimaista, jolla pääsee jo taas askeleen eteenpäin. Suurimmat ongelmat tulevat siinä, kun sanojen muoto saattaa muuttua aivan taivuttaessa. Kenkä – kengässä, käsi – kädessä jne. Alku ei säily samana.

  4. Heh, kiitos palautteestasi. Et sen suuremmin perustellut, että millä tavalla huonohko kirjoitus (muuta kuin monella tapaa), mutta toivottavasti ymmärsit, että juttu on kirjoitettu “pilke silmäkulmassa”. Humoristisella otteella siis. Mutta tämä on mielestäni mielenkiintoinen aihe, erityisesti kun tunnen todella monta Suomessa asuvaa ulkomaalaista. Joukkoon mahtuu niitä, jotka ovat vaivautuneet opettelemaan suomen kielen, mutta myös niitä, jotka kymmenen vuoden jälkeenkin osaavat sanoa ainoastaan “moi”, “mitä kuuluu” ja lisäksi muutaman kirosanan.

    Varmasti joka kielessä on sanoja, joilla on monta eri merkitystä. Ja mitä taivutuksiin ja erityisesti yhdyssanoihin tulee, moni suomalainenkaan ei osaa näitä, joten ei voida olettaa, että näiden oppiminen olisi ulkomaalaiselle helppoa. Olen itse kotoisin Eurasta, ja multa kysytään usein “koska olet menossa Euralle”. Täydellinen esimerkki siitä, kuinka suomalaisetkaan eivät aina osaa tätä kaunista suomen kieltä! 😉

  5. Englantia tulee joka tuutista nykyään eli inputista, kielellisestä syötteestä, ei ole puutetta. Samaa ylitarjontaa ei ole suomesta. Englannin kielen sanat ovat erittäin monimerkityksisiä kuten esimerkiksi set-sana. Suomesta sille löytyy mm. nämä vastineet (nappasin esimerkit http://www.sanakirjaorg-lähteestä)
    1. pistää
    2. laittaa
    3. sijoittaa
    4. säätää
    5. panna
    6. upottaa
    7. kattaa
    8. määrittää
    9. laskeutua
    10. määrätä
    11. kuvailla
    12. ladella
    13. asettaa
    14. laatia
    15. esittää
    16. kovettaa
    17. lavastaa
    18. kovettua
    19. laskea
    20. virittää
    21. asetella
    22. sijoittua
    23. panettaa harvinainen
    24. antaa tehtäväksi
    25. passata lentopallo
    26. jähmettyä
    27. asettua
    Substantiivit
    28. kokoelma
    29. upotuspiikki
    30. setti puhekieli
    31. joukko matematiikka, arkikielessä
    32. vastaanotin
    33. valikoima
    34. lajitelma
    35. kuvio
    36. sarja
    37. erä tennis, lentopallo
    38. ryhmä
    39. piiri
    40. ihmisjoukko
    41. lavastus
    42. alkumuodostelma tanssi
    43. pakka
    44. alkuasetelma tanssi
    45. lavasteet
    46. passi lentopallo
    47. radioaaltojen vastaanottamiseen tarkoitettu laite
    48. radio- tai televisiovastaanotin
    49. tanssijoiden perus- tai alkumuodostelma
    50. lyönti puuhun tms
    Adjektiivit
    51. valmis
    52. asetettu
    53. määrätietoinen
    54. päättäväinen
    55. määrätty
    56. kiinteä
    57. vakio-
    58. muuttumaton
    59. vakuuttunut
    60. laitettu
    61. omapäinen
    Muut/tuntemattomat
    62. koje
    63. astiasto
    64. haritus
    65. yhde
    66. koneikko
    Lisäksi suomen kielessä sanojen muistamista tukee se, että niitä johdetaan. Kirja-kirjoittaa-kirjailija-kirjasto… Ei tarvitse erikseen opetella sanoja kuten: book-write-author/writer-library

    Suomen kieltä on vaivaton lukea, kun hoksaa perussäännöt. Englannin kielen suhteen asia on toisin. Sen oikeinkirjoitusjärjestelmä on toivoton.
    Englannin kielen sanasto on todella rikas, mikä tekee sen oppimisen todella vaikeaksi. Kyseessä on todellinen sekakieli, joka surutta lainaa milloin mistäkin kielestä. Sanan ääntämisen oppiminen englantilaisittain on sitten jo toinen juttu.
    Englannissa verbit taipuvat vähän miten sattuu: epäsäännöllisesti taipuvia verbejä on paljon.
    Englannista puhutaan maailmankielenä, mutta itse asiassa kyse on englanneista. Pystyn käymään arkisen keskustelun britin kanssa, mutta japanilaisten, kiinalaisten ja monien Afrikan maiden kansalaisten englanti on liian vaikeata ymmärtää.
    Summaisin näin: Olisi aika ottaa toinen pääkieli maailmalle. Se mitä tiedän esperantosta, vaikuttaa lupaavalta. Sitä on huomattavasti helpompi ääntää ja käyttää. Sen sanasto on kieltämättä indo-eurooppalainen ja eritoten romaaninen, mutta niinhän on englanninkin hyvin pitkälle. Esperantoa on helppo ääntää eli englannin asettamat esteet on pois pyyhitty. Esperantossa on selkeä ja kattava sanojen johto-oppi. Adjektiivi “terve” on “sana”, “sairas” taas on “malsana”, “malsan-ulo” on “sairas ihminen” jne. Eli tässä suhteessa esperanto muistuttaa suomen tapaisia kieliä. Tämän erittäin lyhyen esittelyn tarkoitus on sanoa, että englannille on vaihtoehtoja, jotka eivät suhdattomasti suosi tiettyä kieltä äidinkielenään puhuvia. Usalaisille ja briteille se fakta, että me osaamme jollain lailla heidän ensikieltään, on tietenkin lahja, josta on heille muun ohessa suurta taloudellista hyötyä.

    1. Kiitos kattavasta kommentista ja hyvästä pohdinnasta, Kaarlo. Englannin kielen epäsäännöllisyydet ovat meillä iskostuneet päähän niin pienestä pitäen, ettei esimerkiksi epäsäännöllisten verbien taivutukset tunnu enää kovin kummoisilta, tai näin ainakin itse koen. Ja kuten sanoit, englantia suolletaan joka tuutista, joten sitä kuulee väkisinkin päivittäin, halusi tai ei. Tosin olen äärimmäisen onnellinen siitä, että näin on, eikä Suomen televisiossa ole lastenohjelmia lukuun ottamatta sorruttu säälittäviin dubbauksiin, kuten monessa muussa Euroopan maassa.

      Esperanto on kieltämättä keinotekoisena kielenä mielenkiintoinen tapaus, ja vaikka en ole kieleen kovin syvällisesti perehtynyt, uskon, että olet oikeassa esittämiesi pointtien suhteen. Suomalaisena koen esimerkiksi espanjan kielen suhteellisen helppona, erityisesti ääntämisen suhteen (ymmärtäminen on paikallisten nopean puherytmin vuoksi taas asia erikseen). Esperanto ja espanja muistuttavatkin hyvin paljon toisiaan. Mutta kuinka helppoa olisi omaksua englannin rinnalle toinen kansainvälinen pääkieli? Ehkä joskus tulevaisuudessa näin onkin.

      1. Mhmm. Nappasin esperanton kommentteihini laajentaakseni keskustelun aihetta. Elämme monikielisessä maailmassa, ja monen kielen osaaminen on mielestäni välttämätöntä. Olen eläköitynyt lingvisti ja kuten kotimaani Ruotsin pääkielellä sanotaan, språknörd… kielinörtti? Lisäksi luulen, että ne kollegani jotka sanovat monikielisyyden tekevän ihmisistä fiksumpia, ovat oikeassa. Neljä lastani ovat kolmekielisiä ja isäänsä/faijaansa (olen Stadin skundi) terävämpiä. Me todella tarvitsemme fiksuja ihmisiä: maailma on täynnä uhkia, joiden kohtaamisessa pelkkä “mutu” / musta tuntuu ei riitä. Ja sitten yksityiskohta tekstissä, jossa puhut hauskalla tavalla puuta heinää. Tämä kaikella lämmöllä sanottuna. “Lohikäärme” ei ole alkujaan “salmon-fish” vaan Suomen kielen etymologisen sanakirjan toisen osan mukaan (pain. 1976, s. 300) kyse on sekamuotoisesta sanasta, jonka alkuosa on laina ja jälkiosa käännös lentävää “lohikäärmettä” merkitsevästä muinaisruotsin sanasta “floghdraki”, suomenruotsissa “flågdrake”. “Flåg” on siis vääntynyt “lohi”-muotoon, kun suomen yleiskieleen ei aiemmin haluttu sanoja, jotka alkavat kahdella konsonantilla ja kun sanojen loppuosaakin koskivat tietyt rajoitukset, vrt. frakt > rahti, slakt > lahti jne. “Lohikäärme” on vanha sana suomessa, se esiintyy mm. Agricolalla muodossa “Lohikerme”, toisinaan “Louhikerme” (vrt. louhi-a, louhi-kko jne.) Vironkielessä “lohe-madu” (“lohimato”) tarkoittaa ‘tuulispäässä pyörivää vesipatsasta’. Todettakoon vielä, että tuommoisia sekamuotoisia lainasanoja on muitakin, esimerkiksi “mustasukkainen” < ruotsin "svartsjuk", jossa "sjuk" on viäntynyt "sukaksi". Sukka juttu? Ei minusta. Kielet ovat elävää elämää. Niitä käytettäessä usein käy niin että "man tager vad man haver" (otetaan se, mikä on saatavilla). Tämä on mm. ruuanlaittoon sopiva ns. "Kajsa Varg-periaate"

      2. Hehe, myönnän, että tämä juttu on aikoinaan kirjoitettu vähän kieli poskella kansainvälisen työympäristön innoittamana, kun päivä toisensa jälkeen sai vastailla kollegoiden mitä kummallisimpiin kysymyksiin siitä, miten suomen kieli voi olla tällaista siansaksaa! 😀

        Kielen syntyminen ja sen muokkaantuminen matkan varrella ovat kieltämättä mielenkiintoisia asioita, joskaan en itse ole niihin perehtynyt. En siis ole todellakaan mikään kieliasiantuntija, mutta tykkään kielistä ja haluaisin oppia puhumaan sujuvasti useampaa eri kieltä. Oma laiskuus on suurin tekosyyni. Espanjan kieli sujui jo suhteellisen hyvin siellä asuessa, mutta kotiin muuton jälkeen (marraskuussa 2012) on käyttö ja opiskelu jäänyt vähille. Ruotsiin en ole panostanut ammattikorkeakoulun pakollisten ruotsin kielen kurssien jälkeen. Saksaan muuttaessa luulin, että pärjäisin saksan kielellä hyvin, mutta toisin kävi. Eikä se kielitaito tietenkään säily, eikä varsinkaan kehity, jos sitä ei käytä ja harjoittele. If you don’t use it, you’ll lose it.

        Monikielisyydestä olen ehdottomasti samaa mieltä. Itselläni ei ole lapsia, mutta englantilaisella avopuolisollani on kaksi. On ollut aivan mahtavaa näiden lasten kasvaessa seurata, kuinka he ovat omaksuneet kaksi eri kieltä, ja miten englannin kieli on kehittynyt nelivuotiaan kompuroivasta suomi-englanti-soperruksesta nyt 11-vuotiaan sujuvaksi englanniksi. Lapset siis puhuvat isänsä kanssa englantia, mutta muuten kaikkialla suomea. Ja koulussa mukaan on tullut tietysti myös muita kieliä, saksaa ja ruotsia, joiden omaksuminen on näille lapsille ollut koulutovereitaan selvästi helpompaa, kun valmiudet uuden kielen oppimiseen ovat aivan eri tasolla.

  6. Rattoisaa tämä keskustelu kanssasi. Kun puhun kielestä, otan mukaan kielen käyttämisen suppeassa mielessä – esim. sellainen suppealta vaikutta aihe kuin puheenvuorottelu keskustelun aikana on jännä aihe – ja laajemmassa (sosiolingvistiikka on kiehtova alue kuten on vaikkapa kielen ja ajattelun pohtiminen). Lapset jotka oppivat kielen pieninä, varttuvat käyttämään sitä omalle puheyhteisölleen ominaisella tavalla, mitä on hankala opettaa aikuisille oppijoille. Olen käsitellyt kieliasioita blogeissani, vaikka minua vetää luokseen monet muutkin aiheet. Koetan saada ihmiset ymmärtämään, että ei tämä suomen kieli niin hirveän kummallinen ole. Iso osa suomen sanastosta on lainaa eri tahoilta, ja kieliä joissa on sijoja on vilisemällä tällä Sinisellä kotipallollamme. Unkarissa on yli 20 sijaa ja Kaukaasian kielissä niitä taitaa olla vielä enemmän. Kielet ovat erilaisia. Niiden vaikeus riippuu siitä, mitä kieltä tai kieliä oppija jo osaa ja mikä hänen tietämyksensä eri asioista on. Yllätin itseni, kun sain käsiini espanjankielisen teoksen espanjan kielen historiasta. Olen opiskellut latinaa, ja kas, pystyin saamaan selvän tuosta kirjasta, vaikka en ole päivääkään opiskellut espanjaa. Kun sitten taidostani pullistellen yritin lukea García Márquezia espanjaksi, niin eipä se oikein sujunut. Mitä tämä osoittaa? Ei-kielellinen tieto vaikuttaa kielen ymmärtämiseen hyvin paljon. Venäläisen ystäväni kanssa meilailen joskus venäjäksi, jota olen opiskellut. Käytän Googelia: on hauska korjata Google-käännöksen vihreitä, ja kun ne olen selvittänyt, lähetän tuloksen tuolle toverilleni. Aika usein olen onnistunut laatimaan ihan kohtuullisen tekstin venäjäksi. Mitä tästä opimme? Ehkä tulevaisuudessa saamme puhua / kirjoittaa ensikieltämme tai kieltä jonka hallitsemme parhaiten. Kaiken maailman kielenkääntimet muuntavat tekstin sitten mapudunguksi, saameksi tai vaikkapa englanniksi aivan riippuen keskustelutoverimme kieliyhdistelmistä.

    1. Tämä on kieltämättä mielenkiintoinen keskustelu, varsinkin, kun oma varsinainen kielitietämykseni on varsin minimissä. Olen sinun vastauksistasi oppinut jo monenmoista uutta! 🙂
      Googlen käännöskonetta olen itsekin joskus harvoin käyttänyt, kun olen halunnut esimerkiksi varmistaa, että olen ymmärtänyt saksankielisen kirjoituksen suht oikein. Ulkomaalaisia ystäviäni taas kiellän toistuvasti käyttämästä Google Translatoria suomen kielen kanssa, tuloksena kun ei ole muuta kuin sitä siansaksaa, käänsipä kieltä kumpaan suuntaan tahansa. Eiköhän sekin aika koita, kun käännösrobotit ymmärtävät suomeakin sujuvasti, mutta ihan niin pitkällä ei tekniikka vielä taida olla! 😀

      Toisaalta, samanmoiselta siansaksalta minun korvaani kuulostavat ja silmääni näyttävät vaikkapa puolan tai tsekin kielet. Siitä venäjän kielestä puhumattakaan! 🙂

      1. En ole tietokonelingvisti vaan olen saanut hyvin perinteisen koulutuksen kielitieteen alalle. Taustani rajoituksista johtuu, että en tiedä kielen konekääntämisestä kovinkaan paljon. Jos olen ymmärtänyt oikein, se perustuu valtavan suuriin korpuksiin eli aineistoihin. Kääntämistä ei suoriteta minkään erikseen laaditun kieliopin mukaan vaan se tapahtuu kielen erilaisten ainesten, sanojen, lausekkeiden, lauseiden esiintymistaajuuden varassa. Ilmaukset joita käytetään paljon, kääntyisivät tämän perusteella paremmin, so. yleiskielen normeja paremmin seuraten, kuin ilmaukset, jotka ovat harvinaisia. Tein kokeen. Lähden englannin kielestä – tässä kohden joku esperantisti saattaa yskäistä:”Kial vi ne uzas nian internacian lingvon?” (Mikset käytä meidän kansainvälistä kieltämme?). Pardonon! – ja pyydän Googlea kääntämään “I like people who are interested in languages” ja muistinvaraisen otteen Walt Whitmanin “Song of the open road”-runon alusta:”Afoot and lighthearted I take to the open road. Healthy, free, the world before me, the long brown path before me leading wherever I choose”. Tässä tulokset Kuukeli-suomeksi ja Google-ruotsiksi: Pidän ihmisistä, jotka ovat kiinnostuneita kielillä. Jag gillar människor som är intresserade av språk.
        Aika hyvä tulos: suomen esimerkissä “kielillä” pitäisi olla “kielistä”. Ruotsi menee läpi ihan sellaisenaan. Entä Whitmanin kuukeloiminen, miten se luonnistuu. Kas näin:”Tekeillä ja hilpeä otan avaa tien. Terveet, vapaa, maailma ennen minua, pitkällä ruskea polku ennen minua johtava minne minä valitsen” Pienen haamumaisen käsityksen saa siitä, mitä Walt tarkoitti mutta kuukeli-runo on kuten keskiajan munkit sanoivat kreikasta:”Graeca sunt, non leguntur” (Se on kreikkaa. Sitä ei voi lukea.) Entä Google-Whitman ruotsiksi? Näin: Görningen och lättsam jag tar till den öppna vägen. Friska, fri, “världen framför mig, den långa bruna vägen framför mig leder vart jag vill.” Sujui paremmin kuin suomi eli suomennettuna:”Terveet, vapaa, maailma edessäni, pitkä ruskea tie edessäni johtaa minne haluan.” Mistä ruotsin etumatka johtuu? Useasta syystä: luulen että ruotsiksi on enemmän korpusta eli aineistoa, jota Googlen kielenkäännin käyttää ja kieliopillisesti englanti ja ruotsi ovat lähempänä toisiaan kuin englanti ja suomi. Ei tule unohtaa myöskään sitä, että nuo kaksi kieltä ovat molemmat germaanisia kieliä, sanastollisesti melko lähellä toisiaan.

        I like people who are interested in languages.
        Pidän ihmisistä, jotka ovat kiinnostuneita kielillä.
        Jag gillar människor som är intresserade av språk.

        Afoot and lighthearted I take to the open road. Healthy, free, the world before me , the long brown path before me leading wherever I choose.

        Tekeillä ja hilpeä otan avaa tien. Terveet, vapaa, maailma ennen minua, pitkällä ruskea polku ennen minua johtava minne minä valitsen

        Görningen och lättsam jag tar till den öppna vägen. Friska, fri, världen framför mig, den långa
        bruna vägen framför mig leder vart jag vill.

      2. Mahtavia esimerkkejä!
        Puhumattakaan siitä, miten tavalliset ihmiset yleensä käännöskoneita käyttävät. Tyypillisin esimerkki lienee, että ulkomaalainen ystävä on julkaissut Facebookissa jotakin omalla kielellään, ja toinen uteliaana katsoo käännöskoneen avulla, mitä julkaisu tarkoittaa. Kun omalla kohdallani on käynyt näin, on julkaisukieli ollut suomi, ja sitä on yritetty kääntää englannin kielelle. Lopputulos: silkkaa siansaksaa. Tähän tietysti vaikuttaa erityisesti se, jos julkaisu on kirjoitettu vahvalla lounaissuomalaisella murteella tai jopa oikke Raumang giälel! Siinäpä on Googlen kääntäjälle haastetta kerrakseen! 😀

      3. Juu, toistaiseksi vähänkin hankalammat kielelliset merkkijonot / lauseet jäävät koneellisen kääntämisen ulottumattomiin. Suomen kuten monen muunkin muoto-opillisesti rikkaan kielen lauseet tuottavat luullakseni kielenkääntämiskoneille eli kielenkääntimille erityistä vaivaa. On vaivatonta kiusata suomea opettelevia pitkillä ja muodollisesti koukeroisilla sanoilla kuten “otaksuessammekaan”. Arkisessa kielessä semmoiset sanat ovat enemmän tai vähemmän Loch Nessin otuksia eli harvoin nähtyjä. Huomattakoon myös, että voimme sanoa saman asian hyvin monin. eri tavoin. Ensimmäisen lauseen ajatuksen esimerkiksi näin:”Koneet eivät vielä pysty kääntämään vaikeita lauseita.” Tämä on kielen notkeutta. Miten tällaisen notkeuden opettaisi kielenkääntimille? Kuten taisin jo edellisessä meilissä kertoa, niiden toiminta perustuu ymmärtääkseni laajoihin tekstiaineistoihin eli korpuksiin. Hyvään tulokseen päästään, kun kielimuodoista kuten kirjakielestä on suuria korpuksia. Näin on laita ennen muuta ns. suurten kielten kuten englannin kohdalla. Minulla ei ole ajantasaista tietoa niiden korpusten merkki- saati sanemääristä (sane = sanaesiintymä), mutta kyse on varmasti kymmenistä miljoonista. Kieliin ja niiden käyttämiseen liittyy valtavan monia kysymyksiä. Minä puhun melko sujuvasti viittä kieltä – se ei ole paljon – ja ymmärrän lisäksi ainakin yhtä monta. Miten nuo kielet ovat sijoittuneet aivoihini? Tänä aaamuna koiraa ulkoiluttaessani vastaani tuli toinen koiran pissittäjä. Pysähdyin juttelemaan, aamu kun oli kaunis. Kuulin, että hän puhui muuta kieltä kuin suomea ensikielenään. Ilmeni, että se kieli oli viro. Ja kas, minä osaan viroa. Opin sitä kuuden vanhana isältäni, joka oli oppinut sen sodan aikana. Ja kas kohta juttu lensi viroksi. Se piristi. Olen varastoinut mieleeni keskimäärin ainakin 2000 sanaa kieltä kohden – unkarista paljon vähemmän kuin ruotsista – eli jos lasken tuntevani kymmenen kieltä, aivoissani on varastoituna 20 000 sanaa. (“Varastoiminen” on tässä vertauksen kaltainen ilmaus.) Miten pidän ne erillään? Miten otan ne esille puhuessani ja kirjoittaessani kyseisillä kielillä? Miten kunkin kielen lauseoppi on jäsentynyt mieleeni? Todella jänniä kysymyksiä. Ja minä en mielestäni ole suinkaan mikään ihmeilmiö: monikielisiä ihmisiä on nykymaailmassa paljon.

      4. Äh, taisinpa mokata, kun puhuin osaamieni tai tuntemien sanojen määrästä. Se on tietenkin paljon suurempi kuin 20 000, sillä jo ensikieleni suomen sanamäärän täytyy olla minun kohdallani kymmeniä kä, tosin ei yhtä paljon kuin sanoja on esimerkiksi Nykysuomen sanakirjassa, jossa niiden määrä on muistaakseni 208 000. Tätä juttua voi jatkaa vaikka kuinka, koska asiat eivät useinkaan ole niin simppeleitä kuin miltä alussa tuntuvat. Mikä on sana? Onko se kirjoitetussa tekstissä merkkijono, joka erottuu omaksi yksikökseen alkua ja loppua välilyönnillä? Aika heikko määritelmä. Sanoja voi lisäksi luoda lisää yhdistämällä ja johtamalla niitä. Mitä sanojen taitamiseen tulee, on tietenkin selvää, että me ymmärrämme useampia sanoja kuin käytämme puhuessamme eli ns. passiivinen sanavarastomme on ehkä huomattavastikin isompi kuin ns. aktiivinen sanavarasto. Nog finns det mycket att säga om ord.

      5. Tuo, mitä puhuit kielten omaksumisesta ja erityisesti keskenään samankaltaisten kielten suhteen muistutti minua siitä, kuinka vietin lapsuudessani paljon aikaa virolaisen naapurini kanssa. Kuuntelin ystäväni ja hänen äitinsä vironkielistä keskustelua lähes päivittäin, ja jonkin ajan päästä huomasinkin ymmärtäväni pääsääntöisesti kaiken, mitä he puhuivat. Itse en kuitenkaan osannut muodostaa lauseita viron kielellä, vaikka aika paljon sanoja olinkin oppinut. Nyt parikymmentä vuotta myöhemmin kuunnellessani vironkielistä keskustelua ymmärrän vain satunnaisia sanoja sieltä täältä. Olen myös kiinnittänyt aikanaan huomiota siihen, että virolaisen on helpompi ymmärtää suomea, vaikka ei olisikaan koskaan suomen kieltä opiskellut, kuin suomalaisen viron kieltä (jos ei sitä koskaan ole opiskellut). Jänniä juttuja nämäkin.

      6. Minä en muista, miten opin puhumaan viron kieltä. Toki se mitä osasin sanoa sillä kielellä, oli kovin vähän verrattuna syntyperäisen käyttämään viroon. Mutta minä pidin ja pidän edelleen siitä kielestä: se on jotenkin sukkelaa ja välillä vitsikästäkin, kun lähtöjään sama sana kuten “sulhanen” tarkoittaa eri asiaa suomessa ja virossa. Jälkimmäisessä sen merkitys on ‘renki’ (sulane). Tällaisia sanoja on tietysti muitakin, mutta kerronpa yhden tapauksen, jossa onnistuin loistamaan viron taidollani. Pääsin opiskelemaan suomea Helsingin yliopistossa, ja sen opintoihin kuului viron kurssi. Opettajamme oli Eeva Niinivaara, hyvin originelli ja viehättävä ihminen. Hän aloitti kerran luentonsa kysymällä “Kuidas käsi käib?” eli miten menee/miten voitte. Kukaan meistä monesta opiskelijasta ei inahtanut sanaakaan, kunnes minä viittasin ja vastasin:”See käib varukast sisse ja välja” eli se menee hihasta sisään ja ulos. Eeva naurahti. Minä myhäilin onnistuttuani leikkimään viron kielellä. Myöhemmin Eeva järjesti runokilpailun Maria Underin, ehkä huomattavimman virolaisen runoilijan 90-vuotispäivän kunniaksi. Taisin olla ainoa osallistuja, ja tällainen oli runoni: Vanur on kõige targem / luuletaja näeb sügavaimalt / aga elu voolul sõuab / võitleja inimene (Vanhus on viisain/ runoilija näkee syvimmälle / mutta elon virralla soutaa / taistelija ihminen). Olin kovin tyytyväinen, kun runo lähetettiin 90 vuotta täyttäneelle poétesselle. Runo on pateettinen, mutta niin oli aikakin, 70-luvun alku.

Hymy huulilleni tuo – tästä muutama sananen luo! :)

Back To Top
Search