skip to Main Content
Menu

Tontut yössä: Vanhan Rauman joulutori

Tajusin hiljattain tehneeni hirveän munauksen tämän blogin suhteen: melontaretkiä ja saaristomaisemia lukuun ottamatta en ole juurikaan esitellyt kaunista kotikaupunkiani. Raumahan on ennen kaikkea upea kesäkaupunki, mutta Vanhan Rauman puutalot ja pienet putiikit antavat monta syytä vierailla Raumalla ympäri vuoden, erityisesti näin joulun alla. Vanhan Rauman perinteinen joulutori ja Tonttujen yö järjestettiin torilla perjantaina 12. joulukuuta, joten lähdin itsekin vähän pyörähtämään kaupungilla.

vanharauma

Varsinaiset joulumarkkinat ovat vasta tuloillaan, mutta Vanhassa Raumassa pääsi jo mukavasti joulutunnelmaan kojujen, jouluvalojen ja joululaulujen myötä. Glögiäkin oli tietenkin tarjolla. Sateinen keli ja lumen puute tosin hieman madalsivat joulumieltä, mutta toivottavasti sitä luntakin kohta saataisiin.

2014-12-12 19.50.21

2014-12-12 19.48.50

Tonttujen yönä suurin osa Vanhan Rauman kaupoista ja putiikeista pitävät ovensa auki iltamyöhään. Nimensä mukaan joulutori järjestetään nimenomaan torilla, joten kojujen määrä on rajallinen. Mutta tunnelma korvaa tapahtuman laajuuden – pieni on kaunista. Parhaimman kuvan Rauman joulutorista tarjoaa torin laidalla sijaitsevan ravintolan, Café Salin Facebookissa julkaisema otos (kuvakrediitit: Tarmo Thorström).

Rauman Joulumarkkinat järjestetään ensi viikon lauantaina, eli 20. joulukuuta. Kyseessä on joulutoria laajempi tapahtuma, joten markkinameininki levittäytyy torin lisäksi myös kanaalin rantaan ja sen ympäristöön. Tonttulakki päähän ja markkinoille siis!

 

  • Suomeksi
  • In English

Saana

Unelmien ja luonnonläheisten elämysten liikuttama toimittaja ja sisällöntuottaja sekä työssä että vapaalla. Kotipaikkana Rauma, leikkikenttänä koko maailma. Parhaat seikkailut syntyvät äkkilähdöillä sen suuremmin suunnittelematta, ja ikimuistoisimmat hetket koetaan kotimaan kamaralla. Elämä on nyt!

Hymy huulilleni tuo – tästä muutama sananen luo! :)

Back To Top
Search