skip to Main Content
Menu

Voiko jälleennäkemisen riemua mitata rahassa? Paluu Düsseldorfiin!

Muistatko sinä mitä teit viime vuonna tähän samaan aikaan?

Minäpä muistan. Tasan vuosi sitten asuin Düsseldorfissa kimppakämpässä ihanien kollegoiden ympäröimänä. Työpäiväni vietin trivagon lehdistötiedotteita kirjoitellen, ja iltaisin suunnittelin tämän blogin perustamista.

Kyllä, näin on! Blogilla on viikon kuluttua vuosipäivä! Ihan ensimmäinen kirjoitus tässä blogissa kertoo juurikin Düsseldorfista, ja se on julkaistu 18. kesäkuuta 2014. Ja kuinka sattuikaan, tämän postauksen aiheena on paluu Düsseldorfiin!

Sain muutama viikko sitten yllättävän kutsun kesäbileisiin, jotka trivago järjestää Düsseldorfissa nykyisille ja entisille työntekijöilleen perjantaina 26. kesäkuuta. Oi, kuinka ihanaa! Kutsusta lähtien olen yrittänyt järjestellä asioita niin, että pääsisin lähtemään. Se ei ollutkaan ihan helppo tehtävä.

dusseldorf

Perjantaiselle iltavuorolle olisi järjestettävä toinen tekijä, lennot olisi löydyttävä suhteellisen edulliseen hintaan, inhimilliseen aikaan, mahdollisimman vähillä vaihdoilla ja mieluiten vielä Turusta. Kattokin pitäisi saada pään päälle vierailun ajaksi, joten ei muuta kuin entisiä kämppä- ja työkavereita piinaamaan.

Ahdistus on käynyt kurkussa asti, lentojen hinnat kun ovat huimanneet päätä. Olen väännellyt ja käännellyt, viettänyt tunteja tietokoneen äärellä yhdistellen eri lentoja, lentoyhtiöitä ja lentohakukoneita. Olen pohtinut pääni puhki paljonko olisin valmis maksamaan kahden päivän reissusta.

Toisaalta olen kysellyt itseltäni toistamiseen voinko asettaa hintaa jälleennäkemisen riemulle? Voinko määritellä rahallista arvoa sille, että näen taas kaikki ne ihanat ihmiset kymmenen kuukauden jälkeen? Voinko mitata rahassa kaikkia niitä unohtumattomia hetkiä, joita puolen vuoden aikana ehdin kokea?

Oikea budjettimatkailijan painajainen!

Palattuani näihin muistoihin, vastaus oli kristallinkirkas. Elämässä on asioita, joita ei rahassa voi mitata.

family dinner dusseldorf

Kuten lukemattomat “perheillalliset” trivago-kommuunissamme.

2014-05-10 22.57.53

Ja ne lukemattomat juhlat trivago-kommuunissamme.

wcfinal dusseldorf

Ne sekavantunteiset hetket vesisateessa Düsseldorfin kaduilla, kun Saksa oli voittamassa jalkapallon maailmanmestaruutta.

Ne päivät, kun elimme kodittomien puliukkojen tavoin. Eikä se ollut aina siistiä. Kaikkea muuta.

museumnight

köln

Ja kaiken muun yläpuolella se yhteenkuuluvuuden tunne, ryhmähenki ja suvaitsevaisuus. Kaikki ne retket ja reissut, uuden kulttuurin omaksuminen, siihen sulautuminen ja uuden oppiminen. Se tunne, kun olet kuin osa yhtä valtavaa monikansallista perhettä, jossa jokaisella perheenjäsenellä on oma, uniikki taustansa. Perhe, jossa uudet jäsenet otetaan avosylin vastaan huolimatta siitä, millainen olet tai mistä tulet.

kirmes dusseldorf

Puoli vuottani trivagolla oli käännekohta omassa elämässäni niin monessa eri mielessä, henkilökohtaisesti ja ammatillisesti, etten voi määrittää sille rahallista arvoa. Lentoliput takataskussa odottelen paluuta Düsseldorfiin kuin kuuta nousevaa.

Vapise Düsseldorf, Saana tulee taas!

  • Suomeksi
  • In English

Saana

Unelmien ja luonnonläheisten elämysten liikuttama toimittaja ja sisällöntuottaja sekä työssä että vapaalla. Kotipaikkana Rauma, leikkikenttänä koko maailma. Parhaat seikkailut syntyvät äkkilähdöillä sen suuremmin suunnittelematta, ja ikimuistoisimmat hetket koetaan kotimaan kamaralla. Elämä on nyt!

This Post Has 8 Comments
    1. Kiitos Panu. Uskon kyllä itsekin vahvasti että lentoliput oli kaiken sen vaivan arvoiset! 🙂 Varsinkin kun kyse ei ole yhden tai kahden kaverin jälleennäkemisestä, vaan heitetään kehiin villi veikkaus ja sanotaan vaikka 50! 🙂

  1. Kivalta kuulostaa! ainakin jostain B&Bstä voisi löytää edullisen majoituksen jos et muuta ole vielä löytänyt? minäkin olin vuosi sitten just ennen niitä MM kisoja Kölnissä, muistan kun joka puolella näkyi Saksan lippuja. Dusseldorf on kyllä kivan rauhallinen kaupunki verrattuna esim. Müncheniin tai Hampuriin, joissa on melko levotonta no lähes aina. Ps. muista syödä niitä hyviä italialaisia jäätelöitä joita Saksassa myydään paljon

    1. MM-kisat Düsseldorfin kaduilla oli kyllä unohtumaton kokemus. Pelin jälkeen oli vaikea erottaa oliko meneillään kultajuhlat vai maailmanloppu! 😀 Autoja käännettiin ympäri, pieniä roihuja siellä täällä… poliisilla piti kiirettä! 🙂

  2. Mahtavaa, että lähdet matkaan! Kaikelle ei tosiaan voi asettaa hintaa:)

    Voihan Dusseldorf, todennäköisesti ollaan tosiaan sinne muuttamassa syksyllä. Toissaviikolla siellä piipahdin ja mukavaltahan kaupunki vaikutti. En rakastunut silmänräpäyksessä mutta varmasti viihdyn kohtalaisen hyvin kunhan sinne asetutaan ja saadan viimeinen sinetti sinne muuttamiselle. 🙂 Pitää alkaa tutkimaan blogiasi enemmän Dusseldorff-juttujen kautta! Ihanaa reissua!!

    1. Düsseldorf on viihtyisä ja kiva kaupunki, joten varmasti viihdyt! 🙂 Siellä on sellainen kiva “pikkukaupunkimainen” tunnelma, vaikka suomalaisella mittapulla iso paikka onkin. Pakko udella, että mikäs teillä on mahdollisen muuton taustalla…? 😉 Ja tervetuloa seurailemaan blogia!

Vastaa käyttäjälle Susanna Peruuta vastaus

Back To Top
Search