Muutin toimistoni majakkaan
Tämän jälkeen en enää milloinkaan voi sanoa olevani uskomattoman epäonninen, vaikka se usein onkin sattumuksiani sopivimmin kuvaava termi.
Tämän viikon ajan kotini ja toimistoni on keskellä Selkämeren kansallispuistoa vuonna 1953 valmistuneen Kylmäpihlajan majakan 8. kerroksessa sijaitseva Aava-sviitti. Ihan oikeasti, nykyään hotellina ja ravintolana toimivan majakan koko 8. kerros on vain ja ainoastaan minun käytössäni. Miten tässä näin pääsi käymään?
Miten se sanonta menikään… yhden epäonni on toisen onni? Tai jotenkin niin. No, niinhän siinä kävi.
Sen pidemmällä tarinalla teitä pitkästyttämättä kerron vain oleellisimman: Raumalla asuva saksalainen ystäväni oli varannut Kylmäpihlajan majakasta huoneen isälleen, joka saapui Suomeen juhannuksen viettoon. Erinäisten sattumusten vuoksi isän ei ollutkaan mahdollista majoittua saaristoon, ja huoneen peruminen oli liian myöhäistä. Huone olisi maksettava, mutta olisi sääli maksaa majakan ainoasta sviitistä, jos se olisi tyhjillään.
Koska olen hyväsydäminen ihminen ja valmis uhrautumaan ystävän hädän keskellä, lupasin siirtää toimistoni mantereella sijaitsevan rivitalokolmioni keittiöstä pienelle saarelle keskelle Selkämeren kansallispuistoa.
Ja täällä minä nyt sitten olen. Istun sviittini sängyllä läppäri sylissäni ja ihailen ikkunasta silmieni edessä levittäytyvää avomerta yrittäen pukea kaikkea tätä sanoiksi, mutta en vielä yhden vuorokauden jälkeen oikein pysty tekemään sitä.
Sängyltäni on suora näköala kolmeen eri ilmansuuntaan. Kun käännän katseeni oikeaan, silmiäni häikäisee pilvikerrosten raoista näkyviin pyrkivä auringonlasku. Avoimesta ikkunasta huoneeseeni kantautuu vain lokkien kiljunta.
Lokit eivät ole milloinkaan kuulostaneet näin kauniilta.
Iltakävelyllä Kylmäpihlajan majakkasaaren poluilla vastaani kävelee useita valkoposkihanhiperheitä. Äidin ja isän rinnalla tepastelevat harmaavalkeat, pörröiset pienokaiset, joita suojellaan viimeiseen asti. Tyydyn käyttämään kamerani zoomia, sillä suojeluvaiston sokaiseman hanhi-isän kanssa en tahdo nokakkain.
Niin. Tämän viikon ajaksi muutin kotini ja toimistoni majakkaan. Tämän viikon ajan minun kulkupelini on kajakki, minun suuntani määrää tuuli ja minun inspiraationi on meri.
Ehkä en lähdekään täältä milloinkaan pois.
Heräsikö kiinnostuksesi Kylmäpihlajaa kohtaan? Lue lisää: Mikä ja missä on Kylmäpihlajan majakkasaari? Miten sinne pääsee, miksi sinne pitäisi mennä ja mitä siellä voi tehdä?
Tallenna juttu Pinterestiin:
Älä missaa seuraavaa postausta – Live now — dream later on myös Facebookissa. Ja hei, mikset seuraisi myös Twitterissä ja Instagramissa?
No ei pöllömpi paikka pitää toimistoa. 🙂 Mäkin oon aina halunnut yöpyä majakassa, mutta jotain on aina tullut esteeksi, kun siihen on ollut mahdollisuus… Usein se on ollut matkassa mukana olevat koirat. Joskus vielä! 🙂
Hei arvaa mitä, täällä on koiraystävällisiä huoneita! 10 euron lisämaksu tulee lemmikistä/lemmikeistä, mikäli oikein näin jossakin mainittavan. Uskoisin, että oman veneen puuttuessa lemmikin saa ottaa mukaan myös vesibussiin.
Oo, kiitti tiedosta! Täällä päin on usein kielletty tommosista ”erikoisemmista” majoituksista. Täytyypä tehdä reissu tuohon suuntaan, kun tullaan takas Suomeen. 🙂
Mahtavia kuvia. On varmasti ollut mielenkiintoinen paikka oleskella. Ja melomalla pääsee nauttimaan aina luonnosta parhaimmalla tavalla
Kiitos kommentista ja kehuista, Mikko! 🙂 Onhan tuo Kylmäpihlaja ihan ainutlaatuinen paikka, en voi uskoa, etten ole aiemmin sinne asti meloskellut (ja pääseehän sinne kesäisin myös vesibussilla, jos ei omaa vesikulkupeliä ole). Lisää kuvia Kylmäpihlajasta löytyy muuten täältä, jos sua kiinnostaa katsella näitä lisääkin: https://www.livenowdreamlater.net/fi/2016/06/27/kylmapihlaja/
Oli kyllä koko kesän rentouttavin viikko tuo majakassa oleskelu, vaikka töitä en saanutkaan liikaa tehtyä. Olin liian kiireinen kävelemään ympäri saarta kameran kanssa. Pylly pystyssä milloin minkäkin kasvin äärellä! 😀 Lämpimät suositukset tälle retkikohteelle, jos jonakin kesänä Rauman suunnalle eksyt.