skip to Main Content
Menu

8 kertomatta jäänyttä tarinaa Islannista

  • Suomeksi
  • In English
Käsittämätöntä, miten aika lentää.

Käsittämätöntä, että ikimuistoisesta Islannin-matkastani on jo yli vuosi. Käsittämättömintä kuitenkin on se, kuinka monta tarinaa tuolta matkalta on vielä kertomatta.

Toukokuun Instagram Travel Thursdayn teemana on suosikkimaani tai lempikohteeni. Olen kuukausien ajan luvannut sekä Duunireissaaja-blogin Hannelille että Maailman äärellä -blogin Heidille kirjoittaa blogiini vielä lisää vinkkejä Islantiin. Jakaa juurikin ne tarinat, jotka jostain syystä ovat jääneet kertomatta. Instagram Travel Thursday petasi siihen täydellisen pelikentän, sillä Islanti on todellakin jäänyt mieleeni yhtenä kaikkien aikojen suosikkikohteista. Kohteena, johon aivan takuulla palaan vielä takaisin – ja seuraavalla kerralla ajan kanssa.

Aikaisemmat kertomukseni ja jo jakamani vinkit Islannin-matkalle löydät Islanti-kategorian takaa. Nyt on vuorossa vielä muutamia kertomatta jääneitä vinkkejä Islantiin – eli 8 kertomatta jäänyttä tarinaa tulen ja jään maasta, Instagram-kuvien kera, totta kai.

8 kertomatta jäänyttä tarinaa Islannista | Live now – dream later -matkablogi

Raufarhólshellir – laavaluola sateenkaaren väreissä

Raufarhólshellirin laavaluola on yksi tunnetuimmista ja pisimmistä laavaluolista Islannissa. Kun tietoa on tarjolla runsaasti, voisi jopa luulla, että luolaan on helppo löytää tuosta vain.

Luola oli alun perinkin omalla “pakko nähdä, pakko kokea” -kohteiden listallani, mutta täysin omatoimisen seikkailun sijaan piipahdimmekin luolalla jo ensimmäisenä kokonaisena road trip -päivänä, jonka vietimme Stopover Buddyjemme Annan ja Gretarin kanssa. (Mikä ihmeen Stopover Buddy? Lue täältä!)

Luolaseikkailu paikallisten kanssa osoittautui erinomaiseksi ideaksi, sillä vaikka olinkin merkinnyt luolan karttaan, luolan suu on sen verran piilossa, että sen ohi olisi ollut hurjan helppo ajaa. Kun sisäänkäynti näyttää luolan uumenista kuvattuna tältä, voit ehkä kuvitella, kuinka huomaamaton se on ulkoapäin.

8 kertomatta jäänyttä tarinaa Islannista | Live now – dream later -matkablogi

8 kertomatta jäänyttä tarinaa Islannista | Live now – dream later -matkablogi

Laavaluola on todellakin kohde, jota ei kannata jättää välistä. Laskeutuessasi alas luolaan vastassa on häkellyttävän kaunis näky, joka jättää sanattomaksi. Luolan seinissä kimaltelevat vihreän, keltaisen, violetin, sinisen ja punaisen eri sävyt. Jää- ja kivimuodostelmat ovat kuin satukirjan sivuilta.

8 kertomatta jäänyttä tarinaa Islannista | Live now – dream later -matkablogi
8 kertomatta jäänyttä tarinaa Islannista | Live now – dream later -matkablogi

Parhaiten laavaluolaan pääsee tutustumaan tietysti opastetuilla retkillä, mutta seikkailunhaluinen matkailija voi lähteä tutkimusretkelle myös omin päin. Varovainen pitää toki olla, eivätkä otsalamppu ja jäänaskalit ole pahitteeksi. Huolimatta siitä, että Google Maps kertoo luolan olevan suljettu, lähes 1 400 metrin mitaiseen laavatunneliin pääsee seikkailemaan ympäri vuoden.

Alta näet luolan sijainnin kartalla. Parhaiten löydät perillä syöttämällä navigaattoriin luolan koordinaatit: N.63º 56.407 / W. 021º 23.742.

Lisätietoa luolasta ja opastetuista retkistä löydät englanniksi täältä.

Kerið-kraaterijärvi kertoo Islannista kaiken olennaisen

Kerið, suomalaisittain Kerid, on kraaterijärvi, jonka aikoinaan uskottiin syntyneen tulivuorenpurkauksesta. Tarkemmat tutkimukset ovat kuitenkin muuttaneet tätä käsitystä – tällä hetkellä sen uskotaan olevan laavakammion romahduksen tulos. Kuka tietää, miten kraaterijärven uskotaan syntyneen 100 vuoden päästä?

Se kertookin Islannista kaiken olennaisen. Sataprosenttisen varmoja vastauksia ei aina löydy tutkimallakaan.

8 kertomatta jäänyttä tarinaa Islannista | Live now – dream later -matkablogi

55 metriä syvän, 270 metriä pitkän ja 170 metriä leveän kraaterijärven ympäri kiertävällä luontopolulla näkee valitettavasti myös Islannin ikävimmän puolen. Sen, miten satumaisen kaunis maa kärsii alati kasvavista turistimassoista.

Vaikka polkua kulkiessa ei millään malttaisi irrottaa katsettaan turkoosina välkehtivästä kraaterijärvestä ja sitä reunustavista rosoisista seinämistä, horisontissa siintävistä tulivuorista ja mittavasta metsiköstä – mikä Islannissa on uskomattoman harvinainen näky – kannattaa myös katsoa, mihin astuu. Missä lie niiden turistien järki ja kunnioitus Islannin ainutlaatuista luontoa kohtaan, jotka ovat jätöksensä tämän polun varrelle jättäneet. Surullista.

8 kertomatta jäänyttä tarinaa Islannista | Live now – dream later -matkablogi

Seltúnin geoterminen alue on niin kaunis, että se haiskahtaa

Haiskahtaako huijaukselta? Ei niinkään, vaan mädiltä munilta.

Koko Islanti pulppuaa maanpinnan alla kytevää kuumuutta. Kuumien lähteiden lisäksi se aiheuttaa voimakkaan rikinkatkun, mikä meidän nenäämme haiskahtaa ihan mädiltä kananmunilta. Toisaalla haju on mieto, toisaalla sitä ei haista ollenkaan.

Sitten on paikkoja, kuten Seltún, jossa hajua ei pääse pakoon.

Silti Seltúnin geoterminen alue on nähtävä. Tuhat metriä Seltúnin höyryävien mutakuoppien alapuolella lämpötila on noin 200 astetta. Maanpinnan tavoittaessaan se on yhä 80–100 astetta. Lienee sanomattakin selvää, että Seltúnissa on syytä pysyä sinne rakennetuilla puisilla kävelyteillä. Tähän maanpäälliseen helvettiin en tahtoisi tipahtaa.

Seltún selvittää täydellisesti sen, miksi Islantia kutsutaan tulen maaksi. Miksi sitä kutsutaan myös jään maaksi, selviää myöhemmin. Hallitsevan hajun unohtaa äkkiä, kun vain antaa itsensä lumoutua niistä tuhansista eri väreistä, joita täällä pääsee ihailemaan.

8 kertomatta jäänyttä tarinaa Islannista | Live now – dream later -matkablogi
8 kertomatta jäänyttä tarinaa Islannista | Live now – dream later -matkablogi

Kleifarvatn-järven salaisuuksien äärellä

Reykjanesin alueen suurin järvi, tulivuorten tuhkien tummiksi värjäämien hiekkarantojen Kleifarvatn, tuli myöskin tutuksi Stopover Buddy -päivämme aikana. Lähes 100 metriä syvä järvi kätkee pinnan alle salaisuuden poikineen, ja sen rantakallioilla istuskellessa saattaakin nähdä häivähdyksiä tarumaisista olennoista, kuten järven omasta hirviöstä.

Kleifarvatnin hirviön kerrotaan olevan käärmeen kaltainen, mutta valaan kokoinen, ja se uiskentelee ympäri järveä vailla määränpäätä.

8 kertomatta jäänyttä tarinaa Islannista | Live now – dream later -matkablogi
8 kertomatta jäänyttä tarinaa Islannista | Live now – dream later -matkablogi

Gljúfrabúi – naapurinsa varjoon jäävä vesiputous

Matkaa suunnitellessasi etsit varmasti vinkkejä Islantiin, erityisesti vinkkejä vesiputouksista, joita Islannilla riittää. Nähtävä on ainakin tunnetuimmat Gullfoss, Skogafoss ja Seljalandsfoss. Mutta kuten aina, tunnetuimpienkin nähtävyyksiä äärellä lepää uskomattoman kauniita kohteita, jotka jäävät naapuriltaan turistivirtojen varjoon.

Sellainen on Gljúfrabúi, Seljalandsfoss-vesiputouksen salainen naapuri.

Kun käyt Seljalandsfoss-vesiputouksella, jatka päättäväisesti patikointia polkua pitkin vesiputouksen ohi ja löydät tämän piilotetun helmen, jonka äärelle pääsee puikkelehtimaan korkeiden kallionjärkäleiden välistä. Mutta muista laittaa päälle vedenpitävää, sillä täältä et selviä kuivana takaisin. Ja se onkin osa Gljúfrabúin viehätystä.

8 kertomatta jäänyttä tarinaa Islannista | Live now – dream later -matkablogi

Fjaðrárgljúfurin kanjoni – mene tänne, jos vain voit!

Stopover Buddymme tarjosivat meidän omatoimista road trip -retkeämme varten kullanarvoisen vinkin kanjonista, joka olisi nähtävä. Sanahirviö Fjaðrárgljúfur kätkisi taaksensa jotakin sanoinkuvaamattoman kaunista. Ja totta se on – mitä nyt muiden kuvista olen nähnyt.

Kahtena peräkkäisenä päivänä yritimme päästä kanjonille, mutta petollisen kevätsään vuoksi pääsy sinne oli estetty. Ehkäpä sinulla on parempi tuuri? Katso vaikka näitä kuvia kanjonista, niin tiedät, että ainakin kannattaa yrittää!

Pysähdys jäätiköllä pysäyttää

Jos olet joskus käynyt jäätiköllä, vaikka ihan pienelläkin, tiedät, miten pysäyttävä kokemus se on. Erityisen pysäyttävä oli pysähdys Svínafellsjökull-jäätiköllä, joka on Islannin suurimmalle jäätikölle, Vatnajökullille, kuin käsivarsi.

Tämä pysähdys oli yksi täysin suunnittelemattomista etapeista Islannin ykköstien varrella. Havaitsimme jäätikön auton ikkunasta, ja jollakin selittämättömällä tavalla se kutsui meitä luokseen. Niinpä käänsimme auton hyvin kapealle ja vaikeakulkuiselle soratielle ja kokeilimme, kuinka lähelle jäätikköä pääsemme.

Me pääsimme hyvin lähelle.

Niin lähelle, että kun nousimme autosta, meidät toivotti tervetulleeksi kyltti, joka on pystytetty kahden saksalaisen miehen muistolle. Kahden saksalaismiehen, jotka eivät milloinkaan palanneet elokuiselta jäätikköretkeltään vuonna 2007. He eivät palanneet, eikä heistä ole nähty jälkeäkään katoamispäivänsä jälkeen.

Se pysäyttää, sillä luonto on armoton. Eikä sitä vastaan auta nousta, sillä se on ihmistä vahvempi. Siitä muistuttaa Svínafellsjökull-jäätikön juurella surullinen kyltti, mikä saa katsomaan kaunista jäätikköä taas vähän erilaisin silmin. Kunnioittavin silmin.

Pysähdy. Katsele. Kunnioita. Mutta älä astu sinne jalallasikaan ilman asiantuntevaa opasta.

Kyltin äärellä kukkivat purppuraiset kukat kontrastina kohtalokkaalle jäätikölle.

8 kertomatta jäänyttä tarinaa Islannista | Live now – dream later -matkablogi
8 kertomatta jäänyttä tarinaa Islannista | Live now – dream later -matkablogi

Onko Jökulsárlón-jäätikkölaguuni ajomatkan arvoinen?

Jos minun olisi annettava yksi, ja vain yksi vinkki Islantiin, se olisi tämä: varaa aikaa. Varaa paljon aikaa. Älä tee niin kuin minä tein, vaan tee niin kuin minä sanon, omista virheistäni oppineena.

Moni matkustaa Islantiin samanlaisella stopover-taktiikalla kuin me teimme Danielin kanssa huhtikuussa 2016. Pahin virhe oli jättää Islannin stopoverille vaivaiset neljä päivää aikaa. Eihän se riitä mihinkään. Olen ajatellut mielessäni, että kun seuraava Islannin-matka viimein koittaa, on sille annettava kolme viikkoa. Vähintään.

Kolmea viikkoa ei Islantiin välttämättä tarvitse ja harva voikaan varata. Mutta varaa ainakin se viikko. Neljässä päivässä ehtii hyvin Jökulsárlónin jäätikkölaguunille ja takaisin, mutta moni kysyy, onko laguuni kaiken sen ajamisen arvoinen näky?

Minä sanon, että on. Jökulsárlón on paikka, jollaisen näkee ehkä kerran elämässään. Paitsi, jos käy Jökulsárlónilla kahdesti. Täällä kristallinkirkas sula vesi ja uskomattoman upeat lainehtivat jäälautat elävät sulassa sovussa keskenään. Täällä voi seurata hylkeiden leikkiä, joskin ne sukeltavat piiloon aina, kun kamera on valmiina ottamaan kuvan. Täällä mieli palaa väkisinkin lapsuuteen, etkä halua muuta, kuin loikkia iloisena ympäriinsä ja ihmetellä ääneen, voiko tällaista olla edes olemassa.

8 kertomatta jäänyttä tarinaa Islannista | Live now – dream later -matkablogi
8 kertomatta jäänyttä tarinaa Islannista | Live now – dream later -matkablogi

Usko tai älä, tämänkin jälkeen minulla riittää kertomattomia tarinoita Islannista. Päällimmäisenä mielessäni on tarina siitä, kuinka tyrskyt olivat viedä minut mukanaan Vikin korkeilla rantakallioilla, ja kuinka yllättävä löytö kruunasi koko päivän. Kyllä senkin tarinan aika vielä tulee, lupaan.

Vaikka tarinoiden lomassa kerroinkin, ettei neljä päivää Islannissa riitä mihinkään, otan sanani takaisin. Neljässäkin päivässä Islannissa ehtii kokea valtavan määrän unohtumattomia hetkiä, joista riittää tarinoita vielä vuosiksi eteenpäin.


Mikä on Instagram Travel Thursday?

Instagram Travel Thursday | Live now – dream later -matkablogi

Instagram Travel Thursday on joka kuun ensimmäinen torstai vietettävä kansainvälinen matkailutorstai, johon kuka tahansa voi osallistua Instagram-kuviensa myötä. Instagram Travel Thursday –tempauksen järjestäjinä toimivat ScimbacoTravellover ja Muru Mou -matkablogi.

Ohjeet osallistumiseen löydät esimerkiksi täältä.


Mikset seuraisi myös somessa?

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER | PINTEREST | BLOGIT.FI

Saana

Unelmien ja luonnonläheisten elämysten liikuttama toimittaja ja sisällöntuottaja sekä työssä että vapaalla. Kotipaikkana Rauma, leikkikenttänä koko maailma. Parhaat seikkailut syntyvät äkkilähdöillä sen suuremmin suunnittelematta, ja ikimuistoisimmat hetket koetaan kotimaan kamaralla. Elämä on nyt!

This Post Has 30 Comments
  1. Ihana juttu, ihana Islanti ja huikeat kuvat! Kiitos Saana tästä <3. Jäätikkökuvat pysäyttävät erityisesti ja tarina Svínafellsjökull-jäätiköltä todella kertoo luonnon arvaamattomuudesta ja mahdista. Oliko teillä muuten varattuna jotain opastettua jäätikköretkeä Jökulsárlónille vai olitteko siellä omin päin? Pitäisiköhän jäätikölle varata etukäteen jo koto-Suomesta käsin jokin retki? Islanti vaikuttaa kyllä siltä (kaikkien näiden sinunkin juttujesi jälkeen), että meidän kymmenen päivääkään eivät riitä sitten mihinkään… eikä varmaan minun pari muistikorttiakaan :D. Vaikka toisaalta, aika paljonhan tekin jo neljässä päivässä ehditte kokemaan, niin kuin itsekin totesit <3.

    1. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai miten se nyt menikään? 🙂
      Toivottavasti näistä on jotain iloa reissusuunnitelmiin. Ainakin oli ihana palata Instagram-kuvien myötä vuoden takaiseen Islannin-reissuun. En voi käsittää, miten tämä aika näin rientääkään. Kohta on jo norppaviikonloppu! <3

    1. Kerroin, kun lupasin. Eikä mennyt edes tiukille aikataulullisesti! 😀 Vaikka osanhan näistä vinkeistä taisinkin kertoa sulle jo omassa blogissasi.

      Ihanaa matkaa, jään tänne kateellisena odottelemaan kuvia ja reissuraportteja.

  2. Jökulsárlón oli todellakin matkan arvoinen eli suosittelen myös. Siitä tulossa juttua kohta minultakin. Tuo laavaluola näyttää kyllä todella mielenkiintoiselta, täytyy laittaa muistiin seuraavaa matkaa varten! Sillä onhan tuonne ihan pakko palata:)

    1. No onhan sinne pakko palata, siinä olet aivan oikeassa. Itsekin haluaisin tutkimaan luolaa vähän syvemmälle, viimeksi ehdittiin vain pikaisesti piipahtamaan, eikä pidemmälle ilman valoa olisi kyennytkään. Mulla oli kyllä otsalamput mukana reissussa juurikin tätä luolaa varten, mutta ei sitten enää omatoimisesti palattu paikalle, kun käytiin siellä jo Stopover Buddyjen kanssa.

      Odotan innolla sun Jökulsárlón-kertomusta! 🙂

  3. Voi Islanti on kyllä vienyt palan minunkin sydämmestäni! Islanti on niin kaunis, ihana ja valloittava ettei sanat riitä kertomaan sitä. Ja olen ihan samaa mieltä että neljässäkin päivässä ehtii nähdä huimasti, ei tietenkään kaikkea, mutta huimasti kaikkea unohtamatonta 🙂 Islantiin haluan itsekkin vielä takaisin ja tässä listassasi olikin paljon varteenotettavia vinkkeja seuraavaa reissua silmällä pidellen koska kaikki kertomasi ovatkin uusia tuttavuuksia!

    1. Kiitos kommentista Ida. Laita ihmeessä vinkit talteen seuraavaa reissua odottamaan. Tosi hienoa kuulla, että nämä paikat oli sulle ennestään tuntemattomia. Olen monesti miettinyt, että olisi hienoa lähteä Islantiin vaikka pariksi kuukaudeksi ihan vaan patikkapolkuja tarpomaan ja kuumissa lähteissä kylpemään, ilman mitään velvoitteita, Facebookia, Instagramia ja koko internetiä! 🙂

  4. Ihan sydämeen sattuu lukea Islanti-postausta, koska ikävä sinne on kaamea, eikä uutta reissua ole näköpiirissä. Mutta ei se silti Islannin ihanuutta vähennä, se on niin mahtava <3 Mä en voi ymmärtää, kuinka paljon huikeaa luontoa Islantiin mahtuukaan. Vaikka olen itse viettänyt siellä viikon. Samoja juttuja ollaan nähty, mutta sulla oli myös muutama paikka, joihin itse en ole vielä päässyt. Mutta haluan päästä! Mun mielestä Jökulsárlón oli käymisen arvoinen paikka, mutta vielä upeampi jäätikköjärvi oli mun mielestä sen lähistöltä löytynyt Fjallsárlón, jonne osuttiin ihan sattumalta. Se on varmasti kauneimpia paikkoja maailmassa, mitä olen koskaan nähnyt. Se oli mykistävän upea. Kuvia siitä löytyy pari mun uusimmasta IGTT-postauksesta ja myös tästä vanhemmasta Islanti-jutustani: http://www.rantapallo.fi/kerranpoistuinkotoa/2015/09/28/jaatavan-kaunis-etelainen-islanti/ (Taidankin mennä tästä varaamaan lennot Islantiin :D)

    1. Haha, mulle tuli ihan samanlainen olo näitä tarinoita muistellessa ja kuvia katsellessa. Tosin en ehkä ihan kesällä haluaisi Islantiin turistimassojen sekaan. Huhtikuussa oli ihanan rauhallista, joka paikassa sai kulkea ja tutkia ihan ylhäisessä yksinäisyydessään, tunnetuimpia vesiputouksia ja Geysiriä lukuun ottamatta tietysti. Ajaakin sai ihan kaikessa rauhassa ilman turistiruuhkia. Menenkin heti katsomaan sun jutuista, millainen paikka tuo toinen jäätikköjärvi on, kiitos vinkistä!

  5. Wau, onpa upeita kuvia ja Islannin kohteita. Kyllä jossain välissä pitäisi sinnekin päästä. Jossain IGTT -postauksessa jossa oli osana Islanti totesin jo, että mun moni lempikohde alkaa I:llä; Irlanti, Itävalta, Italia ja Intia. Olen ihan varma, että Islanti liittyisi niiden I-maiden joukkoon 🙂

    1. Kiitos kommentista Jane. Sun kommentti tulikin kahteen kertaan jostain syystä, joten poistin toisen! 🙂 Minäkin olen ihan varma, että Islanti liittyisi sun I-kohteiden kermaan. Ja onhan se paikka, jossa on vähintään kerran käytävä. Tosin vähän huolettaa uutisointi Islannin käsistä karanneesta turismista. Icelandair on tainnut tehdä stopoverillaan vähän turhan tehokasta markkinointityötä! 🙂 Kunpa vaan turistit ymmärtäisivät kunnioittaa sitä luontoa, ettei näillä upeilla patikointipoluilla tarvitsisi oikeasti astua ihmisten jätöksiin ja roskakasoihin. Sitä yritän itse aina painottaa näissä jutuissa, vaikka uskonkin, että suomalaiset ymmärtävät sen luonnon kunnioittamisen myös muissa maissa käydessään.

  6. Oi, Islanti <3 Ja vitsit kuinka kiva blogi 🙂 Pitää tulla kunnon ajan kanssa lukemaan ja inspiroitumaan. Oli niin kiva tavata.

    1. Kiva nähdä sut täällä Jani, tervetuloa vaan uudelleenkin. Ping on kyllä hieno festari, siellä tapaa ihan uskomattoman upeita tyyppejä! 😉

  7. Olette kyllä paljon ehtineet neljässä päivässä! Oliko teillä auto vuokrattuna? Islanti kuume iski taas.

  8. Ihan mielettömiä vinkkejä Islantiin, kiitos näistä! Islanti on pyörinyt mielessä jo jonkin aikaa, ja näitä kun lukee, niin halu päästä kokemaan kaikki itse kasvaa kohisten!!

    1. Kiva kuulla, että tykkäsit näistä Islanti-vinkeistä! 🙂 Jos et vielä ole Islannissa käynyt, niin ehdottomasti kannattaa alkaa suunnitella reissua. Meidän reissun ajankohta oli huhtikuun alussa. Teillä ja luontokohteissa, jopa Reykjavikissa, oli ihanan rauhallista, kun matkustimme turistikauden ulkopuolella. Sääkin suosi suurimman osan ajasta, mutta siihenhän ei voi luottaa edes kesällä, vaan Islannissa se on todellakin puhdasta arpapeliä (kuten näyttää olevan nykyään täällä Suomessakin…) 😀

  9. Hmmm… uskomattoman uudet ja erilaiset tarinat Islannista. Olen ollut siellä monta kertaa, mutta enpä tietenkään missään edellä kertomistasi kohteista. Islanti on uskomaton seikkailijan aarreaitta. Itseäni tosin arveluttaa kaikki itsenäinen seikkailu, koska sääolot ovat niin arvaamattomat. Olen kuullut hurjia tarinoita.. mutta ehkä joku menninkäinen minua sitten tiukan paikan tullen auttaisi. Kuulemma Islannissa on peräti menninkäiskonsultteja jotka auttavat etteivät tielinjaukset häiritsisi menninkäisiä. Ihan supermaa!

    1. Islannin menninkäiset ja tarinat niiden takana ovat tosiaan aivan uskomattomia. Mutta onpa ihana kuulla, että näistä vinkeistä oli iloa myös kokeneemmalle Islannin-kävijälle. Kuten tuossa aikaisemmin tulikin jo todettua, kaikki säähän liittyvä on Islannissa ihan arpapeliä. Mutta olen silti sitä mieltä, että terveellä maalaisjärjellä pärjää pitkälle, kunhan osaa pitää liian seikkailuvietin kurissa arveluttavien olosuhteiden edessä.

  10. Islannin luonto on kuin jostain toisesta todellisuudesta. Omat käyntini ovat olleet vielä lyhyempiä ja kiertelyt surullisen vähäisiä, mutta mieleen on jäänyt juuri luonto, kun välillätun tuntui kuin olisi olisi maan sijaan ajellut vaikka kuussa (en kyllä yhtään tiedä, miltä kuussa näyttää). Kuten muutaman muunkin IGTT-postauksen kohdalla kävi, kävi tämäkin: taitaa olla tarve päästä Islantiin. Olen muuten aina sanonut, että pienempikin matka on parempi kuin ei matkaa ollenkaan, eli 4 päivää Islantia ei ole ollenkaan vähän: se on paljon parempi kuin ei yhtään Islantia.

    1. Tuo on ihan totta, 4 päivää on hurjasti enemmän kuin ei mitään. Ja toisaalta tapaan myös sanoa, että aina pitää jättää jotain seuraavaa kertaa varten! 😉 Tosin Islannissa voisi varmaan käydä vaikka useamman kerran joka vuosi, ja silti aina jäisi jotakin seuraavaan kertaa varten, sen verran upea ja monipuolinen maa on kyseessä. Tuli tätä juttua kirjoittaessa ja kuvia katsellessa kieltämättä itsellekin sellainen olo, että Islantiin on päästävä ja pian…

  11. Islanti-juttuja on aina yhtä mukava lukea ja kaipuu saarelle sen kuin kasvaa. Kymmenen vuotta sitten oltiin reilun viikon verran Reykjavikissa (jossa vaimon sisko oli silloin vaihdossa) ja tehtiin sieltä päiväretkiä. Näistä mainitsemistasi tuli silloin nähtyä Seltún, Kleifarvatn ja Kerid. Lähivuosien aikana olisi haaveissa varata kaksi viikkoa ja ajaa saaren ympäri. Jökulsárlón on suunnitelmissa ja tuon Fja… -kanjonin bongasin äskettäin Maarit Helenan blogista. Otanpa talteen nuo loputkin mainitsemasi paikat. Ihan mieletön saari! Vähän hirvittää nykyinen turistien määrä, mutta tuolla kyllä riittää niin paljon kirjaimellisesti avaraa luontoa, että varmasti löytyy myös paikkoja missä saa olla rauhassa.

    1. Tuo Fja…-kanjoni jäi harmittamaan ihan hitsin paljon, varsinkin nyt, kun näin Instagramista Duunireissaaja-Hannelin kuvia sieltä. Tosiaan, viime vuoden huhtikuussa kahtena peräkkäisenä päivänä yritettiin sinne mennä, mutta reitti oli lukittu portein. Huhtikuussa oli ihanan rauhallista ajella ja tutkia saarta. Pahimman turistikauden aikaan tuskin uskaltaisin edes Islantiin lähteä. Tosin siellä on nii pahasti lähtenyt koko turismi käsistä, että jokamiehenoikeuksia on rajoitettu ja maahan suunnitellaan turistiveroa (tai näin ainakin jostain luin). Mutta ymmärtäähän sen, kun turisteja käy kesässä ehkä 10-kertainen määrä koko maan asukkaisiin nähden, ja määrä jatkaa kasvamistaan.

  12. Itsellä Islanti ohjelmassa enemmän kuin todennäköisesti vielä tämän vuoden puolella. Kun päivät on selvillä, niin tiedän keneltä kysyn vinkkejä ja palaan tähän postaukseen. Neljän päivän reissu tavoitteena, mutta sinut tuntien, puolet tästä ohjelmasta pois 😀 Muuten en ehdi tutustumaan islantilaisiin pienpanimo-oluihin riittävällä vakavuudella 😉

    Mahtavia kuvia nämä! Olenkin näitä Instassa jo ihastellut, joten et päässyt yllättämään puun takaa 😀

    1. Haha, eihän tässä ole vasta kuin murto-osa paikoista, missä neljän päivän aikana käytiin! 🙂 Eli kyllä neljässä päivässä ehtii nähdä ja kokea vaikka mitä. Mutta kysele pois, kun reissu lähestyy. Tämä juttu sai aikaan niin kovan Islanti-kuumeen, että pitänee itsekin alkaa tiirailla lentotarjouksia! 😉 Tosin syksymmälle sitten vasta, kesän turistiruuhkat eivät oikein houkuttele. Ja kesä alkaa muutenkin olla täynnä kotimaan reissusuunnitelmia.

  13. Islanti oli kyllä huikea! Myös tälläiselle citymaalaiselle, joka ei todellakaan ole mikään eräjormailija tai luontomatkailija. Majoituimme Reykjavikissa ja teimme päiväretkiä. Islannista varmasti saisi paremmin irti omalla autolla ja ihan toisenlaisella otteella, mutta noinkin ehti ihastumaan! Niin kaunista, eksoottista ja erilaista.

    1. Citymaalainen, mikä ihana sana! 😀 Eihän sitä tosiaan tarvitse mikään “eräjorma” olla, että voisi nauttia luonnosta. Luontomatkailussa on se hieno puoli, että sitä voi toteuttaa niin monella eri tavalla, ja jokaiselle matkailijatyypille löytyy varmasti sopiva. Pieni päiväpatikointi, opastettu retki tai omatoiminen seikkailu – kaikki onnistuu! 🙂 Islanti on ehdottomasti paikka, mikä kannattaa kokea, vaikka luontomatkailu ei omimmalta jutulta tuntuisikaan. Siellä saattaa mieli muuttua…

  14. VAU! On se ihmeellinen maa! Ja mitä enemmän luen Islannista, sitä ihmeellisemmältä se vaikuttaa 🙂 Kiitos näistä tarinoista ja upeista kuvista, ehdottomasti vain lisäsi haluani matkustaa Islantiin. Ja kiitos vinkistä, että reissuun kannattaa varata vähintään viikko (tai mieluummin enemmän), niin ei tule lähdettyä liian lyhyelle reissulle taistelemaan aikaa vastaan ja kiertämään paikkoja hirveällä vauhdilla! 🙂

    1. Kiva kuulla, että tämä juttu lisäsi Islanti-innostusta entisestään. Ihmeellinen on ihan just oikea sana kuvailemaan Islantia – ei pelkästään luontoa, mutta myös niitä tarinoita, joita jokainen kiviröykkiö ja vesiputous kätkee taakseen. Ja ehdottomasti vähintään viikko reissuun, meidän nelipäiväinen oli aivan liian pikakelauksella tehty. Vahvasti harkitaan, että lähdettäisiin takaisin Islantiin jo tänä vuonna, vaikka moni kokonaan kokematonkin kohde odottaisi listalla vuoroaan.

Hymy huulilleni tuo – tästä muutama sananen luo! :)

Back To Top
Close search
Search