skip to Main Content
Menu

Puoli vuotta PINGistä – ja nyt vaikuttajapesässä kuhisee

Tänään en kirjoita pöytätenniksestä, vaikka otsikosta niin voisikin hätäisesti päätellä. Tänään kirjoitan siitä, mistä blogeissa puhutaan nyt.

Bloggaamisen ja sisällöntuotannon ihmeellisessä maailmassa tekijöitä – joita myös vaikuttajiksi kutsutaan – kehoitetaan toistuvasti erottumaan joukosta. On oltava erilainen, uniikki ja löydettävä oma niche, ääni ja tyyli. Tänään minä erotun joukosta klikkaamalla webbieetteriin sen, minkä muut yli kahdestasadasta PING Helsinki -festivaalin content gurusta tekivät puoli vuotta sitten.

Ja yllättäen juuri puolen vuoden rajapyykin kohdalla vaikuttajapesässä alkoi kuhista ja kovaa.

 

Puoli vuotta PINGistä

Tänään on vierähtänyt puoli vuotta siitä, kun vietin päivän sisällöntuotannon rokkistarana Clarion Hotel Helsingissä satojen samanhenkisten näppäimistönhakkaajien ja vaikuttajamarkkinoinnista kiinnostuneiden yritysten seassa. Kai rokkistara-teema oli ihan oikeutettu, olenhan jo jonkin sortin PING-konkari – etuoikeutettu olemaan menossa mukana ihan ensimmäisestä PING-festivaalista lähtien.

 

Sisällöntuotannon rokkistara PING Helsinki -tapahtumassa 2017

 

PING Helsinki on aiheena taas ajankohtainen, sillä ensi vuoden sisältömarkkinointifestarin päivämäärä on vihdoin julkistettu. Toukokuun 8. päivänä arvon vuotta 2018 sadat sisällöntuottajat, somettajat, tubettajat ja heistä kiinnostuneet yritykset kokoontuvat jälleen Clarion Hotel Helsinkiin mielenkiintoisten esitysten, pikatreffien ja järkyttävän hyvän ruuan ääreen kilistelemään menneelle, nykyiselle ja tulevalle silmät innosta kiiluen.

Suuri haaveeni on olla ensi vuoden PING Helsingissä mukana jo neljättä kertaa, sillä tapahtuma häikäisee läsnäolijan vuosi vuodelta yhä kirkkaammin.

Ja kertoohan sekin onnistuneesta tapahtumasta, kun perjantaipäivän jäljiltä saa äänensä takaisin vasta seuraavana tiistaina.

 

PING Helsinki tuo sisällöntuottajat ja yritykset yhteen

 

Ison tapahtuman lieveilmiöitä

Puolisen vuotta sitten PING-postauksia sai lukea kymmenittäin joka päivä. Kirjoituksissa moni vaikuttaja pohti omaa riittämättömyyttään – tai riittämättömyyden tunnetta, joka iskee yli-inspiroivien tapahtumien lieveilmiönä kuin hyökyaalto imaisten uskon omaan tekemiseen jonnekin syvälle merenpohjaan. Onneksi vain väliaikaisesti.

Näistä ajatuksista ovat tänä vuonna kirjoittaneet muun muassa sellaiset suomalaisittain suuret nimet kuin Rimma ja Laura, Savusuolaa-blogin Janica ja Tämän kylän homopoika alias Eino.

Minä tein sen jo viime vuonna vuoden 2016 tapahtuman jälkipyykissä. Kun vähään tyytyvä ja itseään muutenkin vähättelevä suomalainen hyppää hetkeksi suuren maailman mahtipontiseen menoon, vaikka vain yhden päivän ajaksi, vähemmästäkin vaatimaton vaikuttajalapsi säikähtää.

 

Mistä blogeissa puhutaan nyt?

 

Lopputuloksena moni kärsii päähän puskevista ajatuksista, jotka huutavat kilpaa kuinka jokaisen tulisi erottua superkyvyillään tässä vaikuttajien alati kasvavassa joukossa. Minulla otti aikansa tajuta, etten ole mikään superihminen, eikä kukaan sitä minulta odotakaan suurista puheista huolimatta. Olen ihan tavallinen tallaaja.

Niin kuin on suurin osa – ellei jopa jokainen – tätä blogia satunnaisesti tai säännöllisesti lukemaan saapuvista suomalaisista.

 

Mistä blogeissa puhutaan nyt?

Puoli vuotta sitten blogimaailmassa epäiltiin omaa riittämättömyyttä ja liiallista tavallisuutta supervoimia vaativan sisällöntuotannon maailmassa. Nyt lokakuussa keskustelu on kääntynyt päälaelleen: Suomen eturivin bloggaaja toisensa jälkeen avautuu blogien pyrkimyksestä mitäänsanomattomuuteen, ja yksi jos toinen on päättänyt ripustaa takin naulaan pysyvästi.

Bloggaajat itse vertaavat blogimaailmaa laimeaan viiniin tai kädenlämpöiseen kylpyveteen. Kaikki kai alkoi Missä olet Laura? -blogin avoimesta kirjeestä Suomen blogiskenelle. Suomen tunnetuimmista bloggaajista yksi toisensa jälkeen vastasi avaukseen harmittelemalla samaa kädenlämpöisyyttä mutta tunnustamalla syyllistyvänsä siihen tarkoituksella.

Miksi? Mitä tapahtui? Kuka tai mikä sohaisi vaikuttajapesää?

Someraivo.

Kärkevistäänkin mielipiteistään tunnetut bloggaajat tunnustavat tuottavansa tietoisesti keskinkertaista, mitäänsanomatonta ja pliisua massaan hukkuvaa huttua ihan vaan välttyäkseen ikuiselta negailulta, henkilökohtaisuuksilta ja sanallisilta hyökkäyksiltä perheenjäseniä kohtaan. Vaikka normaalisti lueskelen lähinnä matka- ja retkiblogeja, tämän aiheen myötä ovat sympatiani saaneet omilla kirjoituksillaan muun muassa WTD-blogin Nata ja Pupulandian Jenni. Viisaita ajatuksia olen saanut aiheen ympärillä ahmia myös Villa Valko -blogista.

Ja niitä juurisyitä olen lueskellut eri blogien kommenttibokseista ja sosiaalisen median keskusteluista jo pienen ikuisuuden ajan, valitettavasti.

Me matkabloggaajat pääsemme tässä suhteessa varmastikin vähällä, sillä matkajuttuja luetaan yleensä hyvillä mielin ja lähestyvä loma silmissä vilkkuen. Poikkeuksiakin tähän genreen mahtuu, ja onhan matkabloggaajien joukossa myös vahvasti mielipidepainotteisia ja jopa negatiivisuutta, kärkevyyttä ja haastamista ihannoivia kirjoittajia.

Jokaisella on oma mielipiteensä, tyylinsä ja tapansa tuoda julki ajatuksiaan ja kokemuksiaan tämän ihmeellisen harrastuksen turvin. Ja se onkin koko blogimaailman suola – tai ainakin on ollut tähän asti.

Mikä ihme meihin muuten niin fiksuihin suomalaisiin somen myötä meni? Olen pohdiskellut ihmisten järjettömyyttä aikaisemminkin, viimeksi Turun terrori-iskun jälkeen kirjoittaessani siitä, mikä minua oikeasti pelottaa.

Eikä tuo pelko ole kadonnut mihinkään. Rauhallisen ja työpainotteisen syksyn myötä se saattoi hetkeksi unohtua, kunnes lokakuun kuhina asian ympärillä palautti sen päivän puheenaiheeksi.

Yllä linkatussa jutussa Nata tiivisti tilanteen napakasti:

 

“Bloggaamisen laadun harvoja mittareita on liikenteen määrä ja se kasvaa suhteessa enemmän, jos sinusta ei pidetä kuin jos sinusta pidettäisiin. Sitten pitääkin tasapainotella sen suhteen, että kuinka paljon vihaa osakseen jaksaa sietää elantonsa eteen.”

 

Puhumattakaan siitä, paljonko vihaa jaksaa tai pitää sietää, jos bloggaaminen ei ole elanto vaan harrastus, jonka tarkoituksena tuottaa iloa itselle ja muille. Ei jalkapalloilijatkaan pelaa futista siksi, että huligaanien yhteenotot ovat niin hiton hauskoja.

 

Mistä blogeissa puhutaan nyt?

 

Avoin haaste PING Helsingille

Muutkin bloggaajat ovat esittäneet konkreettisen toiveen aiheeseen liittyen, ja niin teen minäkin.

Heitän PING Helsingin tehotiimille päivän kuuman perunan: saadaanko ensi vuoden tapahtuman yhdeksi kantavaksi teemaksi someraivo ja miten sen kanssa voidaan elää ilman, että bloggaajat, somettajat ja tubettajat jättävät asiansa ja mielipiteensä sanomatta julkisen nöyryytyksen, ihon alle menevien ilkeyksien ja pahimmillaan jopa henkilökohtaisten uhkausten pelossa? Mitä vaikuttajat ympäri Suomen voisivat yhdessä tehdä, jotta nykyajan nettihirviöt saadaan ymmärtämään, mihin yksi “pieni ja mitätön” (ja hyvin usein anonyymi) kommentti voi pahimmillaan johtaa?

PING Helsinki – otatteko kopin?

 

PING Helsinki 2018 ja mistä blogeissa puhutaan nyt?


Mikset seuraisi myös somessa?

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER | PINTEREST | BLOGIT.FI

Saana

Unelmien ja luonnonläheisten elämysten liikuttama toimittaja ja sisällöntuottaja sekä työssä että vapaalla. Kotipaikkana Rauma, leikkikenttänä koko maailma. Parhaat seikkailut syntyvät äkkilähdöillä sen suuremmin suunnittelematta, ja ikimuistoisimmat hetket koetaan kotimaan kamaralla. Elämä on nyt!

This Post Has 10 Comments
  1. Aivan loistava postaus Saana! Toivottavasti PINGin tehotiimi tarttuu tähän haasteeseen, tämä aspekti olisi nimittäin erittäin tervetullut aihe PING Helsinki Festivaliin.

    Kiitos myös linkkauksesta! <3 Muistan edelleen elävästi sen epävarmuuden fiiliksen, mikä silloin puoli vuotta sitten meille iski. Onneksi päätettiin vaan painaa eteenpäin ja tehdä sitä omaa juttua sydämellä, sillä eilen se mitä ollaan tehty Fall into Finlandin kanssa palkittiin niin upealla tunnustuksella, että pakko kait se on pikku hiljaa alkaa uskoa itsekin omaan tekemiseen!

    1. Kiitos Laura. Ja onnea vielä tätäkin kautta eilisestä, olette kyllä sen ansainneet ja olisihan se pitänyt toki tuossa yllä lilluvassa jutussakin mainita. Vaikka itse ajattelisi omasta riittämättömyydestään mitä, yleensä joku sitä arvostaa vaikkei sitä aina ääneen sanoisikaan. Tykkään ajatella että tuo riittämättömyyden fiilis vaan kuuluu suomalaisuuteen, me nyt vaan ollaan perusluonteeltamme vähän sellasia “no en mää nyt mitään osaa” -tyyppisiä.

      Mutta itse aihe eli someraivo on sitten taas asia, mikä saa mut sisäisesti raivon partaalle. Tuolla toisaalla jo kommentoinkin, että olen sellainen pilvenhattaroilla hymyssä suin hyppivä haaveilija ja haihattelija, etten pysty millään samaistumaan ihmisiin, jotka haluavat lietsoa vihaa tahallaan ja saavat siitä jotain sairasta nautintoa. Onneksi matkailu on aiheena lopulta positiivinen, vaikka kyllä tähänkin genreen yhtä sun toista sekoilijaa ja kommentoijaa mahtuu.

      Mutta toivon kyllä, että haasteesta otetaan koppi. Nähtäväksi jää! 🙂

  2. Erinomainen kirjoitus :D! Todella paljon tärkeää asiaa. Oli nerokas idea ottaa tämä aihe puheeksi PINGiin yhdistäen ja toivoen, että ehkä ensi vuonna tätä asiaa voidaan käsitellä laajemmassakin mittakaavassa. Itse mietin tätä asiaa aika usein, koska vaikka matkablogit eivät hirveästi herätkään suuttumusta ja negatiivisuutta, raha on kuitenkin sellainen asia, joka tekee sen aina. Ja kun kirjoitan luksusmatkailusta, tuon kanssa pitää olla erityisen varovainen. Välillä tekisi mieli kirjoittaa kärkeviä, hauskoja ja samalla myös närää herättäviä postauksia ihan vain siksi, että saisin oman mielipiteeni kerrotua rehellisesti, mutta sitten jätänkin sen tekemättä, kun ajattelen, kuinka moni vetää siitä taas herneen nenään. Toisaalta otin jo jonkin aikaa sitten blogiini säännön, etten julkaise enää kommentteja, joissa on vain tarkoitus aukoa päätään (rakentava kritiikki on täysin eri asia), joten ne eivät ainakaan päädy blogiin asti pilaamaan muiden lukukokemusta.

    1. Kiitos Jerry! 🙂
      Tuo raha- ja myös lapsiaspekti kieltämättä unohtui kärkeviä mielipiteitä esittävien matkabloggaajien yhteydestä, koska rahan lisäksi varmasti myös lasten kanssa matkustelu aiheuttaa eriäviä mielipiteitä ja aiheettomia tylytyksiä. On tosi harmi kuulla, että joudut karsimaan omia näkökulmia sen pelossa, että lukijoilta tulee tarpeetonta paskaa niskaan. Tässäkin suhteessa olen autuaan tietämätön aiheen ympärillä vellovasta keskustelusta, kun omat reissut maksavat keskiarvolta satasen tai kaksi! 😀

      Sitä kuuluisaa paksunahkaisuuttakin voi kehittää, mutta kuten juttuunkin linkatuista paksunahkabloggaajien teksteistä voi lukea, liika on aina liikaa. Toki bloggaaja itse altistaa itsensä kritiikille kirjoittamalla elämästään julkisesti, mutta jokainen kommentoija voisi mennä itseensä sen verran, että kirjoittaa anonyyminä vain asioita, joita olisi valmis sanomaan kasvotusten. Tähän on kylläkin vielä pitkä matka.

      Sanomalehdessä työskennellessä sain toki juttuihin kritiikkiä, ja olen kai sen verran herkkänahkainen, että istuin koneen vieressä vaikka koko yön vastaiskua kirjoittaessa ihan vain osoittaakseni, että kritiikki oli turhaa. Toki mielenkiintoisia juttuja sillä saatiin paikallislehtien sivuille, ja tuottajat tykkäsi. Mun blogi on niin neutraali, että harvoin saan kökkökommentteja, mutta henkilökohtaista vihaa saan Facessa aina ja poikkeuksetta sillä, jos erehdyn jossakin mainitsemaan, että mulla on kaksi ulkoilevaa kissaa. Johan on piru merrassa sen jälkeen! 😅

      1. Jep, molemmat noista herättävät voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan :P. Ehkä jossain vaiheessa rohkaistun ja annan palaa ihan täydeltä laidalta kaikki mielipiteet parhaaksi katsomallani tavalla, mutta sellainen onnistuu korkeintaan pitkän harkinnan jälkeen. Kyllä ne paksunahkaisimmatkin tosiaan loukkaantuvat ja ottavat itseensä jossain vaiheessa, vaikka kuinka yrittäisivät kestää sitä roskaa. Kaikkihan me ollaan ihmisiä.

        Valitettavasti ei varmasti koskaan tulla pääsemään eroon niistä ihmisistä, jotka mollaa ja haukkuu muita, oli anonyymi tai ei :/. Ja se on harmillista, että joudut kestämään sitä sitten muualla, vaikka blogi selviäisikin vähillä huonoilla kommenteilla. Pitäisi aina osata ajatella, että antaa vihaajien huudella, mutta helppoa se ei ole.

        Pisteet ulkoileville kissoille :D!

      2. Tee joskus testipostaus, vaikka ihan mielenkiinnosta. Saatat jopa yllättyä. Itse ainakin yllätyin, kun kirjoitin Turun iskusta. Pyörittelin sitä juttua näytöllä 2-3 päivää, ja mua pelotti julkaista sitä. Ja olin varma, että kohta kommenttiboksi olisi täynnä jotain rasistista älämölöä. Juttua luettiin ja jaettiin yli 1000 kertaa (mikä on mulle paljon), mutta blogiin ei tullut yhtään kommenttia. FB:ssä ja Twitterissä jouduin käymään kummassakin yhden tiukkasanaisen keskustelun, mutta ei mitään liian pahaa kuitenkaan ja niistäkin pääsi pienen väittelyn jälkeen eroon siinä uskossa, että kummallekin jäi lopulta hyvä fiilis keskustelusta. Vaikka kommentteja ei blogiin tullut yhtään, jakojen määrä kertoo siitä, että juttu kosketti ja vaikutti, ei kai sitä muuten olisi jaettu. Facessa tuli myös muutama tosi kiva kommentti aiheeseen. Eli sain niellä omat ennakkoluuloni ja nuhdella itteäni epäuskosta ihmiskuntaa kohtaan! 😀

        Ulkoilevat kissat on kyllä jes! Naapuritkin kiittää, kun hiiret ja myyrät ei myllerrä puutarhoissa.

  3. Mielenkiintoinen postaus ja hyvä ehdotus, toivottavasti Ping-tiimi nappaa tästä kopin! 🙂 Aihe on erittäin tärkeä myös yhteiskunnallisesti, sillä bloggaajien ja somettajien lisäksi nettiahdistelu ja sen pelko vaikuttavat myös vaikkapa tutkijoiden ja muiden yhteiskunnallisten toimijoiden työhön (esim. http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000002886652.html).

    1. Kiitos Liza. Harmi, että tuo artikkeli on maksumuurin takana. Mutta tosi hyvä tuoda tässä yhteydessä esiin myös muita näkökulmia ja aihepiirejä. Nettikäyttäytymiseen liittyy vahvasti myös tällä viikolla uutisoitu poliisien puuttuminen jossain suljetussa FB-ryhmässä tapahtuneeseen ryöpytykseen, jossa muistutettiin ryhmäläisiä rikosvastuusta. Vaikken edes tiedä, mistä ryhmästä on kyse, aihetta on puitu aika monessa muussakin ryhmässä uutisoinnin jälkeen, ja olen seurannut keskustelua mielenkiinnolla. Osa tylyttää poliisin toimintaa, osa liputtaa puuttumisen puolesta. Toinen esimerkki on toimittajiin kohdistuneet vihaviestit ja uhkailut, joista ehkä Sanna Ukkola nyt sattuu olemaan mielessä päällimmäisenä. Tässä on siis paljon tarttumapintaa monestakin eri suunnasta, joten toivottavasti pingiläiset ottavat kopin.

  4. Kiitos Saana postauksesta ja haasteesta PING Helsingille. Nämä netin ikävät puolet ovat varmasti tavalla tai toisella mukana myös ensi kevään PING Festivalin ohjelmassa, tuskin kuitenkaan ihan yhtenä kokonaisena teemana. Tällä hetkellä teema, jonka alle tämä kokonaisuus varmasti menee on Luottamus, sillä siitähän tässäkin asiassa on lopulta kysymys. Näkemisiin PING Helsingin pöhinässä!

    1. Kiitos kommentista, Inna. Tosi hienoa, että PING-porukasta reagoidaan! 🙂
      Nämä ikävät lieveilmiöt yleistyvät niin kovaa vauhtia, etten oikeastaan epäillytkään etteivätkö ne tavalla tai toisella tulisi ensi vuoden PING-ohjelmassa esiin. Sitä odotellessa!

Hymy huulilleni tuo – tästä muutama sananen luo! :)

Back To Top
Close search
Search