skip to Main Content
Menu

Vahinkovaellus kahden maan katolle

  • Suomeksi
  • In English

Päivän vaellus Tšekissä sai osittain vähän koomisiakin piirteitä. Tarkoituksena oli ottaa kaapelihissikyyti Tšekin korkeimman huipun Sněžkan laelle ja patikoida kaikessa rauhassa alas.

 

Tämä omatoiminen ja lievästi sanottuna omituinen retki patikoitiin reissulla, jolla Czech Tourism kattoi osan minun matkakustannuksistani. Päivän patikointikohteemme Krkonošen kansallispuisto on kaikille ilmainen vierailukohde. Samalla matkalla patikoimme myös Adršpach-Teplicen kivikaupungeissa.

Huipulla tuulee, sanotaan. Tällä kertaa huipulla tuuli yli 70 kilometrin tuntivauhtia, minkä vuoksi kaapelihissikyyti olisi onnistunut vain puoleen väliin.

“Turhaa hommaa”, ajattelimme Danielin kanssa ja poistuimme kaapelihissijonosta.

“Lähdetään pienelle kävelylle ja katsotaan, mitä löydetään.”

Pari kolme tuntia myöhemmin löysimme itsemme kahden maan katolta. Joskus voi käydä niinkin, että vaeltaa ihan vahingossa Tšekistä Puolaan yli 1 400 metrin korkeuteen. Ja tämä, hyvät ystäväni, on tarina juuri siitä.

 

Krkonosen kansallispuisto: Päivän vaellus Tsekissä

 

Lähtöruutu: Pec pod Sněžkou

Parin Tšekin-matkan kokemuksella isojen kaupunkien ulkopuolella ei ole mitenkään itsestäänselvyys saada palvelua englanniksi. Toisinaan ei ole itsestäänselvyys saada palvelua ylipäätään.

Tämä oli fiilis ajettuamme pari tuntia Pec pod Sněžkoun pikkukaupunkiin Tšekin koillisrajalla kohoavan Krkonoše-vuoriston juurelle ja samannimisen kansallispuiston laidalle. Pec pod Sněžkou on samalla Tšekin korkeimmalle huipulle vievän kaapelihissin lähtöpiste. Ilmeisesti olimme onnistuneet kepeästi ohittamaan turisti-infon, jonka kuvittelimme kartankin perusteella sijaitsevan siellä, missä kaapelihissikin. Kunnon reittikartat jäivät siis saamatta, ja käytössämme oli ainoastaan alla oleva Czech Tourismin minulle etukäteen lähettämä kuva reitistä puhelimeen tallennettuna.

Mutta ei se mitään, ainakin tietäisimme, miten pääsisimme ylös. Kyllä sieltä sitten alas tiensä löytää.

 

Reittikartta Pec Pod Snezkoun kaupungista Snezkan huipulle

 

Jonoa kaapelihissin lipputiskillä riitti, mutta lipunmyyjää ei näkynyt mailla halmeilla. Hissikään ei liikkunut mihinkään. Mitä ihmettä täällä oikein oli meneillään?

Tiskin yllä valokyltti viittasi, että seuraavaan lähtöön olisi parikymmentä minuuttia aikaa. No, odotellaan ja seurataan, mitä tässä tapahtuu. Olimmehan ajaneet tänne asti, ja päivänvalo tuskin riittäisi huipulle ja sieltä alas patikointiin.

Kun 20 minuuttia oli kulunut, myyjä ilmestyi lippuluukulle. Lippuja Sněžkan laelle ei vain herunut liian kovan tuulen vuoksi. Väliasemalle olisimme päässeet, mutta se tuntui turhalta. Hypimme puomin yli pois lippujonosta ja päätimme lähteä pienelle kävelylle. Kyllähän Krkonošen kansallispuistosta polkuja varmasti löytyy, vaikka Sněžkan huiputtaminen jäisi nyt väliin.

Pian selvisi, millä periaatteella Pec pod Sněžkoun kaapelihissi toimii. Lähtöjä on puolen tunnin välein, ja hissi pysyy käynnissä, kunnes kaikki matkustajat ovat päässeet kyydistä. Olisiko hissi kulkenut nonstoppina, jos matka olisi jatkunut huipulle asti? Sitä on vaikea sanoa, mutta hissikyytiä kaipaavan kannattaa varautua pieneen odotteluun.

 

Kaapelihissi Tsekin korkeimman vuoren huipulle

 

Krkonošen kansallispuisto

Krkonoše on yksi Tšekin neljästä kansallispuistosta. Kiitos viime talven patikkaretken Tšekin ja Saksan rajalla sijaitsevassa Bohemian Switzerland National Parkissa, on plakkarissa nyt puolet maan kansallispuistoista. Se, että saisin saman 50 prosenttia täyteen Suomessa, on vielä pitkän matkan päässä.

Krkonošen kansallispuisto perustettiin vuonna 1963 sen ainutlaatuisen luonnon ja jääkauden jättämien jälkien suojelemiseksi. Samasta syystä se on listattu Unescon biosfäärialueiden joukkoon.

Krkonošen kansallispuiston patikointipolkuihin voi tutustua vaikkapa täällä (englanniksi).

Me olimme luottaneet niin kovasti kaapelihissikyydin saamiseen, että päädyimme seuraamaan ensimmäistä silmiimme osunutta asfalttipolkua vuorenrinteitä kohti. Ajattelimme koko ajan, että katsotaan, mitä matkalta löytyy ja käännytään takaisin sitten, kun siltä tuntuu. Sněžkan valloittaminen saisi joka tapauksessa jäädä haaveeksi.

Pitkän matkaa tie jatkui tasaisena asfalttipäällysteineen. Kävelytien varrelle jäi toinen toistaan suloisempia ravintoloita, pieniä vesiputouksia, jopa alpakoita.

Jos reitti alkaa näillä maisemilla, ei voi muuta kuin jatkaa innokkaasti eteenpäin, vai mitä?

 

Vaellus Tsekissä: Krkonosen kansallispuisto
Päivävaellus Tsekissä: Krkonosen kansallispuisto
Alpakat Tsekin vuoristomaisemissa

 

Kivinen tie kohti korkeuksia

Tasainen tie jatkui yllättävän pitkään, kunnes asfaltti päättyi ja reitti alkoi kaartaa ylös vuorille.

“Jatketaanko vielä vähän matkaa”, kysyin.

“Joo totta kai, ollaanhan me tultu tänne asti.”

Pehmeäpohjaisen metsäpolun sijaan reitti jatkui kulmikkaiden kivien päällystämänä. Sateen liukastamat kivet, jyrkähkö ylämäki ja nilkkojen löysät nivelsiteet eivät ole kovin mairitteleva yhdistelmä. Jos jollekin patikointipolulle haluat valita hyvät kengät, se on tämä.

Saimme kavuta vuoristopolkua kaikessa rauhassa. Muita ihmisiä ei juuri näkynyt, vain koiraansa ulkoiluttava iäkäs pariskunta. Pienet vuoristopurot solisivat rinteitä alas. Toisella puolella avautui alppimaiset maisemat, joissa vuorenhuiput kilpailivat korkeudesta pilvikerroksen kanssa.

Vuorenhuiput hävisivät kilpailun.

 

Vaellusreitti Krkonosen vuoristossa Tsekissä
Vuoristopuro Tsekin Krkonosen kansallispuistossa
Krkonose on Tsekin korkein vuoristo

 

En edes tiedä, montako kertaa käytin valokuvauksellisia vuoristomaisemia ja kaulassa roikkuvaa kameraa tekosyynä pienelle hengähdystauolle. Muutaman kerran kysyin patikointiseuraltani, vieläkö jatketaan ylöspäin.

“No jos nyt vielä vähän matkaa. Katsotaan, mitä näkyy.”

Näkyi pieni katos, jossa voi levähtää eväiden äärellä, jos sellaisia sattui mukaan. Näkyi alhaalla laaksossa pienen pieninä pisteinä niitä samoja ravintoloita, joiden ohi aikaisemmin kävelimme. Näkyi ylhäältä vuorilta lipuva vuoristopuro puusiltoineen ja kivimökkeineen, jotka tekivät näkymästä aivan äärettömän valokuvauksellisen. Tarpeeksi tasaista alustaa ei kameralle vain löytynyt, jotta sen olisi voinut ikuistaa yhtä kauniina kuin silmäni sen näkivät.

“Me ollaan varmaan jo aika korkealla. Vieläkö jatketaan?”

“Joo, mennään vielä vähän matkaa.”

 

Maisemia Krkonosen kansallispuistossa Tsekissä

Patikointireitti Tsekissä Krkonosen vuoristossa

 

“Ei voi olla totta, onko tuo Sněžka?”

Tässä kohtaa kivinen tie oli jäänyt taakse, ja edessämme avautui helppokulkuinen hiekkatie. Ylämäki jyrkkeni entisestään, mutta hiekkaista polkua oli huomattavasti helpompi tallustaa.

Tihein metsä oli takanapäin, ja syyskuinen luonto näyttäytyi Tšekin vuorilla iloisen kirjavana. Vastaantulijoita alkoi valua vastavirtaan. Mistä tämä vaeltajien ruuhka yhtäkkiä syntyi?

Vastaus odotti seuraavan mutkan takana. Eihän tämä voi olla totta – me olemme vahingossa kavunneet aivan Tšekin korkeimman huipun Sněžkan juurelle! Ja minä kun luulin, että olisimme korkeintaan puolimatkassa huippua kohti.

 

Matkavinkkejä Tsekkiin: Krkonosen kansallispuisto ja Tsekin korkein vuorenhuippu Snezka

Vahinkovaellus Tsekin korkeimmalle vuorelle

Tsekin korkein vuorenhuippu Snezka

Vaellus Tsekin korkeimmalle vuorelle

 

Metsäinen reitti ylös oli tuulelta niin suojainen ja tasoltaan sen verran vaativa, että sateisesta syyskuun päivästä huolimatta otsalta sai pyyhkiä hikikarpaloita. Parisataa metriä Sněžkan alapuolella levittyvässä avarassa laaksossa tuuli sen sijaan tuntui. Pipo piti palauttaa päähän, ja siitä oli pideltävä kiinni kaksin käsin.

Laaksossa tönöttää suuri keltainen vuoristomaja ja ravintola, Dom Ślaski. Ihmisiä vilisee joka suunnasta, ja jonona he jatkavat kulkuaan kohti Tšekin korkeinta huippua. Me jäämme seisomaan Tšekin ja Puolan rajalle. Kyltti kertoo meidän olevan 1 400 metrin korkeudessa. Sněžkan laki sijaitsee 1 602 metrin korkeudessa. Jos katsot oikein tarkkaan, voit nähdä kuvassa huipulla sijaitsevan sääaseman. Sen lisäksi Sněžkan laella on kappeli ja jopa postitoimisto, niin hullulta kuin se kuulostaakin

Asetun kameroineni Puolan puolelle. Niinpä sitä tuli vahingossa tehtyä pieni vaellus Tšekistä ihan kokonaan toiseen maahan.

Puola näyttää korkeuksista kauniilta. En tiedä, millainen polku näkökenttäni takana odottaa, mutta nostan hattua iäkkäille patikoijille, jotka reput selässään vuorotellen ilmestyvät tyhjästä kamerani etsimeen.

Eivätkä he näytä edes hengästyneiltä.

 

Vaellus Tsekin ja Puolan rajalle 1 400 metrin korkeuteen

 

Vaelluspäivän huipennus

Olemme kavunneet vahingossa kahden maan rajalle 1 400 metrin korkeuteen. Vielä noin puolen tunnin patikointi ja 200 metrin korkeuseron kapuaminen, ja voisimme sanoa huiputtaneemme Tšekin korkeimman vuoren.

Niin houkuttelevalta kuin ajatus kuulostikin, me jätimme sen väliin. Muistatko, kun alussa kerroin tuulen tuivertaneen Sněžkan laella yli 70 kilometrin tuntivauhtia? Huippua kohti valuva ihmisvana näytti ihan muurahaispolulta. Kammoksun ruuhkia, enkä voi sanoa rakastavani yli kaiken moista tuulenmyräkkääkään.

Vuorenhuippu oli pilvikerroksen peittämä. Maisemia ei Sněžkan laella juuri tarvitsisi ihailla saati valokuvata.

Edessä oli vielä pitkä matka takaisin alas sateen liukastamia kivipolkuja pitkin. Puhumattakaan parin tunnin ajomatkasta takaisin tukikohtaamme. Ainoa syy, minkä kapuamiselle keksimme, oli:

“me voisimme sanoa huiputtaneemme Sněžkan, Tšekin korkeimman vuoren”.

Totesimme, ettemme olisi ihan niin pikkumaisia. Olihan meillä joka tapauksessa kerrottavana hauska tarina siitä, kuinka pieni vaellus Tšekissä vei meidät vahingossa kahden maan katolle, Tšekin ja Puolan rajalle 1 400 metrin korkeuteen.

 


Mikset seuraisi myös somessa?

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER | PINTEREST | BLOGIT.FI

Saana

Unelmien ja luonnonläheisten elämysten liikuttama toimittaja ja sisällöntuottaja sekä työssä että vapaalla. Kotipaikkana Rauma, leikkikenttänä koko maailma. Parhaat seikkailut syntyvät äkkilähdöillä sen suuremmin suunnittelematta, ja ikimuistoisimmat hetket koetaan kotimaan kamaralla. Elämä on nyt!

This Post Has 3 Comments
  1. Tuttuja, upeita maisemia kuvissa. Sněžkalla taitaa olla joku ihan oma retkeilykarmansa, koska meidän vaellus sinne 4 v. sitten meni lähestulkoon identtisesti! 😀 Ensin ajateltiin mennä kaapelihissillä ylös, mutta lähdettiinkin kävelemään poluille ilman karttaa ajatellen, että kyllä siellä varmaan opasteet huipulle on. Pienen harhailun jälkeen oltiin tosiaan jo niin lähellä huippua, että ehdittiin lopulta kipuamaan sinne asti! Olen joskus tehnyt pienen postauksenkin tuosta retkestä: https://vidaestrada.wordpress.com/2014/01/12/tsekin-katolla/.

    1. Haha, ei ole totta! Tuttuja maisemia tosiaan sun postauksessa, ja kuinka hauska sattuma oli yhtäläisyys myös otsikon kanssa! 😃

      Tosin itse luulin, että matka huipulle olisi niin paljon pidempi, ettei mulle olisi tullut mieleenkään “pienelle kävelylle” lähtiessä ehtiä valoisaan aikana huipulle ja takaisin alas. Tai no, eihän me sitten sinne huipulle asti kavuttu, mutta tuon syyskuisen tuulenmyräkän ja pilvisyyden (plus sun jutussa mainitun turistiryysiksen ja kahden euron vessamaksun) huomioon ottaen olen edelleen sitä mieltä, että me tehtiin oikea ratkaisu. Ainoa syy olisi ihan oikeasti ollut vain se, että olisin voinut sanoa huiputtaneeni Tsekin korkeimman vuoren. Mitäköhän siitä kostuisin? No enpä juuri mitään.

      Sněžkan retkeilykarma… haha. Jäisiköhän tästä elämään ihan oikea sanonta? 😃

      1. Haha, sanoppa muuta! Ja tosiaan, jos huippu oli pilvessä niin eipä sieltä olisi edes nähnyt maisemia, ja olivathan ne vähän alempaakin ihan tarpeeksi mahtavat. Täytyy ainakin itse pitää huolta tuon sanonnan viljelemisestä tästä edespäin 😀

Hymy huulilleni tuo – tästä muutama sananen luo! :)

Back To Top
Close search
Search