skip to Main Content

Uskalla sanoa se ääneen

  • Suomeksi
  • In English
Aina pitää olla jotain, mistä unelmoida. Jokin päämäärä, jota kohti askeltaa. Tavoitteita, jotka ohjaavat valintoja. Toiset enemmän, toiset vähemmän.

Ne voivat olla ihan pieniäkin, sillä mikään unelma ei ole liian mitätön tavoiteltavaksi. Toisaalta ne voivat olla niin kajahtaneita, ettei niistä uskaltaisi puhua ääneen. Minullakin on monta sellaista.

Olkoon ne haaveet kuinka kajahtaneita tahansa, jonakin päivänä ne toteutuvat. Jonakin päivänä uskallan puhua niistä myös ääneen. Siihen asti ne saavat muhia pääkopassani, sillä onneksi kaikkea ei tarvitse saada ja toteuttaa juuri nyt. Tässä odotellessa ne kajahtaneetkin unelmat vielä elävät ja etsivät lopullista muotoaan. Toteuttamisen aika on sitten, kun unelma on ajatuksen tasolla saanut oikean suunnan.

 

Mitä sinä mietit juuri nyt?

 

Aina pitää olla jotain, mistä unelmoida. Uskalla sanoa se ääneen. Yö autossa Kalajoella

 

Muutama pitkäaikainen unelma on ainakin toteutumassa tämän vuoden puolella, sillä lentoliput näihin haaveisiin on jo varattuna. Niiden joukossa ajatuksissani velloo parhaillaankin pari matkahaavetta suurempaa tavoitetta, jotka ovat pyörineet mieleni syövereissä vuosikaudet. Olen niitä täällä blogin sivuilla silloin tällöin sanasella tai parilla sivunnutkin.

Suurin niistä – ja kaikista kajahtaneista unelmistani – sekä rahallisesti että kokonsa puolesta on oma talo meren rannalla. Aina silloin tällöin käymme Danielin kanssa talonäytöissä haaveilemassa, vaikka kohde olisikin realistista budjettiamme triplaten tyyriimpi.

Haaveille on kuitenkin annettava tilaa. Niiden on annettava elää ja niitä on ruokittava uusien ideoiden ja inspiraationlähteiden kuten talonäyttöjen muodossa. Sitä paitsi, mikä olisikaan parempi paikka inspiroitua kuin oikea merenrantatalo?

Onneksi näytöissä käynti ei maksa kuin vaivan (ja mahdolliset itkupotkuraivarit, kun on hyväksyttävä se tosiasia, että unelmien talo löytyi mutta onkin kolme kertaa oman budjetin arvoinen).

Mutta sitten löytyy uusi unelmatalo. Ja herää ajatus, että ehkä sellainen joskus löytyy vielä meidänkin budjetille.

 

Viimeisintä unelmataloa kävimme katsomassa kahdesti. Eikä se ollut kuin maltillisen määrän yli budjetin. Kun välittäjä sitten toisen käyntikerran jälkeen soitteli perään ja kyseli ajatuksiamme, eräs toinen vanha unelma alkoi jälleen nostaa päätään.

Innokas talomyyjä sai pohtimaan, olisinko valmis ottamaan uuden asuntolainan? Entä jos Danielin työ viekin meidät vuoden kuluttua Englantiin? Kuinka paljon hoitoa ja vapaa-aikaa omakotitalo vaatii nykyiseen rivarikolmioon verrattuna? Talolta oli lähimpään taajamaan reilusti matkaa – olisiko meidän sen vuoksi ostettava ja ylläpidettävä toinenkin auto? Olisiko elämä meren äärellä niin suuren kulusyöpön arvoista?

Toisaalta talo oli kaikin puolin täydellinen. Oikeassa mielentilassa se fakta tyrmäisi hetkessä kaikki epäröinnit.

Mutta olisinko kuitenkin onnellisempi, jos minulla olisi pyörillä kulkeva varakoti, jolla voisin kuljettaa kajakin, fillarin ja itseni merenrantaan aina, kun siltä tuntuu ja jäädä sinne niin pitkäksi aikaa kuin haluan. Renkailla seisova ideointikoppi ja vaihtuvilla maisemilla varustettu työhuone, jonne voisin sulkeutua todelliseen työrauhaan, jota kotikonttorissani harvoin saan.

Oma pikku reissupaku. Haave, jonka syntymäpäivästä lienee ainakin kymmenen vuotta.

 

Eikä ystävystyminen autossaan jo vuosia asuneiden Rachelin ja Chrisin kanssa ole päästänyt sitä haavetta unohtumaan.

 

Vähän erilainen matkailuauto.

 

Viime kesänä, kun kävimme ensimmäisen kerran katsomassa edellistä unelmataloamme, löysin itseni pohtimasta reissupakuhaavetta entistä useammin. Mietin, ottaisinko pihaan talviprojektin. Pakettiauton, josta olisi kevääseen mennessä muotoutunut neljällä pyörällä kulkeva varakoti. Juuri sellainen, josta olin jo vuosia haaveillut.

Tunnistin kyllä tämän projektin syvimmän sudenkuopan: mitä tulee kädentaitoihin, olen syntynyt peukalo keskellä kämmentä.

Ala-asteella äiti joutui puhumaan opettajani ympäri ja vapauttamaan minut puukäsityötunnilla väkerrettävän rautalankaeläimen tekemisestä, koska olin siinä niin huono, etten suostunut menemään käsityöpäivinä kouluun vaan teeskentelin sairasta.

 

Vaikka pakettiauto jäikin syksyllä ostamatta, aloin keräillä linkkilistaa DIY-reissupakuvideoihin. Tavallinen matkailuauto on poissuljettu vaihtoehto. En halua isoa ja kömpelöä tehdasmallia vaan pienen, ketterän ja persoonallisen. Sellaisen, jolla pärjää pienillä metsäteillä tai kapeilla ja mutkaisilla vuoristoraiteilla.

Ruutupaperille on hahmottunut ominaisuuksia, joita reissupakullani olisi hyvä olla. Aurinkokennot katolla. Mahdollisuus kuljettaa sekä kajakkia että polkupyörää. Mukava sänky sekä sopivasti säilytystilaa. Kattoon upotettu tunnelmallinen valaistus. Energiatehokas lämmitysmahdollisuus. Simppeli ruoanlaittomahdollisuus ja vesipiste. Läppärin, kännykän ja kameran latausmahdollisuus.

Ja mikä tärkeintä, naseva nimi.

 

Kuulostaa ehkä hullulta pohtia nimeä ennen kuin koko pakua on vielä olemassa, mutta meillä on tapana nimetä kaikki isommat ja vähän pienemmätki hankinnat. Kajakkini on nimeltään Eversti Prasu. Lihansyöjäkasvi on Snappy. Telkkari on Chappy (because he makes Daniel happy). Pölynimurin nimi on Fudgy.

And there is always job for Fudgy.

 

Voiko autossa nukkua mukavasti?

 

Vaikka onhan farmarikin ihan pätevä matkailuauto, varsinkin kesällä.

 

Matkailuauto vai matkailuauto? Aina pitää olla jotain, mistä unelmoida. Uskalla sanoa se ääneen.

 

Vaikka se Rachelin ja Chrisin kodin rinnalla kalpeneekin.

 

Nyt talvi on vihdoin jäämässä taakse ja kevätaurinko sulattelee viimeisiä lumikinoksia. Reissupaku on edelleen pelkkä haave.

Mitä enemmän nurmea aurinko paljastaa, sitä vahvemmin mieli tekee tien päälle. Sitä useammin löydän itseni selaamasta Nettiauton, Nettikaravaanin ja Torin käytettyjen autojen listauksia ja silittelemästä pihalla lepäävän kajakin lumetonta pintaa.

Kunnes yhtäkkiä tajusin, etten ole vielä sanonut sitä ääneen. Ja mehän tiedämme varsin hyvin, että haaveet toteutuvat vain, jos niistä uskaltaa puhua.

Merenrantatalo voi odottaa. Sen aika tulee kyllä. Nyt on aika reissupakuhaaveen toteutua.

No niin, nyt se on vihdoin sanottu.

 

Uskallatko sinäkin sanoa sen ääneen? Mikä se on?

 


Mikä Instagram Travel Thursday?

Instagram Travel Thursday | Live now – dream later -matkablogi

Kaikki tämän jutun kuvat on julkaistu vuosien saatossa Instagram-tililläni. Instagram Travel Thursday on joka kuun ensimmäinen torstai vietettävä kansainvälinen matkailutorstai, johon kuka tahansa voi osallistua Instagram-kuviensa myötä. Instagram Travel Thursday –tempauksen järjestäjinä toimivat Travellover ja Vagabonda.

Ohjeet osallistumiseen löydät esimerkiksi täältä.

Löydät kaikki aikaisemmat Instagram Travel Thursday -kirjoitukseni täältä!


MIKSET SEURAISI MYÖS SOMESSA?

This Post Has 20 Comments
  1. Minulla on samat haaveet kuin edellä: matka, kunpa pääsisin matkalle. Haaveet on tehty toteutettavaksi niin se on ja ne on uskallettava sanoa ääneen vaikka vastapuoli ei ymmärtäisikään.

    1. Juuri näin! 💜 Onko sulla haaveissa jokin tietty kohde (tai ehkä useampikin)? Omista tänä vuonna toteutuvista reissuhaaveista huikein on ehdottomasti neljän viikon reissu Uuteen-Seelantiin ensi talvena. Sitä ollaan odotettu ja pitkään.

  2. Kannatan haaveiden lausumista ääneen. Ja onnea reissupakun etsintään! Mä haaveilen tällä hetkellä ihan mistä tahansa matkasta. Joka starttaisi mieluiten jo tänään. Ja siitä, että voisin olla koko kesäloman roadtrippaamassa Euroopassa. (Paitsi sen hetken, joka me ollaan yhdessä saaristossa 🌞 )

    1. Kiitos Hanneli, tämä on taas vähän näitä “kuin neulaa heinäsuovasta etsisi” -tilanteita. Toisaalta olen jo löytänyt ystävistäni avuliaan pariskunnan, jolla olisi intoa ja taitoa rakennella sisätilaratkaisuja, jos edes löytyisi se pelkkä paku! 😊 Mutta pakuostoksilla ei kauheen usein tule käytyä, niin moni asia mietityttää. Onneksi muutaman päivän päästä pääsen pohdiskelemaan tätä asiaa turkoosin meriveden ja vuorien koristamiin maisemiin, eiköhän ne ajatukset siellä ala selkeytyä.

      Meinasinkin jo kysyä, että eikö muka Merikarvia kuulu sun unelmiin? 😀 Eihän me olla päätetty vielä ajankohtaa meidän tulevan kesän saaristoseikkailulle?

      1. Ei olla sovittu. Mulle kävis parhaiten heinäkuussa, paitsi 20-23.7 jolloin oon Savonlinnan oopperajuhlilla (kuuntelemassa heviä!) Palataan!

      2. Hevioopperat kuulostaa huipulta. Heinäkuu käy kyllä, mulla ei taida olla siellä mitään buukattuna vielä. Paitsi ehkä Kuhmoon retkeilemään ja kamarimusiikkifestareille, olikohan sielläkin heviä tänä vuonna.. 🤔 Mutta ei sekään siis buukattuna ole. Elokuu alkaakin sitten olla täynnä. Mutta hei ehditäänhän me näitä, eiks? Viimeistään sitten päivää ennen lähtöä.

  3. Mahtavia haaveita, mielenkiinnolla odotan, että ilmestyykö juttuihisi paku ja jos, niin mikä sen nimeksi tulee☺
    Matkahaaveita on aina hirveä lista, mutta ne muut haaveet on hakusessa. Aina keväisin mulla alkaa mummonmökkivairivarivaiomakotitalokuume, kun asumme nyt kerrostalossa. Koskaan en mihinkään ratkaisuun pääse, kun ei ole remonttikykyjä eikä kauheasti rahaakaan (kun kaikki menee matkoihin). Mutta haaveilla aina jaksan silti😊

    1. No siis kävi niin hassusti, että äsken kun näpyttelin enkkukäännöstä tälle tekstille, niin sinne taisi tupsahtaa vahingossa jo nimikin. Tai nimiehdokas ainakin. Eihän lopullista nimeä voi antaa ennen kuin on nähnyt sen, mitä tai ketä nimetään. Koska nimen pitää sopia tietysti ulkoasuun. 😅

      Hei joo tiedän niin ton tunteen. Tai siis asutaan rivarissa, eli ei tää niin paha ole, mutta tuo rantatalokuume on kyllä ollut vuosia tosi kova. Lottovoittoa ei vaan ole tullut, ei sikäli, että koskaan muistettais edes lotota. Nyt meillä on kyllä kesämökki käytössä, kävi todellinen onnenpotku sen kanssa. Ulkomaalainen tuttavapariskunta muutti pois Suomesta eikä saanut mökkiään myytyä, joten luvattiin pitää siitä huolta. Siis aivan kauhea uhrautuminen, kun saadaan vapaasti sitä käyttää ja ainoa, mitä meiltä pyydettiin, oli että leikattais nurmikko kerran kesässä. 😅 Mutta. Se mökki on niin keskellä ei-mitään, että mä tarvin reissupakun että pääsen sinne yksin, kun mies käy meidän autolla töissä ihan täysin vastakkaisessa suunnassa. Eli kyllä, on pakun aika. Nyt kun vielä tietäisi jollain ihmeen keinolla, miten välttää vikaostos.

      Mutta. Jo pelkkä haaveilukin on puoli iloa. Joten jatketaan me mimmit samaan malliin! 😄

  4. Mä en oikein tiedä, mistä tällä hetkellä haaveilisin. Olen juuri päässyt tai tulen toteuttamaan niin monta pitkäaikaista haavettani (maailmanympärimatka, reissu Uuteen-Seelantiin, vaeltaminen Torres del Painessa, Pääsiäissaari, Galapagos…) että en oikein tiedä mitä tämän jälkeen. Tai varmasti haaveita on, mutta niihin uusiin, näiden tilalle tuleviin haaveisiin pitää alkaa tutustua ajan kanssa, kun pääsen kotiin. Tai no, yksi uusi haave on jo tullut hyvin vahvasti vanhojen tilalle, Etelämanner. Sinne olen päättänyt lähteä kolmen vuoden sisällä. Matkailuun liittymättömistä haaveista en osaa sanoa, veikkaan että arki kokee jonkinlaisen mentaalisen myllerryksen, kun palaan kotiin. Mutta toivottavasti hyvällä tavalla 🙂

    1. No sää olet kyllä Noora juuri tällä hetkellä sellaisessa tilanteessa, että haaveilun sijaan pitääkin nauttia hetkestä. Tai ainahan pitäisi, mutta kotona oleskellessa ei tarvitse ihan samalla tavalla antaa itseään ympärillä oleville ja tapahtuville asioille kuin maailmalla. En ole uskaltanut alkaa edes lukea Uudesta-Seelannista kertovia tarinoita vielä, kun pelkään, että odottaminen käy liian sietämättömäksi. Meidän reissu kun odottaa vasta marras-joulukuussa (en ole IKINÄ ennen varannut reissua näin paljon etukäteen… noh, kerta se on ensimmäinenkin). Mahtavaa loppureissua, ja Etelämanner kuulostaa aivan upealta unelmalta. Kyllä minäkin sinne vielä. Tosin en ehkä reissupakulla! 😉

  5. Reissupaku nimeltä Rami – siinä on ideaa! Olipas taas tarinankerrontaa. Tässähän tuli samalla ajateltua taas kaikenlaista. Olisi ehkäpä paras avautua livenä, Mythokset suussa ja mieli virkeänä. Terkut hanille Haniaan – jään haaveilemaan tänne Manseen 🙂

    1. Rakas Rami, lupaan sulle yhden asian: jos reissupakuni joskus saan hankittua, lupaan ja vannon, ettei sen nimeksi tule Rami! 😂 Kiitos kuitenkin erittäin mielikuvituksellisesta nimiehdotuksesta. Suuntaan illalla kohti Tamperetta, joten oletan, että saan kuulla tämän mainitsemasi liveavautumisen viimeistään perjantai-iltana! 😀 Odotan innolla.

  6. Minun suurin haaveeni on, että ei tarvitsisi tehdä töitä 😀 Mutta koska en lottoa, ei se haave ole kovinkaan realistinen, joten toisena haaveena on freelancerina työskentely tai oma yritys. Vaativampaa se takuulla olisi kuin nykyinen työni, mutta varmasti myös palkitsevampaa ja motivoimampaa, koska kaikki tekeminen vaikuttaa omiin tuloihin. Kuuntelin juuri Unelmahommissa-kirjan ja se antoi roppakaupalla inspiraatiota lähteä toteuttamaan tätä unelmaa. Nyt kuin vain vielä keksisi, että mitä ihmettä sitä oikein haluaisi tehdä 😀

    1. Hmm, mielenkiintoinen pointti tuo, ettei tarvitsisi tehdä töitä. Olisihan se tavallaan siistiä, mutta luulen, että tylsistyisin aika nopeasti. Tai no, saisihan sitä kaiken vapaa-aikansa menemään jo pelkän blogin kanssa, mutta työtä sekin tavallaan on – tai sellaisena blogin pitämisen tavallaan miellän, vaikkei siitä palkkaa saakaan. Tietty kirjoitan työkseni, mikä varmasti vaikuttaa tähän omaan mielikuvaani.

      Luin itsekin aikoinaan Unelmahommissa-kirjan, se oli kieltämättä aika inspiroiva. Tykkäsin erityisesti siitä, kuinka kirjassa oli kerrottu monta eri tarinaa monesta eri elämäntilanteesta ja näkökulmasta eikä suinkaan vain Sadun ja Hannen tarinoita. Pidä yrittäjyysajatus koko ajan pinnalla, nimittäin se oma kutsumus saattaa löytyä mitä erikoisimmassa tilanteessa. Mulle tulee yrittäjyyttä kohta neljä vuotta täyteen, vaikka oman firman syntymisestä tuleekin syksyllä kolme vuotta (toimin ensimmäisen vuoden kevytyrittäjänä). Yrittäjän tyttärenä ajattelin aina, että musta ei mitään yrittäjää tule, ja vedin ammattikorkeakoulussa kirjanpidon kurssit just siitä, mistä aita oli matalin. Koskaan ei kannata sanoa ei koskaan, nimittäin nyt on vaikea kuvitella, että enää ikinä työskentelisin kenellekään muulle kuin itselleni.

      Oman kutsumuksen etsiminen kannattaa aloittaa sieltä, minkä tekemisestä itse nauttii eniten. Silloin työkään ei tunnu työltä – kun tarpeeksi nauttii kirjoittamisesta, ei haittaa, vaikka kaikki vapaa-aika menisi “palkatonta työtä tehdessä” eli blogin parissa.

      Olipa kiva nähdä Haniassa! En tiedä seurasitko meidän mielenkiintoista kotimatkaa, mikä päätyi ihan Iltikseen asti, mutta se poispääsy Kreetalta ei ollutkaan ihan niin helppoa! 😀 Enköhän tästä pian blogiinkin jotain raapustele, jahka saan rästityöt ensin räpisteltyä pois alta! 🙂

  7. Minä taas olen alkanut haaveilemaan jonkulaisesta asunto-autosta Suomessa meidän kesäkodiksi. Olemme siellä yleensä vain osan vuodesta, niin se sopisi hyvin meille kodiksi ja samalla voisi reissata. Tuollainen paku on joskus haaveissa täällä Kaliforniassa mutta nyt kun meitä on jo neljä niin taitaisi käydä liian pieneksi.

    1. Neljälle hengelle tosiaan kunnon matkailuauto taitaa olla jo parempi vaihtoehto kuin pieni reissupaku. Mutta kiva kuulla, että muillakin on samanlaisia haaveita! 🙂 Pakujen silmäily on jäänyt kiireen takia vähän vähiin viime viikkoina, mutta mitä pidemmälle kevät etenee, sen kovemmin pakuhaave taas polttelee takaraivossa. Oletko tutkaillut, mitä matkailuauton vuokraaminen maksaisi Suomen-vierailujen ajaksi? Verot ja vakuutukset huomioiden vuokraus tulisi varmaan halvemmaksi tässä tapauksessa, kun olette Suomessa vain osan vuodesta.

  8. Silloin kun haaveet ovat mahdollisia saavuttaa, ne ovat relistisia haaveita. Tykkään sellaisista enemmän kuin haihattelusta, tyyliin Prinssi Harryn kanssa naimisiin meneminen. Kunpa tuo unelmien paku ilmaantuisi elämääsi. Realistiselta ja toteuttamiskelpoiselta haave ainakin kuulostaa. Kaltaisesi ulkoilmaihmisenkokoiselta unelmalta. Minulla on nyt elämässä vahe, johon ei mahdu unelmia. Mutta ihan pienen ääneen lausutun haaveen muistan. Oltiin Ugandassa. Toivoin, että siihen tielle tulisi äkkiä jostain lauma norsuja ja mukana myös pieniä vauvanorsuja. Eikä kestänyt kauaa, kun pusikossa törisi ja tie oli täynnä norsuja. Silloin ajattelin, että kannattaa varoa, mitä haaveilee. Norsunkokoiset haaveet sopivat minulle. Ja on ne korsut kyllä aika isoja,

    1. Ainahan sitä tosiaan kehotetaan unelmoimaan isosti, mutta oon samaa mieltä siinä, että ainakin osan unelmista olisi syytä olla oikeasti toteuttamiskelpoisia (vaikka voihan sitä välillä kulkea pilvilinnoissa… eihän sitä koskaan tiedä! 😉 ). Reissupaku on tosiaan toteuttamiskelpoinen haave. Nyt sattui vielä niin hassusti, että tuo meidän unelmatalo, jota viime kesänä käytiin kahdesti katsomassa, on tullut takaisin myytiin ja REALISTISEEN hintaan. Nyt ollaankin sormi suussa pohtimassa seuraavaa askelta. Tavallaan olen aina ajatellut merenrantatalonkin olevan hiukan sellainen pilvilinnahaave hintansa vuoksi, mutta ihmeitä tosiaan näyttää tapahtuvan.

Hymy huulilleni tuo – tästä muutama sananen luo! :)

Back To Top
×Close search
Search
%d bloggaajaa tykkää tästä: