skip to Main Content

On aika muuttua.

  • Suomeksi
  • In English

Minun piti kirjoittaa teille tänään uusi jakso loppuvuoden Uuden-Seelannin-reissusta kertovaan matkapäiväkirjaan. Jutun piti kertoa lauttamatkasta pohjoissaaren Wellingtonista eteläsaaren Pictoniin.

Kyllä minä sen teille vielä kirjoitan ja näytän ne jumalaiset maisemat, jotka sopisivat myös tämän aiheen yhteyteen. Aion kirjoittaa matkapäiväkirjani loppuun, vaikka se sotiikin vähän sitä vastaan, mitä aion nyt sanoa.

Toisaalta taas ei sodi. Kas, kun asioita voi tarkastella monesta eri näkökulmasta, ja minä kerron teille nyt omani.

 

Patikointi Färsaarilla. Kuva: Heidi / Maailman äärellä

Kaikki jutun yhteydessä käytetyt kuvat ovat Maailman äärellä -matkablogin Heidin käsialaa. Kuvauskohteena pohjoiset paratiisisaaret – Färsaaret.

 

On aika muuttua.

Ilmassa on jo ollut merkkejä siitä, että tämän matkablogin fokus on muuttumassa. Syy on yksinkertainen: matkablogin kirjoittaja – siis minä, Saana – olen muuttunut valtavasti siitä, millainen olin blogin syntyhetkellä lähes viisi vuotta sitten. Asuin Düsseldorfissa kimppakämpässä muiden trivagolaisten kanssa ja elin toista teini-ikää nuorten kollegoiden keskellä ikäloppuna kolmekymppisenä. Kävin läpi melkoista ihmissuhdekriisiä, mitä trivago-henki omalta osaltaan pahensi.

Villi ja värikäs trivago-elämä on takana, kuten ovat sen aikaiset kriisitkin. Mutta elämän kriisit tuskin koskaan loppuvat, vanhat vain korvataan uusilla.

Ja kriiseistä pahin kulminoituu tätä kirjoittaessa koululaisten ilmastolakkoon, tuohon Nobel-rauhanpalkintoehdokkuuden ihan syystäkin ansainneen Gretan aloittamaan taisteluun meidän omahyväisten aikuisten silmien avaamiseksi.

 

Muttei sellaiseksi, mitä minäkään en ole.

Tämä blogi ei ole muuttumassa lentolakkoilevan ilmastoaktivistin vegaaniblogiksi. Ei, koska minäkään en ole sellainen. En voi olla – olenhan ensi viikollakin lähdössä lentäen työmatkalle Pohjois-Italiaan ja livahdan vähän väliä näppäimistöä pakoon jääkaapissa piilevälle juustokätkölleni. Enkä aio valehdella siitä.

Minusta ei myöskään IKINÄ tule ihmistä, joka yrittää oikeuttaa omaa lentämistään sillä, että ei ole tehnyt tähän maailmaan yhtään lasta. Ja niille, jotka niin tekevät, mulla on yksi ja vain yksi kysymys: mitä, jos äitisi olisi ajatellut “mieluummin lennän kuin teen lapsia”?

Kiitos äiti, ettet tehnyt niin.

Mutta kuten matkailun kulttuurintutkimuksen professori Soile Veijolakin minulle taannoisen haastattelun yhteydessä tokaisi, kestävyyskulman PITÄÄ olla osana joka ikistä keskustelua tänä päivänä. Erityisesti silloin, kun puhutaan matkailusta.

Se, miten kyseinen kulma tuodaan esiin, ratkaisee paljon.

 

Nyt kerron, miten se tuodaan esiin Live now – dream later -blogissa.

Kertoohan blogin nimikin jo siitä, että jonakin päivänä tulee olemaan liian myöhäistä.

En ole lopettamassa matkailusta kirjoittamista. Enkä ole lopettamassa matkailua. Mutta tulen tuomaan esiin ne pienet ja vähän suuremmatkin asiat, joilla matkailusta voi tehdä vähän parempaa kaikkien kannalta. Tämän pallon. Sinun. Sinun lastesi. Tai kummilasten, jos sinä päätit jättää lapset tekemättä, jotta voisit lentää.

Tässä blogissa kulma ei tule olemaan lentolakko, autolakko, lihalakko tai mikään muukaan pakko. Vastuullinen matkailu ja kestävä elämäntapa tarkoittavat paljon muutakin kuin lentopäästöjä tai totaalikieltäytymistä jostakin totutusta. Mikään ei ole mustavalkoista.

Tämän blogin kulma on tuoda esiin ne pienetkin asiat, vaikka olisin itse tehnyt juuri päinvastoin. Olemme kaikki jatkuvalla oppimisen tiellä, minäkin. Joskus on opittava kantapään kautta, ja Uuden-Seelannin-matkani on siitä täydellinen esimerkki. Se oli matka, jollaista en enää tekisi. En samalla tavalla, miten sen tein. Ja vaikka olen sen jo monesti myöntänyt, se on yksi syy, miksi matkapäiväkirja on edennyt niin hitaasti. Sen kirjoittaminen on ollut todella vaikeaa.

Uskon tämän kirjoituksen tekevän siitä helpompaa.

 

Patikointi Färsaarilla - Hvannhagi. Kuva: Heidi / Maailman äärellä

 

Kotimaanmatkailu ja lähimatkailu ovat aina olleet tärkeitä aiheita tässä blogissa. Niin ne tulevat olemaan vastakin. Tulen jatkossakin salaa ulkoisen kuoreni suojaamana kihisemään sisimmässäni kiukusta ihmisille, jotka eivät pidä kotimaanmatkailua matkailuna ja siitä, kuinka julkisen liikenteen yhteydet osaavat olla Suomessa toisinaan niin kertakaikkisen surkeita.

Mutta tämä ei ole mitään uutta auringon alla. Uutta on se, että haluan tuoda esiin uusia näkökulmia myös kotimaanmatkailun saralla.

Ehkä kirjoitan jatkossa blogissani myös asioista matkailun ulkopuolella. Esimerkki tästä voisi olla vaikkapa viime vuoden puolella julkaisemani #arjenilmastohaaste, johon toivon sinunkin osallistuvan. Ehkä kirjoitan siitä, kuinka tein itselleni myrkyttömän ja käytännössä ilmaisen ekologisen deodorantin ja miksi se on niin mainio matkakumppani.

Ehkä kirjoitan enemmän siitä, mikä minua ärsyttää. Mutta myös siitä, mikä tekee mut ihan hurjan onnelliseksi juuri nyt.

Ehkä kirjoitan enemmän omia mielipiteitäni siitä, mistä mediassa milloinkin pöhistään. Ehkä kirjoitan enemmän vastineita julkisuuden mediapersoonille, kuten tein hiljattain Riku Rantalalle, vaikka Rantala ja Hesari siitä vähät välittivät. Sainpahan sanottua, ja sain myös ihanaa tukea kirjoitukselleni teiltä. Kiitos siis kaikille aihetta somessa kommentoineille.

Ehkä avaudun enemmän myös blogissa asioista, kuten vaikuttajien vastuusta, mistä älähdin Instagramissa vain muutama päivä sitten.

 

View this post on Instagram

Luvassa on lauantaipohdintaa somevaikuttajien vastuusta: Tiedän hyvin, ettei maapallon tola jaksa kiinnostaa valtaosaa suomalaisista. Uskon sen johtuvan suureksi osaksi siitä, etteivät merkit ole tarpeeksi näkyvästi läsnä meidän jokapäiväisessä arjessa. Vielä. Tiedän hyvin myös sen, että moni pitää ilmaston ja kestävän toiminnan puolesta puhuvaa matkabloggaajaa tekopyhänä taivastelijana. Moni matkailija on herännyt arkisten tekojen seurauksiin, joista lentäminen – mihin koko keskustelu on kulminoitunut – on vain pieni siivu. Se, että joku, joka on joskus lentänyt tai tilannut halpatavaraa eBaysta pohtii nyt valintojensa vastuullisuutta ei suinkaan ole tekopyhää taivastelua. Se on oppimista ja omien arvojen tarkastelua. Ja se tekisi hyvää jokaiselle. Ei koko maailmaansa tarvi kääntää ylösalaisin kerralla, mutta kulutustottumusten poiminta pohdinnan alle vaikka yksi kerrallaan on enemmän kuin aiheellista. Kiinnosti totuus planeettamme tilasta tai ei, kylmä fakta on, että vaikuttajilla on vastuu siitä, mitä julkisesti sanomme, teemme ja suosittelemme. Ja juuri siksi olin JÄRKYTTYNYT, kun sain tietää, että Suomen eturivin somevaikuttajissa on henkilöitä, jotka blokkaavat ilmastoaiheen esiin nostavia seuraajia. Siis anteeksi MITÄ!? Nyt vaikuttajien vastuuntunto punnitaan. Jos tietoisesti altistat kuvasi, kirjoituksesi ja elämäsi julkisuuteen, ei yksi pieni tägi (kuten #entäsilmasto) anna syytä blokata seuraajaa, joka vain haluaa aloittaa keskustelun. Jos antaa, on syytä katsoa peiliin pitkään ja hartaasti. On totta, että syyttävät sormet nousevat ilmastokeskustelussa turhan herkästi. Itse kaipaisin avointa ja rohkaisevaa keskustelua. Syyllistäminen tehoaa vain harvoihin eikä johda muuhun kuin päättömään riitelyyn. Sitä on maailmassa tarpeeksi muutenkin. Minusta ei ainakaan saa vegaania, absolutistia, himojuoksijaa tai muutakaan muottiin valettua syyllistämällä. Keskustelun keinoin ja hyvin perusteluin sen sijaan saa. Mutta avoin keskustelu vaatii sitä, että ollaan valmiita keskustelemaan.Se on osa vaikuttajan vastuuta. Keskustelunaloittajan blokkaaminen kieliikin sitten jostain ihan muusta. Vai mitä olet mieltä? Kiitos inspiraatiosta @ilmastoahdistus 🌎

A post shared by Saana | Live now – dream later (@saanajaakkola) on

 

Summa summarum: jatkossa tulen kirjoittamaan asioista, jotka kiinnostavat minua juuri sillä hetkellä. En asioista, joista luulen jonkun muun mahdollisesti olevan jonakin päivänä kiinnostunut.

 

Kaiken takana on muutos. Kaiken muutos.

Mistä tahansa kirjoitankaan, yksi asia on varmaa: takana ovat ne päivät, jolloin suosittelin ostamaan lennot vain, koska halvalla sai tai tein niin itse. Vinkit olla kuluttamatta reissussa rahaa ovat vaihtuneet vinkkeihin siitä, MIHIN ne rahat kannattaa kuluttaa ja mihin ehdottomasti ei. Halvin mahdollinen ei ole enää hyväksyttävä peruste sille, missä majoitun, mitä syön tai mitä ostan. Pihi olen edelleen kuin pirulainen, sen myönnän, mutta arvoni ovat kasvaneet samassa suhteessa blogin sivuille kerääntyneen merkkimäärän kanssa.

En ole enää sama ihminen kuin olin viisi vuotta sitten. Siksi kirjoittamani tekstitkään eivät ole.

Me elämme nyt vaiheessa, jossa kaiken on muututtava. Sinunkin, halusit tai et. En aio sinua siihen patistaa, en syyllistää enkä osoitella sormella. Enhän itsekään ole mikään mallikansalainen, kaikkea muuta. Mutta olen halukas oppimaan ja muuttumaan ja toivon, että sinäkin olet.

Minun haaveenani on, että mielemme pysyisivät avoinna uusille näkökulmille ja ajatuksille ilman, että tyrmäisimme kaiken uuden antamatta muutokselle mahdollisuutta. Haaveenani on rakentava keskustelu. Dialogi. Oivaltaminen. Uuden oppiminen. Ymmärtäminen.

Ja tämä blogi on minun kanavani siihen.

Toki löydät blogin arkistoista yhä vanhat budjettivinkit, aivan kuten löydät ne kammottavin kuvin koristellut alkuajan postaukset, jotka eivät sano juuri mitään järkevää. Mikä minä olen omaa menneisyyttäni deletoimaan bittiavaruuteen – kasvukivut kuuluvat elämään ja muokkaavat minusta ja blogistani sen, millaisina me tänään näyttäydymme.

Mutta tästä eteenpäin tämä blogi tulee näyttämään enemmän minulta mitä se on koskaan aiemmin tehnyt. Sama tulee tapahtumaan hiljaiseloa viettäneelle Dream Stream -kirjeelle.

Toivon, että jäät seuraani ja pidät mielesi avoinna uusille näkökulmille. Ymmärrän kyllä senkin, jos päätät lähteä pysyvästi.

Ensi jaksossa lupaan palata taas Uuteen-Seelantiin.


MIKSET SEURAISI MYÖS SOMESSA?

Liity Dream Streamiin

Mikä ihmeen Dream Stream? Lue lisää!

This Post Has 6 Comments
  1. Kipeää pohdintaa ja henkistä kasvua, siitä kirjoituksesi kertoo. Ihminen kypsyy ja kehittyy, ja fiksuimmat osaavat laillasi kyseenalaistaa omat aiemmat arvonsa.

    Minäkään en ole paikasta toiseen liikkumista lopettamassa, mutta pyrin toteuttamaan elämyksiäni enenevässä määrin kotimaassa ja maata pitkin matkaillen. Mietin myös mitä kaikkea voin arkipäivässäni muuttaa kestävämmäksi ja vähemmän ympäristöä kuormittavaksi, tukien samalla kotimaista työtä ja kotimaista yrittäjyyttä. Maksan enemmän niistä tuotteista, joissa on otettu huomioon ympäristö ja luonto. Mitä lähempänä ne on tuotettu ja mitä eettisemmin, sen parempi. Eilen tilasin palashampoota kotimaisen yrittäjän verkkokaupasta. Toivon että kokeilusta tulee onnistunut, etten joudu enää jatkossa kantamaan muovipulloihin pakattua kemikaalivettä kaupasta hiuksiani pestäkseni. Ilmastonmuutos on asia, jonka pitäisi vaikuttaa jokaiseen valintaamme. Joka tilanteessa, jos mahdollista.

    Kirjoitin omaan kymmenen unelmareissuani -artikkeliin matkahaaveistani, joiden kymmenestä kohteesta viisi on kotimaisia. Tuon kirjoituksen lopetin näihin sanoihin:

    Uusi aika vaatii uusia tekoja. – Ja vanhojen tekemättä jättämistä.

    Ilmastohaaste vaatii myös oman päänsisäisen unelmakartan reivaamista uuteen kurssiin.

    Sillä kuten Amnesty Internationalin pääsihteeri Kumi Naidoo totesi Helsingin Sanomille: ”Ilmastonmuutos on kaikkein suurin ihmisoikeusongelma, sillä kuolleella planeetalla ei ole ihmisiä tai ihmisoikeuksia.”

    1. Kiitos kommentista, Johanna. Mun on ollut tosi vaikea bloggailla tänä vuonna, mikä ehkä näkyykin postaustahdista, koska mulla on ollut sellainen tunne etten voi näissä puitteissa olla täysin rehellinen mutten myöskään vaihtaa vaan lennosta koko blogin näkökulmaa. Jollain omituisella tavalla tällanen tunnonpuhdistuspostaus siirsi heti kiven näppäimistöltä, vaikkei kyse olekaan kuin yhdestä postauksesta. Jotenkin se silti auttoi järjestelemään ajatuksia ja omia arvoja uuteen muotoon. Tokihan omiin kanaviini kirjoitan ihan just sitä, mitä lystään. Mutta jotenkin kaipasin siirtymää uuteen katsontakantaan. Ehkä alintajuntaisesti tarvitsin myös jotain, mihin viitata, kun joku keksii jonakin päivänä kommentoida kaksinaamaisuudestani vanhoihin postauksiin vedoten.

      Tästä samasta syystä mun oli hirveän vaikea kirjoittaa unelmakohdepostausta. Enkä lukenut ennen sen kirjoittamista muita kuin Ramin ja mut haastaneen Helin postaukset, koska en halunnut kenenkään muun ajatusten vaikuttavan omiini. Monta kotimaankohdetta omastanikin löytyy. Mutta mulla kyllä on aina ollut Suomessa paljon haavekohteita, mitkä on vielä käymättä. Kotimaanmatkailu on ollut iso osa mun elämää ihan lapsesta asti, siitäkin on kiittäminen tietysti omia vanhempia.

      Näillä eväillä siis eteenpäin. Ehkä se Uuden-Seelannin-matkapäiväkirjakin sieltä jonakin päivänä kokonaan valmistuu! 😅

  2. Olipa hyvä teksti Saana!
    Minä tiedän, etten ole valmis lentomatkailusta luopumaan. Monet unelmani sijaitsevat niin kaukana. Mutta onneksi minäkin olen aina rakastunut myös Suomea. Ja nyt olen päättänyt kokeilla, onnistuisinko odottamaan syksyyn asti, ennen kuin hyppäisin lentokoneeseen. Säästäisin rahaa samalla isompaan unelmaan ja nauttisin Suomen keväästä ja kesästä. Vaikka ei tämä vielä täällä räntäsateessa niin nautinnolliselta tunnu. Mutta ehkäpä pian.
    Eilen illalla nukkumaan käydessä huomasin jo haaveilevani telttaretkestä Saimaalla, minun lempisaaressani (Ja samalla yritän työntää kauemmaksi välillä mieleen tulevan oikun siitä, että pitäisi päästä muka Italiaan herkuttelemaan.)
    Ja kiitollinen olen siitä, että jotkin arjen ympäristöteot on tehty minulle niin helpoiksi: juuri äsken rakas appiukkoni toi minulle ovelle kassillisen tuoreita kuhafileitä, tuosta viereisestä lätäköstä kalastetut.
    Ja sinä, ehdottomasti kirjoitat blogiin juuri niistä asioista, jotka sinua liikuttavat. Minä ainakin jään innolla odottamaan uusia juttujasi. Erityisesti se deodoranttijutska jäi kiinnostamaan :D.

    1. Kiitos Heidi ihanasta kommentista. Voi, kun munkin kotiovelle ilmestyisi automaattisesti tuoretta lähikalaa, en pistäisi vastaan (kissoillekin varmaan kelpaisi). Täälläkin odotellaan kevättä jo kovasti. Kajakki tekisi mieli työntää vesille ja pohdin, jos saisin vihdoin ja viimein hommattua sen sup-laudankin tänä kesänä. Onhan sitä jo monta vuotta pähkäiltykin. Ehkä meidän hoitomökinkin voisi jo mennä laittamaan kesäkuntoon (pitäisi vaan keksiä keino, miten päästä sinne, kun D tarvii arkisin meidän autoa). Onneksi Suomen kesässä on niin paljon ihania juttuja, mitä odottaa. Sormet syhyää jo marja- ja sienimetsälle, vaikka sitä joutuu odottamaan kesääkin pidempään. Ja eiköhän me päästä siemailemaan kuksaskumppaakin yhdessä vähintään kerran kesässä, pitää laittaa suunnitelmat tulille.

      Niin, ja dödö on ollut nyt muutaman viikon käytössä ja hyvin tuntuu toimivan. Mulla on myös lista asioista, joita aion jatkossa tehdä itse ostamisen sijaan. Ehkä kokoan näistä jonkun mun tyyliin kuulumattoman DIY-postauksen joku päivä! 😅

  3. Tämä kolahtaa just nyt. Itselläni on ollut viime aikoina vaikeuksia motivoitua kirjoittamaan blogiin. Noh, on ollut työkiireitä enkä ole ollut reissussakaan, että senkin puoleen, mutta nyt tökkii erityisesti se, että mietin mielessäni haluanko ylipäätään enää olla mukana jakamassa matkainspiraatiota. Kun itse aikoinaan blogiani aloittaessa löysin toinen toistaan inspiroivampia blogeja, matkakuumeeni yltyi vain entisestään, mikä lisäsi matkailuani välittömästi. Olen viime vuodet käyttänyt kaikki liikenevät rahani matkoihin. Nyt olen ollut hissukseen kotona jo puolisen vuotta ja kovillehan se on ottanut. Matkailu on kuitenkin antanut minulle aina niin hirveän paljon, ja erityisen raastavaa on nähdä miten paljon lapseni ovat saaneet siitä. Edelleen kuitenkin lomat yms rajaavat sen, että meidän perheellä on mahdollisuus vain nopeisiin pyrähdyksiin, jos matkalle lähdemme. Olen miettinyt ja miettinyt, että miten voisimme matkustaa hitaasti ja olla pidempään reissussa, että ehtisimme johonkin. Katse kääntyy kotimaahan, mutta tiedän, että välillä minun on päästävä haistelemaan uusia maisemia, kuuntelemaan muita kieliä, aistimaan jotain vähän vieraampaa. Muutos siis ottaa koville, mutta oppimassahan täällä ollaan. Suomalaisille soisin kyllä vähän armeliaisuutta keskeneräisyyttä kohtaan, ettei heti teilattaisi, jos ei pysty elämään kuten Linkola. Toivoisin minäkin just tuota kannustamisen kulttuuria, että tsempataan yhdessä!

    1. Kuulostaa todellakin niin tutulta. Kuten voi huomata, en ole edelleenkään pystynyt jatkamaan Uuden-Seelannin-matkapäiväkirjaa. Mielessä se pyörii koko ajan, mutta joudun nyt pitkittämään sen jatkamista entisestään ja kirjoittamaan välillä jostain muusta. Mulla on niin samat fiilikset matkainspiraation jakamisesta ja myös omasta työstäni: mistä löydän oikean tasapainon matkajuttujen kirjoittamisen ja vastuullisuuden välillä? En minäkään halua lopettaa matkustamista kokonaan, sillä vain matkustamalla voi oppia ymmärtämään tätä maailmaa, sen asukkaita ja eri kulttuureita ihan oikeasti. Toistaalta matkailua rakastavan pitäisi juurikin olla se, joka kannustaa pohtimaan valintojaan: eikö jokainen matkailusta paljon saanut soisi mahdollisimman monen nauttivat samoista kokemuksista? Mutta sitä varten pitäisi karsia täysin turha luonnonvarojen kulutus pois. Tämä on jäätävä oravanpyörä, mihin ei ole mitään järkevää vastausta ja mitä enemmän asiaa pohdin, sen pahemmin menen itseni kanssa solmuun.

      Mutta kannustava keskustelu ja ilmapiiri, sitä minäkin kaipaisin. En jaksa enää yhtään “ei mun tartte koska Kiina tai Intia” -kitinää mutten myöskään yhtään ainutta “kaikkien on pakko alkaa 100% vegaaniksi hetijustnyt” -valistusta. Bongasin niin erinomaisesti muotoillun lauseen tässä männä päivänä somesta: “Eliminating 90% of your meat intake is more important than eliminating all of your meat.” Tätä voisi soveltaa oikeasti IHAN KAIKKEEN. Ihan jokapäiväiseen kulutukseen ei vain ruuan vaan KAIKEN suhteen. Myös matkailun. Ei kaiken kivan tarvi loppua, kunhan mahdollisimman moni sitoutuisi siihen, että TEHDÄÄN EDES JOTAIN. Eikä sitä varten tarvi edes “uskoa ilmastonmuutokseen” (näitäkin on). Se olisi järkevää elämistä. Tämä käsittämätön ja turha kuluttaminen ja rahanhimo tekee koko maailmasta ihan hullun. Ihmisistä puhutaankin kuluttajina. Koska niitä meidän halutaan olevan.

      Huh, tulipas avauduttua. Taas.

Hymy huulilleni tuo – tästä muutama sananen luo! :)

Back To Top
×Close search
Search
%d bloggaajaa tykkää tästä: