Kuulumisia keväthelteiden hullaannuttamalta dyykkarilta

• 
• 

Onnellisuus on kuulkaas hassu juttu. Me voimme toivoa lottovoittoja ja kuuta taivaalta kuinka tahdomme, mutta todellinen onni muodostuu lopulta hyvin pienistä ja arkisista asioista.

 

Tänä keväänä en ole ehtinyt kaivata äkkilähtöjä lämpimään. Rauman huhtikuu on hellinyt sellaisilla yllätyshelteillä, että tuntuu kuin kevät olisi herättänyt kasvimaan ja pihalla parveilevien pörriäisten lisäksi jotain uutta myös minussa itsessäni. En ole koskaan ollut mikään kodin hengetär – kaikkea muuta – mutta viimeisen parin viikon aikana meidän kotipiha on kokenut aikamoisen muodonmuutoksen. Olen ollut kirjaimellisesti kädet mullassa kaiken sen vähän vapaa-ajan, mitä töiden ja opaskoulutuksen lomaan on jäänyt.

Multaisin sormin on ollut vaikea somettaa. Yksi todennäköisimmistä syistä ennenkuulumattomaan pihantuunausintooni taitaakin olla melko pahaksi äitynyt kirjoittajan blokki, jota olen kotipihan myllerryksellä paennut. Toisaalta kotoa käsin työskentelevänä ja terassilla näpyttelystä nauttivana freelancerina vietän kotioloissa niin paljon aikaa, että työntekokin sujuu huomattavasti tehokkaammin, kun paikat ovat kunnossa ja terassillakin ilkeää istuskella.

Teen niin tälläkin hetkellä. Ehkä juuri siksi tekstiä syntyy tänään niin helposti.

 

 

Toisen roska todella on toisen aarre

Omanlaisensa energiapiikin uskon saaneeni kesäkelien lisäksi siitä, että luettuani Otso Sillanaukeen Zero Waste -kirjan olen pyrkinyt parhaani mukaan noudattamaan arjessani kahta sääntöä: mieti kahdesti ennen kuin ostat ja kolmesti ennen kuin roskasta tulee roska. Se on juuri oikeanlaista jatkumoa viime syksynä julkaisemaani arjen ilmastohaasteeseen.

Ympäri käännetyn mansikkamaan uusia reunoja, puutarhamultaa, puuöljyä ja terassikatoskangasta lukuun ottamatta pihan uusi ilme onkin syntynyt roskista – joko omista tai naapurien. Mulle on tullut ihan järjettömän hyvä fiilis pelkästään siitä, kuinka naapurin terassinpurun jäljiltä pihan perällä kohonnut kivikasa koristaa nyt etupihaani, kuinka vuosia pyörävaraston nurkalla nuhjuuntuneet taloyhtiön jämätiilet korvaavat nyt takapihan aidan juurella rehottaneen rikkaruohopenkin, kuinka naapurin kaatikselle menossa ollut karvamatto palvelee mua terassilla nyrkkeilyalustana ja kuinka toisen naapurin pois heittämät konjakkipullot, “kalastajan kellukkeet”, pääsevät pian uudistamaan parvekkeeni ilmettä.

 

 

Samalla kiertotalousajattelulla muutama oma roskani on päätynyt hyötykäyttöön naapurin paattiin ja mansikkamaan myllerryksessä yli jääneet taimet pääsevät makeuttamaan toisen naapurini kesää. Taloyhtiön kaatiskuormasta on löytynyt muutama hyödyllinen roska-aarre myös meidän hoitomökille, jota tänäkin kesänä hoivaamme ja rakastamme kuin omaamme.

Rivitaloasumisessa on puolensa. Ja toisen roska todellakin ON toisen aarre.

 

 

Hymyn ovat tuoneet huulille myös ihanan aikaisin korkattu rullaluistelukausi, pääsiäisenä mökinsiivouksen lomassa järveen viskottu talviturkki (hymyhän siis suorastaan paistaa yllä olevasta uintikuvasta), takapihalta superfoodhyllylle kerätyt ja kuivatut nokkosenlehdet, mullan alta lautasta kohti puskevat mintut ja ruohosipulit, Ukko-Pekan bongailu kameran kanssa ja potkunyrkkeilysäkin mahtuminen terassille ensi kertaa vuosikausiin komeron nurkassa pölyyntymisen sijaan. Ja naapurilta dyykattu karvamatto tuntuu ihan siltä, kun kävelisi paljain jaloin pilvien päällä. Ah, tätä arkista onnea.

Eilen pääsin vielä todistamaan yhtä elämäni kauneimmista auringonlaskuista Rauman upouuden merenrantasaunan valtavalle terassille. Sauna on vielä korkkaamatta, mutta kun ensimmäisen terassikäynnin tervetulotoivotus on tällainen, on melko vaikeaa pysyä paikasta poissa.

 

 

Niinpä. Voidaanhan me toivoa lottovoittoa ja kuuta taivaalta, mutta lopulta se todellinen onni syntyy hyvin pienistä ja arkisista asioista.

 

Miten sun kevät on lähtenyt käyntiin?

 

---

MIKSET SEURAISI MYÖS SOMESSA?