skip to Main Content

Onnellinen mutta hukassa – ja siksi bloginikin on

  • Suomeksi
  • In English

Kesällä tapahtui jotain, mikä heitti koko elämäni, nykyisen ja tulevan, täysin päälaelleen. Jos seuraat minua somessa, vaikkapa Facebookissa tai Instagramissa, todennäköisesti tiedätkin, mikä maailmassani mullistui.

Jos et tiedä, anna kun avaan sinulle kuluneen kesän tapahtumia lyhyesti. Eräänä kesäkuisena tiistai-iltana piipahdimme Danielin kanssa katsomaan myynnissä olevaa merenrantataloa, aivan kuten olemme tehneet säännöllisin väliajoin jo vuosia. Onhan oma talo merenrannalla ollut meidän molempien ikiaikainen haave. Sellainen, jonka ei koskaan oikeasti uskonut edes toteutuvan.

Mutta haaveilu on kivaa. Ja siksi olemme käyneet säännöllisesti talonäytöissä. Uneksimassa. Katsomassa hulppeita luksuslukaaleja, joihin meillä ei ikimaailmassa olisi varaa. Nuuskimassa nurkkia. Ehkä vähän kiusaamassa itseämme.

Tällä kertaa jokin oli toisin. Kiinteistövälittäjän sijaan vastassa oli herttainen iäkkäämpi pariskunta. Keittiöstä nenännipukkaan leijaili emännän leipomusten tuoksu, kahvit oli katettuna ja saunaankin kutsuttiin.

“Pitäähän sitä tietää, mitä on ostamassa”, isäntäpari totesi.

 

Syksyinen usva laiturilta kuvattuna Sateenkaaret merenlahden yllä

 

Puolentoista viikon kuluttua palasimme rikospaikalle. Silloin rantasauna oli toden totta lämmin. Sukelsin Selkämeren suloiseen viileyteen ja tiesin, ettei tästä olisi enää paluuta.

Muutaman päivän kuluttua kauppahinta oli sovittu, nimet papereissa ja kaupunkirivarimme vuokrailmoitus eetterissä.

Siitä alkoi viikkoja kestänyt siivous- ja muuttorumba, joka ei vieläkään ole kokonaan ohi. Osa elämästä on yhä pahvilaatikoissa uuden kotimme ulkovarastossa. Pihassa villinä kasvavat tyrnit on keräämättä, osa perunapellon antimista nostamatta ja omenat notkuvat yhä puiden oksilla. Kurpitsat ja sipulit olen sentään saanut kerättyä talteen. Ja kymmenen kiloa aroniaa, vaikka toinen samanmoinen satsi odottaisi yhä noukkijaansa.

 

Marja-aronia on kotipihan vitamiinipommi
Kurpitsan sadonkorjuu
Perunapellon laidalla

 

Tässä ensimmäinen syy, miksi blogissa on ollut kuukausitolkulla kuollutta. Ei vain ole ollut aikaa, kun työtkin on pitänyt kaiken muun elämän tapahtuessa hoitaa. Ja seistä yötä myöten laiturilla kameran kanssa ihastelemassa luonnon omaa ilotulitusta, elokuusta asti taivaalla räiskineitä revontulia ja tuvan yllä hehkuvaa linnunrataa.

Tehtävälistalla on vielä vino pino rästiin jääneitä hommia, mutta ajan kanssa kaikki arkiset askareet vielä löytävät kalenterista oman rakonsa.

Tämä blogi mukaan lukien.

 

Revontulet takapihan yllä syyskuussa 2019

 

Välillä sitä aikaa olisi ollutkin. Reissannutkin olen. Maailman äärellä -matkablogin Heidin kanssa tutustuimme Liettuan Kaunasiin, josta pitkän vinkkilistan sentään jo kirjoitinkin. Takana on myös aktiivilajien täyttämä pressimatka Teneriffalla, reissupakun korkkaus Vantaanjoen varrella sekä viikonlopun mittainen bloggaajatapahtuma Mäntsälässä. Kuulette niistä kyllä lisää. Toivottavasti piankin.

Suurin syy hiljaiseen some- ja blogieloon piilee kuitenkin jossakin näiden kahden edellä mainitun välissä. Sen, kuinka opettelen entistä omavaraisempaa elämää unelmakodissani kaukana kaupungin valoista ja melskeestä. Ja sen, kuinka kirjoittaa matkoistani siten, että kykenisin auttamaan sinuakin ymmärtämään, että oikeiden valintojen tekemisellä on kaiken tämän valloillaan olevan maailmantuskan keskellä tärkeä merkitys. Myös ja erityisesti matkaillessa, tapahtuipa se Suomen rajojen sisällä tai niiden ulkopuolella.

Olen läpionnellinen elämässäni juuri nyt, mutta samaan aikaan olen totaalisen hukassa. En halua enkä voi sanoa “älä matkusta”, miksi voisin? Matkustanhan itsekin, ja vieläpä työni vuoksi: kirjoittaakseni matkailusta!

 

Linnunrata oman kodin yllä Revontulien kuvausta omalla pihalla

 

Jokainen ulkomaille suuntautunut matkani tänä vuonna on ollut työmatka. Ja se onkin suurin ongelmani. Kun joku muu tekee matkavarauksen puolestani, vieläpä sellainen taho, jonka intressit ovat ensisijaisesti budjetissa ja yhteistyökumppaneissa ennemmin kuin planeettamme tulevaisuudessa (mikä tuntuu hullulta, sillä jos ei ole planeettaa, ei ole kohteita, jonne matkustaa saati ihmisiä, jotka matkustaa) minulla on hyvin vähän mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, miten matkustan. Monellako vaihdolla ja millaisilla koneilla lennän, voinko kulkea julkisilla vai onko mentävä omalla autolla, onko minua vastassa yksityinen kuljettaja vai voisinko sittenkin taittaa tarvittavat välimatkat itse kohteessa junalla tai bussilla.

Ja sitten haluan kertoa teille kaikille, kuinka matkustaa vastuullisemmin ja kuinka valita paremmin. Vaikka omat mahdollisuuteni vaikuttaa työmatkoihini ovat hyvin, hyvin rajalliset.

Toki tänäkin vuonna olen oppinut sen, että jatkossa minun on yritettävä entistä sisukkaammin ja saatava viestini paremmin perille matkan järjestävälle taholle. Sillä usko pois, olen kyllä yrittänyt. Mutten tarpeeksi. Tehtävää on vielä paljon.

Tämä on kuitenkin suurin dilemma, jonka parissa täällä pienessä paratiisissani painin: kuinka kannustaa teitä blogini lukijoita valitsemaan paremmin, kun itse koen toistuvasti tuskaa siitä, ettei valinnan mahdollisuutta ole? Tämä on kysymys, johon kompastun aina, kun alan kirjoittaa uutta postausta. Ja siksi niin moni juttu odottaa yhä päivänvaloa.

 

skumppaa kuksasta ja tyrniä pihasta oma rantalaituri elokuussa

 

Ilmastonmuutos, siitä uutisointi ja eri tahojen toimet puolesta ja vastaan tuntuvat jakaneen kansan kahtia. Olisi noustava barrikadeille ja huudeltava syytöksiä kovaan ääneen tai asetuttava vastapuolelle ja julistauduttava ilmastodenialistiksi trollaten samalla niitä, jotka barrikadeilla seisovat.

Minä vain en usko ääripäihin.

On täysin epärealistista olettaa, että matkustaminen loppuisi kokonaan. Ottaen huomioon kuinka moni ihminen ja kohde tässä maailmassa elää matkailusta, olisi jopa vastuutonta asettaa matkailutoimiala pannaan.

Mitä me kaikki voimme tehdä, on opetella valitsemaan paremmin. Ja tärkeintä, mitä me matkailusta kirjoittavat – teimme sitä työksemme toimittajina tai harrastuksena bloggaajina – voimme tehdä, on kertoa kirjoituksiamme lukeville matkailijoille, miksi se on tärkeää ja miten voimme oppia valitsemaan paremmin.

Unohtamatta tietenkään matkailualan toimijoita Suomessa ja maailmalla, joiden on muutettava toimintatapojaan voidakseen tarjota parempia vaihtoehtoja. Ettei meidän matkailevien olisi aina valittava kahdesta pahasta sitä hitusen vähemmän huonoa vaihtoehtoa vaan kahdesta erinomaisesta se paras.

 

Usvainen aamu ja joutsenet oman kodin pihalla

 

Toivon, että tämän dilemmani julki tuominen auttaa minua herättämään blogini takaisin henkiin. Auttaisi siinä, etten olisi aina niin totaalisen lukossa, kun haluan kuollakseni kertoa kohteesta ja sen suomista mahdollisuuksista mutta samalla kehottaa miettimään kahdesti, onko sinne silti matkustettava.

 

Painitko itse koskaan samankaltaisen vastakkainasettelun kanssa?

Haluaisin kuulla, onko oma asenteesi matkustamista kohtaan muuttunut tavalla tai toisella kuluneen vuoden aikana? Ostatko yhä halvimmat mahdolliset lennot aina kun ylimääräistä rahaa ja aikaa on ajattelematta sen enempää vaihtoehtoja? Vai valitsetko tarkkaan miten, minne ja milloin matkustat, jos on edes matkustettava? Valitsetko entistä useammin kotimaisen kohteen vai suuntaatko lomallasi sinne, missä aurinko paahtaa voimakkaimmin? Mietitkö kahdesti millaiseen hotelliin, ravintolaan tai matkamuistopuotiin rahasi ohjaat vai valitsetko sen, joka näyttää parhaalta ulkoapäin?

Vai mietitkö nyt, miksi ihmeessä pitäisi?

 


MIKSET SEURAISI MYÖS SOMESSA?

Liity Dream Streamiin

Mikä ihmeen Dream Stream? Lue lisää!

This Post Has 2 Comments
  1. Pyrin valitsemaan suoran lennon, vaikka se maksaisi enemmän. Maksan myös aina vapaaehtoiset kompensaatiomaksut, sillä ne eivät tee suurta lovea budjettiin itse lennon hinnan rinnalla. Matkakohteessa haluan viipyä mahdollisimman kauan ja liikkua sinne päästyä junalla tai bussilla naapurimaihin (jos olen ”kiertomatkalla”). Kohteen sisällä kaupungissa liikun melkeinpä aina jalkaisin tai nykyään myös sähköisellä potkulaudalla. Haluan tukea paikallisia pieniä yrityksiä ja mahdollisuuksien mukaan välttää isoja monikansallisia ketjuja.

    Koska elän arjessa muuten kestävästi, eli kierrätän, en omista autoa, vaihdoin sähkösopimuksen uusiutuvaan energiaan, ostan vain tarpeeseen ja mielellään pitkän elinkaaren omaavia tuotteita, en osta muovikasseja, tuen luonnonsuojelu- ja ihmisoikeusjärjestöjä jne., koen, että voin matkustaa muutaman kerran vuodessa jonnekin ulkomaan kohteeseen. Ei kukaan meistä voi pelastaa koko maapalloa, mutta edes yhdenkin hyvän asian tekeminen on parempi kun ei mitään.

    Ja oikeasti kun miettii, niin lentäminen tuottaa tosiaan vaan sen 2% koko CO2-päästöistä ja tuossa on mukana myös rahtiliikenne, niin ei se kokonaiskuvassa ole niin paha asia, kuin mitä julkisuudessa maalaillaan. Eiköhän suurimmat saastuttajat ole yksityisautoilu, lihantuotanto ja pikamuoti. Ja ylipäänsä tämä nykyajan kertakäyttökulttuuri. Mitään ei korjata, vaan kaikki heitetään roskiin, joka vuosi pitää ostaa uusi puhelin tai muu elektroniikkalaite, vaikka niissä ei edes ole mitään merkittäviä parannuksia edelliseen malliin. Tuota en itse henkilökohtaisesti ymmärrä ollenkaan. On myös harmi, että nykytekniikka on sellaista, ettei sitä voi korjata edes yhtä helposti kuin entisaikaan.

    1. Kiitos kommentista Cilla, tunnistan omat ajatukseni hyvin monesta kohdasta. Lentoliikenteen osuus taitaa olla 4 prosentin luokkaa, mutta joka tapauksessa vain hyvin pieni osa kokonaiskakusta. Toki suoraan yläilmoihin ajetut päästöt eivät ole ihan samassa suhteessa tiellä ajettuihin, mutta ihan oikeassa olet, että kulutusvalinnoilla ja kertakäyttökulttuurista (tai vain yhden vuoden puhelimenkäyttökulttuurista ) luopumalla pystyy jo paljolti vaikuttamaan omaan hiilijalanjälkeen. Se, mistä sitten voi tunnistaa aidosti vastuullisesti toimivan yrityksen, jonka pakkaukseen painamat kauniit sanat ovat muutakin kuin pelkkää viherpesua, onkin sitten jo toinen tarina.

      Mielenkiinnosta kyselen, miten valitset kompensaatiokohteesi vai lahjoitatko rahaa aina matkavarauksen yhteydessä ehdotettuihin kompensaatiokohteisiin?

Hymy huulilleni tuo – tästä muutama sananen luo! :)

Back To Top
×Close search
Search
%d bloggaajaa tykkää tästä: